VALIKKO

The Circle – Ympyrä

Kuvahaun tulos haulle the circle movie poster

Mae Holland saa paikan maailman suurimmasta teknologia- ja sosiaalisen median yhtiöstä, The Circle:stä. Firman tarkoitus on kannustaa jokaista elämään totaalisessa julkisuudessa sen perustajan Eamon Bailyn taholta. Tehokas ja uusille asioille avoin Mae etenee nopeasti yrityksen arvoasteikossa ja huomaa sitten jakavansa kaiken elämästään julkisesti. Mutta jos mottona on ”salaisuudet ovat valheita, jakaminen on välittämistä ja yksityisyys on varastamista” mikäänhän ei voi mennä pieleen? Mae antaa täysin julkiselle elämälle itsensä muiden varoituksesta huolimatta, että kaikki ei ole ihan sitä mitä näyttää. Mutta onko Maella kuitenkaan mitään muita mahdollisuuksia, kun hän vaikuttaa kaipaa jatkuvaa hyväksymistä omasta toiminnastaan?

Ohjaaja-käsikirjoittaja Mr. James Ponsoldt on tehnyt vakuuttavan elokuvan Mr. Dave Eggersin samannimisestä romaanista vuodelta 2013. Elokuvalla lämmenneiden kannattaa pitää Mr. Eggersin nimi mielessä ja suunnata kirjastoon sitä hokien lukemaan muitakin hänen teoksiaan. Niitä ovat muun muassa: What is the What, A Hologram for the King; Your Fathers, Where Are They? And the Prophets, Do They Live Forever? ja Heroes of the Frontier. Miehellä vaikuttaa olevan taito pohdiskella asioita, joille muut näyttävät takaovea.

Tämä omanlaisen tieteiselokuva voi kohta olla osin hyvinkin totta. Niin paljon jauhetaan asioiden läpinäkyvyydestä, jaetaan omaa elämää sosiaalisessa mediassa (mm. Twitter, Facebook, You-tube) ja halutaan olla muille mieliksi. Miksi ihmisillä pitäisi olla salaisuuksia, omaa aikaa tai julkisuudesta poissaolemista. Eikö jokainen halua (ei kai oikeasti) jakaa kaiken kaikkien kanssa? Itse kannatan kuitenkin vielä tätä omien salaisuuksien pitämistä kaikesta huolimatta. Ja voin myös sanoa, että kameroiden läsnäoloon kyllä tavallaan tottuu, että ei kai sitä omaa toimintaansa siitä huollimatta petraisi.

Sci-fi äimistelyn lisäksi katsoja voi miettiä niitä arvoja, mitä teoksen kynäillyt Mr. Eggers on oikein ajatellut. Ensinnäkin sokeasti hyvin tekojen toteuttaminen voi johtaa meidät nopeammin harhateille kuin ehdimme silmiämme sulkea. Mielenkiintoisesti tämä harhamatka hyvien aatosten parissa voi tapahtua nopeammin kuin jos meillä olisi omia taka-ajatuksia mukana matkalla. Toiseksi kirjailija on selvästikin pohtinut katseen alaisena olemista sekä muiden tarkkailua. Siinä missä katse voi olla rakastava, pelottava, tuijottava se on myös aika ahdistava, kun joku (tässä tapauksessa kameran läpi) tuijottaa sinua ja toimintaasi 24/7. Circlen maailmassa suojaa katseelta ei kuitenkaan ole, kuten sen johtaja Bailey toteaa Maylle: yksityisyys on rikos, joten älä ole noin itsekäs oman elämäsi suhteen. Jos yksityisyys on varkautta, miten ihminen selviää 24/7 tarkkailun alaisena? Jatkuva tarkkailu ja muistiinpanojen tekeminen toiminnoistasi ei anna mahdollisuutta olla oma itsensä ja päästää vapaalle.

Sci-fin ulkopuolella on kuitenkin mielenkiintoista ajatella, mitä kaikkea tästä teknologiasta voisi hyödyntää jo nyt. Mukana kannettavat pienet SeeChange kamerat ovat verrattavissa älykännyköisen kuvien levittelyyn netissä. Mellakoista saadaan ajantasaista kuvaa (tosin yksipuolisesti), mutta silti ihmisten kohtelu välittyy kaikille kaikkialla. Ja jos tällaisia pieniä valvontakameroita olisi kaikkialla yhdenkään vanhemman ei tarvitsisi enää murehtia jälkikasvunsa turvallisuudesta. Pahikset eivät tekisi tekojaan ja vanhemmat saisivat nukkua yönsä rauhassa. Miten joku voisi oikeasti vastustaa tällaista asiaa? No, todellakin voi. Vaikka mitään salattavaa ei ole, niin mielellään pidän elämäni omanani. Ja vaikka kuinka sinisilmäinen olenkin, en jaksa ihmisten oikeasti muuttavan toimintaansa. Me vain keksisimme uusia tapoja välttää kameraa.

Mielenkiintoinen sci-fiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka tarjosi suhteellisen paljon ajateltavaa ainakin elokuvan jälkeen. Itse leffa etenee perinteisen hollywoodladian mukaan ilman suurempia revittelyä ja lopusta olikin omalla tavallaan saatu myönteinen, ainakin joidenkin mielestä. Näyttelijätyö on tasaista, mutta pääosassa loistava Ms. Emma Watson ei mielestäni pääse koskaan oikein kunnolla vauhtiin tai vakuuta minua haluan-jakaa-kaiken-ajattelussaan. Leffa toimii kuitenkin oivana kesäleffana, sen jaksaa katsoa loppuun ilman totaalista uuvahtamista. Maisemat firman tiloissa ovat mielenkiintoista katsottavaa ja sitä jää välillä oikeasti pohtimaan kaiken jakamisen merkitystä. Suosittelen leffaa kaikillle, jotka ovat riippuvaisia oman elämänsä jakamisesta sosiaalisessa mediassa. Uskoisin heidän saavan tästä rainasta eniten irti. Me muut voimmme sitten vain äimistellä, miten outoja ihmiset ovat.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Tom Hanks, Emma Watson, John Boyega, Karen Gillan, Patton Oswalt, Bill Paxton, Ellar Coltrane, Poorna Jagannathan

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Osastot: Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat, Sci-fi
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa