VALIKKO

The BFG, The Big Friendly Giant – IKJ, Iso kiltti jätti / Iso ystävällinen jättiläinen

Mr. Steven Spielbergin ohjaamassa koko perheen seikkailuelokuvassa päästään seuraamaan orpoa Sophie-tyttöä jättiläisten maailmassa. Elokuva perustuu Mr. Roald Dahlin samannimiseen teokseen (Iso ystävällinen jättiläinen). Ja ainakin minun mielestäni elokuva on suhteellisen uskollinen taiteellisin vapauksin kirjalle erityisesti loppua lukuunottamatta. Ja tämä kirjan teemassa pysyminen on varmasti ollut haasteellista, koska kirjailijan ilkikurinen maailma on aika kaukana ohjaajan yltiopositivismista.

Kirjan lukeneille en juonta ryhdy kertaamaan ja sen lukemattomille todettakoon, että yön pimeydessä orpo Sophie ystävystyy ison kiltin jättiläisen kanssa. Yhdessä he päätyvät seikkailuun, missä he yrittävät vangita ihmisiä välipalaksi napsivat ilkeät jättiläiset.

Mr. Steven Spielberg vaikuttaa olevan omalle tyylilleen uskollinen. Miehen elokuvien fanaattisimmat fanittajat ovatkin joskus todenneet, että hemmon elokuvan tunnistaa viidestä eri asiasta. Ensinnäkin elokuva käsittelee jollakin asteella isä-ongelmia. Sophiella ei ehkä ole isää elokuvassa, mutta lapsen ja aikuisen suhdetta puidaan kuitenkin elokuvassa. Toiseksi ja kolmanneksi elokuvassa on varmasti jonkinlaista valaistuskikkailua ja ällistyksestä äimistyneitä kasvoja. Molemmat näistä on havaittavissa myös tästä rainasta. Neljänneksi leffasta löytyy varmasti ”se” tietty wau-efektejä ja ikimuistoisia kokemuksia aikaansaava kohtaus, joka jaksaa puhuttaa elokuvan näkijöitä pitkään. Tämäkin tai jopa useita tällaisia tästäkin leffasta löytyy. Ja lopuksi ohjaaja luottaa Mr. John Williamsiin hovisäveltäjänään tiiviisti. Yleensä Mr. Spielberg paljastaa elokuvan päämoottoria hitaasti, mutta varmasti. Vinkkejä jaellaan puolin ja toisin, vihjaillaan vähän jokaisessa kohtauksessa siihen, mutta asiaan ei päästä oikein millään. Tai näin on ainakin siihen asti, kunnes tulee se grande-finale-kohtaus, jossa katsojien eteen lämäytetään täyskäsi, joka voi kääntää elokuvan tapahtumat ihan toiseen suuntaan.

Ihan tällaista grande-finale kohtausta ei tässä rainassa nähdä, tai kokemus sen uupumisesta voi tietenkin johtua myös siitä, että tarina oli ennestään tuttu kirjasta. Mutta yhtä kaikki IKJ on vakuuttava kokemus ja hyvä valinta Finnkinolta kuukauden elokuvaksi, Tätä kuvausta olisi ollut mielenkiintoista päästä seuraamaan kulisseihin, sillä niin vakuuttavat ovat erikoistehosteet. Ja Mr. Mark Rylancen suoritus IKJ:nä on vakuuttava, koskettava ja omalla tapaa surullinen. Mr. Andy Serkis on saanut arvoisensa vastustajan tällä saralla. Leffan eduksi on kuitenkin laskettava se, että se ei todellakaan ratsasta pelkästään niiden avulla, vaan juoni myös sykähdyttää. Rainalle on isketty ikärajaksi K7, mikä on varmasti passelia. Tässä kohtaa kuitenkin ystävällisesti muistutan, että IKJ ei ole oppinut puhumaan kunnolla, vaan sanat menevät vähän sinne päin. Tämä toki kuulostaa hauskalta, mutta perheen pienemmillä voi olla ongelmia tässä kohtaa. Toisaalta tarinan visuaalisuus, pieni jännitys ja suuri äimistely voivat hyvinkin ohittaa tämän ymmärtämisvaikeuden.

Valkokankaalla katsojien sydämiä valloittavat Mr. Spielbergin uusi luottonäyttelijä Mr. Mark Rylance (syy miksi menin leffaa erityisesti katsomaan) ja nuori Ruby Barnhill. Mr. Rylance on tehnyt niin hyvän vaikutuksen ohjaajaan, että luvassa pitäisi olla ainakin vielä kaksi uutta elokuvaa Mr. Spielbergin ohjauksessa. Mutta toki kiitosta ja kunniaa on annettava myös Ms. Barnhillin suuntaan, joka kuuliaisesti täyttää kaikki ohjaajan äimistely-ilmeet. Tosin enemmän oli vakuuttunut Mr. Rylancen suorituksesta kaikkine hienoisen yksityiskohtineen ja tunteen tulkintoineen.

Hirviöhetkestä ystävyyteenwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Iso kiltti jätti täyttää kaikki sille asetetut kriteerit koko perheen elokuvasta. Visuaalisesti se on todella kaunista katsottavaa, ohjaajan fanit tunnistavat sen hänen omakseen ja elokuva sisältää mielenkiintoisia kohtauksia, joilla on saatu aikaan riittävää jännitystä ja ilotulitusta. Lisäksi se on ollut poikkeuksellisen uskollinen alkuperäiselle teokselleen, joskin sitä kuuluisaa taiteellista vapautta on käytetty jonkin verran. Täysin tunnesoopainen sekametelisoppa se ei kuitenkaan ole, vaikkakin IKJ onnistuu koskettamaan pintaa syvemmältä. Elokuva on myös suhteellisen ennalta-arvottava, mutta ei se siitä tee heikkoa. Suosittelen rainaa kaikille visuaalisten elokuvien ystäville, jotka pitävät sanoilla kikkailuista eivätkä pelkää jättiläisiä.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Mark Rylance, Ruby Barnhill, Penelope Wilton, Rebecca Hall, Rafe Spall

 

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa