Kasvattelen tässä pitkää pinnaan Tronin näytöstä (olen menossa vasta ensi viikolla – voitko kuvitella! Siihen asti saan kasvattaa jännitystä…) odotellessa ja ajattelin aikaa kuluttaessa napsutella tänne muutaman rivin jatko-osien merkityksestä hollywoodlandiassa. Ovatko ne sen menestyksen avain? Keino uusien elokuvien esittämiseen? Vai lypsetääkö sitä samaa vanhaa kantturaa niin kauan, kun se jotain iloksemme antaa?
Vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että hyvin menestyneellä filmillä on aina luvassa, ainakin se yksi jatko-osa (ellei useampiakin). Esimerkkinä heitän tähän lähes kaikkien naisihmisten pikkuhousujen kasteluautomaatin kapteeni Jack Sparrowin seikkailut Pirates of Caribbean joukossa – kolme on takana, neljättä pukkaa ja sopimuksia kuulemma tehdään jo seitsemännestä. Kyse ei enää varmaan ole siitä, että kauanko Johnny Depp jaksaa heilua, vaan siitä kuinka saada viimeisetkin pennoset katsojilta pois.
Kun elokuvia tarkastelee lähemmin niin huomaa, että jatko-osia muokataan valkokankaalle fantasioista ja painajaisista. Painajainen Elm Streetillä on jatkunut jo aika monta vuotta, samoin se sahamies jaksaa yhä pilkkoa ihmisiä ja scream huudattaa maski päällä. Toisaalta ikiaikoisia suosikkeja vaikuttavat olevan Supermies, Hämähäkkimies, Rautamies ja X-mies. Hyvällä onnella filmiyhtiö myös onnistuu haalimaan itselleen oikeudet kirjasarjoihin, joista niitä jatko-osia tulee liukuhihnalta. Tänä vuonna tällaisia olivat Twilogy-sarjan kolmas osa, Harry Potterista puhumattakaan (kuinka pateettiselta kuulostaakaan ”viimeisen osan ensimmäinen puolikas”-lause). Niitä kirjaehdokkaita on myös kiitettävästi tarjolla. Muistaako kukaan enää alkuvuoden Percy Jackson leffaa, tai peliin perustuvaa Prince of Persia rainaa? Kummankin menestys ei ollut odotettu, joten jatko-osien osuuskin voi olla (toivottavasti) suunniteltua pienempi. Ja niiden sijaan studiot voisivat kehitellä jotain freesimpää ja yksilöllisempää.
Tyypillistä kaikille jatko-osille vaikuttaa olevan se, että niitä pukkaa – noin kahden – kolmen vuoden välein. Se on ilmeisesti se aika, joka kuluu (a) uuden sukupolven innostamiseen aiheesta, (b) vanhan sukupolven kiinni pitämiseen aiheessa, (c) kaikkien erikoistehosteiden loppuunsaattamiseen. Vai tuleeko jolle kulle mieleen oikeasti elokuvan jatko-osaa, jossa ei olisi mässäilty suurilla erikoistehosteilla ja pienen kirjan täyttävillä stunt-ihmisillä – usein ikävä kyllä hyvän tarinan kustannuksella. Toki poikkeuksiakin tähän tiheähköön jatkodraamaan on, niin kuin tänä vuonna hyvin tuli todistettua. Toy Story 3:n sai odottaa 11 vuotta esiintuloaan kakkosen jälkeen. Wall Street 13 vuotta, ja nyt sitten vielä Tron Legacy huimat 28 vuotta. Mielenkiinnolla odotan näiden kahden viimeisen ”kolikko kirstuun kilahtaa” tuotosta, sillä yli kuusi vuotta kuluva aika on melkein takuuvarma vinkki siitä, että jatko-osa ei enää kannata taloudellisesti *(*joskin varmaan kaikki kauhugenret ovat tästä sitten se poikkeus*)* tai kriitikot tykkäävät kyttyrää muuten vaan niiden sisällöllisestä annista.
Mikä sitten tekee sen suurenmoisen jatko-osan olemassaolon mahdolliseksi. Siihen on esitetty neljää olennaista kriteeriä. Ensinnäkin se väliaika pitää olla alle sen kuusi vuotta, mielellään 2 – 3 vuotta mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Toiseksi leffan pitää tulla suoraan elokuvateatterilevitykseen. Mitään ”suoraan DVD:lle ohjaajan kommenttiraidan kanssa” juttuja ei voi edes hyvällä tahdolla laskea mukaan. Kolmanneksi filmin olisi tietenkin hyvä pitää mukanaan edes joitakin ensimmäisen elokuvan kantavia voimia – ellei kyseessä sitten ole luonnollista poistumaa näyttelijöiden suunnasta. Ja tällöin voisi kyllä usein jättää sen jatkiksen tekemättä. Ja viimeisempänä, muttei vähimpänä, tekijänä on tietenkin sen ensimmäisen ja alkuperäisen rainan totaalinen kassamenestys ja siten studion ulkoilmateltan kantava puun tavoittelu.
Tämä telttakeppi, rahat pois kerännyt, raina yleensä mahdollistaa muidenkin (siis niiden pienemmälle yleisölle suunnattujen) elokuvien tekemisen. Ensimmäisen ollessa suurenmoinen ja tuodessa biljoonien voitot kotiin, samaa jatkoa toivotaan luonnollisesti sen jälkeläisiltäkin. Useimpien jatkisten kohdalla tuntuu kuitenkin siltä, että tukea antavaksi telttakepiksi asettuminen siirtyy hitaan rahankeruun puolelle. Raha kyllä palaa tekijälleen, mutta se on sitten sen DVD / blueray-boxin muodossa, eikä massiivisina yön yli jonottavina tosifaneina, jotka pukeutuvat ensi-iltaan valkokankaan idoleikseen.
Kun sitten hyppää bittiavaruuteen ja rupeaa selvittämään tehtyjä jatkiksia niille rainoille, joiden alkuperäisistä versioista ihan oikeasti piti, voisi mennä saman tien hakkaamaan päätään seinään. Samaa menetelmää varmaan studion pomotkin harjoittivat ensi-iltatulosten jälkeen. Tässäpä muutama esimerkki ihan kaikkien iloksi. The X Files (1998) jaksoi vielä nostaa niitä niskavilloja pystyyn, mutta vuoden 2008 versio The X Files: I Want to Believe sai lähinnä uskomaan siihen, että leffateatterista ehkä pääsee hengissä vielä ulos kaiken kyllästymisen jälkeen. Ja mitä tapahtuikaan Jake ja Elwood Bluesille. Originaali versio The Blues Brothers (1980) ruletti silloin ja yhä vaan, mutta odotettuaan 18 vuotta jatko-osaansa The Blues Brothers 2000 (1998) vanhan bändin kasaamisen olisi voitu jättää jollekin muulle. Indiana Jones teki viimeisen ristiretkensä vuonna 1989, eikä sitten pitänytkään lupaustaan. Vuonna 2008 tuli Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull. Indyn vaatteet sopivat edelleen Harrisonin päälle, mutta eläkeikää oli näköjään nostettu hänenkin kohdallaan – ihan liikaa. Ja nyt sitten Tron Legacy palaa valkokankaalle 28 vuoden odotuksen jälkeen. Sinä aikana on keritty syntyä, käydä koulut ja perustaa perhettäkin. Joten on todella mielenkiintoista nähdä miten leffalle käy.
Välillä oikeasti miettii, että onko niillä siellä hollywoodlandiassa ideoiden puutetta. Se on toki huomattu, että aihetrendit vaihtuvat vuosittain ja erikoistehosteet alkavat jyrätä varsinaisen tarinan päälle. Mutta eikö niille jatko-osien tekemisellekin voisi laittaa ”best before” päivän ja pitäytyä niissä alle viiden vuoden seurannoissa jolloin itse tarinallakin voisi olla jotain merkitystä? Olen meinaan varma, että ihmiset (a) hihkuvat innosta, tai (b) kysyvät ihmeissään: kuka-mitä-täh, kuulessaan, että esimerkiksi Independence Day (1996) saa jatko-osan Independence Day 2 vuonna 2013. Puhumattakaan Top Gunista (1986), jolle on luvassa niinkin mielenkiintoinen jatkis kuin Top Gun 2 vuonna 2012. Otsikointi näiden elokuvien kohdalla on osunut sitten niin nappiin, että siihen voisi suorastaan ripustaa itsensä roikkumaan. Onneksi asiaan osataan suhtautua nykyään myös huumorilla, mikä oli havaittavissa Machete –elokuvan kohdalla, joka lopussa mainosti potentiaalisia jatko-osiaan malliin: Machete kills ja Machete kills again.
Edellä olevasta papatuksesta voisi vaikka vahingossa saada sellaisen mielikuvan, että olen jatko-osia vastaan. Hmm.. asia ehkä on niin. Mutta siitä huolimatta on tunnustettava, että odotan innolla Tron Legacyn näkemistä sekä seuraan mahdollisten jatko-osien tulemista seuraaviin elokuviin:
Get Smart (2008) – Get Smart 2 (20??) – Steve Carell saisi toivottavasti jatkaa Maxwell Smartina ja Anna Hathaway hänen työparinaan.. Siitä ei menoa ja meininkiä puuttuisi. Odotuskannalla ollaan, kunhan leffaan ei tungeta mitään romanttista hömppää mukaan…
National Treasure 3 (2008) – National Treasure 4 (20??) viime leffassa oli Valkoinen talo ja pressan kidnappaus, murtautuminen Buckinhamin palatsiin. Mitä jäi jäljelle – mitään elokuvan arvoista?
Wanted (2008) – Wanted 2 (2011??) Ongelmana on kuulemma Angelana Jolien henkiin herättäminen. Se voi olla vaikeaa, kun naisella on pää tohjona, mutta elokuvissahan kaikki on mahdollista.
Dark Knight (2008) – Batman 3 / Dark Knight 2 (2011??) – Christian Bale lopettelee lepakkomiehen hommiaan tähän osaan.
Rambo 4 (2008) – Rambo 5 (20??) Sly kuulemma kirjoittaa sitä jo kiivaasti, vaikka on tässä välissä kerinnyt myös vannoa, että ei enää ikinä koskaan milloinkaan… Niinpä.
Osastot: Elokuvia ja elämää