Outin Leffaopas

Tuntuu siltä, että tässä on parin viimeisen vuoden aikana tullut näitä ilma-vesi-tuli-maa-elementti elokuvia kuin liukuhihnalta ja niitä on myös tullut siinä määrin, että ei enää oikein tahdo pysyä kärryssä mukana, että kuka, mitä, missä, milloin ja niin edelleen. Joten se ei sitten yllättänyt itseäni, että päätin olla katsomatta vihoviimeistä ilmantaivuttajaa (Last Airbender, jonka nimen piti alun perin olla Avatar: The Last Airbender, mutta Avattarin pelättiin sekoittuvan vuoden toiseen Avatar-leffaan.) Mutta ulkona satoi kaatamalla vettä, kotona oli tylsää ja tästä rainasta oli kysytty arvioitani. Uskoni Mr. M. Night Shyamalanin elokuviin on hitaasti hävinnyt ja nyt tuntuu siltä, että kipinää ei löydy, vaikka raina ”The Happening” osoitti ehkä jonkinlaisia elpymisen merkkejä, niin suuntasin Plevnaan todistamaan itseäni mahdollisesti väärässä olevaksi.

Jos elää epätoivoista Mr. M. Night Shyamalanin elokuvakautta (ja odottaa sitä parannusta), niin syy Last Airbenderin katsomiselle voi nousta oikeasti sen tematiikasta. Filmin takana on TV-animaatiosarja, jossa päähenkilöt ovat sympaattisia, tarinan kantaa ja vie kohti oikeuden sekä hyvyyden toteutumista itämaisen mystiikan keinoin. Tämän näkemisen mahdollisuus itsessään on riittävä syy – jos elokuva siis olisi seurannut näitä formaatteja. Ideana Vihoviimeisessä ilmantaivuttajassa on Avatar Aangin (Noah Ringer) kasvaminen vastuun ottamiseen ja pahan voittamiseen yhdessä vesihemmojen Kataran (Nicola Peltz) ja Sokan (Jackson Rathbone) kanssa. Pahan puolta edustaa tulentaivuttajien valtias Ozai (Cliff Curtis), joka on lähettänyt poikansa prinssi Zukon (Dev Patel) ja hänen mentorinsa Irohin (Shaun Toub) etsimään Avatarta. Kotiin ei kuulemma ole palaamista, eikä kunnian takaisin saamista ennen tämän asian täyttämistä.  Onnistuessaan luomaan jotain näiden hahmojen ympärille Mr. M. Night Shyamalayan istuttaa katsojat elokuvateattereihin pariksi seuraavaksi vuodeksi. Siis onnistuessaan…

http://www.youtube.com/watch?v=SxbHooiZRGE

Hyvä syy elokuvan katsomiseen löytyy myös visuaalisista efekteistä. Päävetäjän vastuun oli saanut Industrial Light & Magic, joilla tuntui olevan valmiit temput kaikkiin ohjaajien toivomuksiin. Ja jos ei sitä ei ole valmiina, niin tiimi kyllä toteuttaa sen joka tapauksessa – todennäköisesti paremmin kuin pyydetyllä tavalla. Filmi ehdottomasti vaatii ison valkokankaan taakseen kaikkien efektien optimaalisen näkyvyyden turvaamiseksi. Ja tässä kohtaa en kyllä osaa sanoa oliko filmin 3D osuus pakollinen vai ei. Varmasti se lisää tehoa, mutta efektit olisivat kyllä toimineet ilman sitäkin. Efekteistä muuten mainittakoon, että ne ovat juuri sitten ne samat, mitä trailerissa pyörii – siinä kohden Vihoviimeinen ilmantaivuttaja ei kyllä tarjoa mitään uutta, ikävä kyllä.

