Outin Leffaopas

Elokuva The Tree of Life, oli todellakin maineensa arvoinen – niin hyvässä kuin pahassakin. Ja siitä on oikeasti aika vaikea sanoa mitään yhdensuuntaista tai keskiarvoista. Joten on paras, että poimit seuraavista itsellesi parhaiten sopivan ’jos taas’-vastauksen. Joten elokuvan Cannesissa menestymisen syistä en kyllä uskalla sanoa yhtään mitään.

Jos haluaa suunnata ’avara luonto’ tunnelmiin isolla valkokankaalla, suuntaa oitis elokuviin, ja koita olla välittämättä satunnaisesti monologista. Avara luonto näyttäytyy koko komeudessaan niin maalla, meressä, ilmassa kuin avaruudessakin. Luvassa on eläimiä ameeboista dinosauruksiin. Esitykset ovat visuaalisesti niin kauniita, että ne todellakin kannattaa nähdä isolta valkokankaalta. Tämä avaran luonnon edustajana toimiminen vaikuttaa myös olevan tyypillistä rainan ohjaajalle Mr. Terrence Malickille. Mr. Malick pyrkii yleensä esittämään luonnon kaikessa raadollisuudessaan, mutta ainakin tässä elokuvassa, tuonto luonto-osuutta oli ihan kivaa katsella.

Jos taas haluaa keskustella Jumalan kanssa ja pohtia omaa olemassaoloaan tai asioiden syitä, suuntaa myös elokuviin. Tällöin voit puolestasi sitten olla välttämättä niistä avara luonto esityksistä. Monologia on todella tarjolla runsaasti ja Jumala vaikuttaa vastaavan lähinnä sen avaran luonnon kautta. Hyvää pohjaa tälle antaa elokuvan aloittava viittaus Jobin kirjasta. Raamatulliset viitteet jäävät siihen, mutta yksittäisten ihmisten pohdinta ei. Toisaalta Mr. Malick on myös tässä omassa elementissään. Tuntuukin siltä, että ohjaaja on enemmän runoilija kuin elokuvan tekijä kaiken monologisuutensa keskellä. Symbolisesti rikas esitystapa voi antaa vastauksia joillekin – itse jäin kyllä sinne aapisen reunaan seisomaan.

Jos taas haluat puuduttaa takapuoltasi penkissä, suuntaa elokuviin. The Tree of Life kestää lähes kaksi ja puoli tuntia. Ja kun se lopultakin loppui, niin oli samaa mieltä vieressäni istuneen naisen kommentin kanssa siitä, että ’vihdoinkin se loppui’. Avaraa luontoa ja satunnaista monologia oli meinaan tarjolla lähes koko ensimmäinen tunti. Koko leffan aikana sai vaihtaa asentoaan muutamia kertoja. Hyvä tyyny ja kofeiinipitoista ainetta mukaan, niin pysyy hereillä loppuun asti. Tämänkin rajaamisen puutteen taidon voi perustella Mr. Malickin luonteenpiirteillä. Hän tekee asioita hitaasti – siis todella hitaasti. Mistä näkökulmasta voi ehkä ymmärtää, että elokuvan pituutta ei voi ainakaan ’runonrustaajan’ päässä lyhentää.

Jos taas haluat jotain perinteistä elokuvaa, josta ei muodostu vahvaa mielipidettä puolesta tai vastaan, mitä ei tarvise suuremmin ymmärtää kaiken visuaalisesti vertaiskuvallisen esityksen rinnalla, säästä rahasi johonkin toiseen leffaan. Oikeasti. Tämä varoitus on totta. Surrealismi puskee päälle ja kovaa. Mr. Malick on todellinen elokuvauskalikko urallaan ja se kyllä joko nostaa tai laskee hänet trendiaaltojen mukana. Itse taidan luovuttaa -ainakin hetkellisesti- vaikka myönnän, että jonkunhan se rajojen rikkominen pitää aloittaa.

Kaiken visuaalisen tykityksen luontoäidin helmasta lisäksi elokuvasta kannattaa nostaa valkokankaalla satunnaisesti näkyvät näyttelijät esille. Mr. Brad Pitt ja Mr. Sean Penn vilahtelevat siellä. Mutta enemmän antaisin kyllä tunnustusta Ms. Jessica Chastainille ja lapsia näytteleville nuorille pojille. Jackin roolissa oleva Hunter McCracken ja hänen pikkuveljiään näyttelevät Laramie Eppler ja Tye Sheridan ovat oivallisia rooleissaan ja tulkinnoissaan. Nuoret miehen alut onnistuvat tuomaan esille sellaista tunnekirjoa ja asennetta vanhempien ’luonto’ vastaan ’armo’ kasvatustyylejä kohtaan, että ei jää epäselväksi mistä ne piirteet oikein periytyvät.

Se oli omalla kohdallani, ehkä, elokuvan merkittävin sisältö. Olemme sitä, mitä olemme kotoamme oppineet. Ja tahdomme tai emme, niin vanhempiemme piirteet näkyvät meissä tavalla tai toisella. Elokuvassa The Tree of Life Mr. Pittin esittämä Mr. O’Brien edustaa luonnon lakeja – kovuutta ja oman edun tavoittelua, kun taas hänen puolisonsa Ms. O’Brien (ihastuttava Ms. Chastain) armon lakeja, missä pitää olla onnellinen siitä mitä ja tehdä hyvää toisille. Kumpikin luonnollisesti haluaa vain lapsilleen parasta mahdollista tulevaisuutta, keinot siellä selviytymisen opettamiseen vaan eroavat toisistaan voimakkaasti.

Siis mitä ????

Surrealistisen elokuvan saama arviointi on vaihdellut buuaksista taputuksiin. Itse en ole vielä kovin otettu tästä rainasta. Mutta olihan se kaiken kokemisen arvoista. Ja ennen kaikkea opetti sen, että kun Mr. Malickilta tulee seuraava raina ulos, mietin kaksi kertaa sen lipun ostamista. Tai sitten ainakin pidän aikarajaa – alle kaksi tuntia. Leffa sai tänän vuoden Cannesissa kultaisen palmun – minkä ihmeen vuoksi, filosofisen antinsa vaikutuksesta?? Sitä on antinsa puolesta verrattu Mr. Stanley Kubrickin elokuvaan '2001: A Space Odyssey' (mitä minun oli myös vaikea ymmärtää). Ehkä sitä pitäisi vain myöntää, että syvällisen ihmisyyden kuvaus tällä tavalla ei osu ja uppoa. Ehkä olisi paras jättää surrealismit toisille ymmärrettäviksi, koska ohjaajan elämänmotoksi sopisi tähän elokuvan jälkeen 'ne dit jamais, comme d'habitude – koskaan ei tule tyytyä tavanomaiseen. The Tree of Life, on meinaan kaikkea muuta kuin tavanomainen.

Overall
Kokonaisarvosana.