Animoituun TV-sarjaan perustuvaa Avatar / Airbender –leffaa on kritisoitu runsaasti tarinan taustalle jättämisestä. Olen samaa mieltä, vaikka alkuperäistä innostuksen lähdettä en ole nähnytkään. Tarina on edelleen kateissa Last Airbenderissä. Nyt elokuvan pääkastiin sitoutuminen jää täysin katsojan vastuulle, sillä hahmoihin, ehkä Appan mielenkiintoista olemusta ja prinssi Zukon tulentaivuttaja setää Iroh:a lukuun ottamatta, ei juurikaan synny minkäänlaista tunnesidettä. Iroh korjaa koko potin näyttelijöiden puolelta kotiin. Ilman häntä (ja Appaa) elokuvaa ei olisi jaksanut välttämättä katsoa loppuun asti.

Poikkeuksellisesti tämä sama sitoutumattomuuden tunne tapahtuu myös elokuvan paikkojen suhteen. Aangin seikkailut eri paikoissa eivät saa myöskään mitään suurempaa kiinnostusta niitä kohtaan. Paikat ovat kyllä kauniita, mutta tarinan jäädessä näinkin vaisuksi (ja dialogin tököksi) paikat ja niiden tarjoamat mahdollisuudet menettävät olemuksensa. Tämä voi johtua siitä, että elokuvan päähenkilöiden toimintaa ja seurauksia ei juurikaan selitetä vaan elokuva pompottaa katsojaa paikasta ja roolista toiseen.

On siis pakko todeta, että Shyamalan on onnistunut paremmin aiemmissa elokuvissaan. Elokuvien ”Kuudes aisti” (1999) ja ”Signs” (2002) katsominen oli huomattavasti nautittavampaa, kun ohjaaja/käsikirjoittaja leikki yleisön odotuksilla käsiteltävästä aiheesta. Signs-elokuvasta pitää muuten sanoa ja antaa tunnusta siitä, että siinä maissipellossa olleet merkit tehtiin perinteisesti käsivoimin, ilman mitään tietokone-efektejä. Sääli vaan, että leffa itse loppui niin tökeröllä tavalla, että se aloitti uskon menetyksen Mr. M. Night Shyamalan tuotoksiin. Katsojan odotuksilla pelaamista ei ollut havaittavissa missään vaiheessa tätä rainaa. Itse asiassa tuntuu siltä, että joku toinen ohjaaja olisi ehkä voinut saada tästä elokuvasta enemmänkin irti ja Last Airbenderin mainostaminen Mr. Night Shyamalan maineella, ei ehkä ole kaikkein paras veto.

Mr. M. Night Shyamalan

luovutan tässä kohtaa viisaasti ja vetäydyn takavasemmalle. Käsikirjoitus pysyy pystyssä tukipaalujen avulla, dialogi on niin epätodennäköistä ja tökkivää, että näyttelijöitä käy sääliksi. Elokuvan parhaat osat on koottu trailereihin (kuten tavallista) ja todellakin vain sinne. Itse elokuva pomppii rodeohevosen lailla kohtauksesta toiseen ilman mukana selittävää juonta. Tuntuu siltä, että rahkeita aiheella olisi riittänyt mihin tahansa, varsinkin kun alkuperäinen tarina vilahtelee satunnaisesti elokuvan taustalla. Mutta nyt tuntuu vain siltä, että haluaisin saada tämän kaiken kirjana, jotta voisin oikeasti nauttia siitä. Joten vaikka kuinka yritin uskoa sinuun Mr. M. Night Shyamalan niin nyt en enää. Pidä elokuvasi!

Overall
Kokonaisarvosana.

Elokuvan paras erikoistehoste menee lentävän biisonin (kuulemma) Appan harteille. Vaikka mielestäni Appa kyllä näyttääkin enemmän lentävältä jättiläismajava-ötökkä-risteykseltä kaikkine kuusine jalkoineen. Joskin on myönnettävä, että myöskään tämän hahmoon sitoutuminen ei tapahdu elokuvan ansiosta. Mielestäni Appa vaan on aika hauskan näköinen.