VALIKKO

The Beguiled – Lumotut

Kuvahaun tulos haulle beguiled film poster

Unionin joukkojen korpraali John McBurney on haavoittunut jalkaan, kun Miss Martha Farnsworthin tyttökoulun oppilas Amy löytää hänet metsästä. Tunnollisesti hän tuo korpraalin kuin sotasaaliin kouluun hoivattavaksi. Ikävä kyllä korpraali vaan edustaa sitä vihollispuolta. Tyttökoulun johtajatar Martha Farnsworth päättää kuitenkin hoivata miehen elävien kirjoihin yhdessä opettajansa Edwina Morrown kanssa. Alkuun tämä sujuukin hyvin, mutta korpraalin voinnin parantuessa ja tyttökoulussa jäljellä olevan viiden oppilaan kiinnostuksen herätessä korpraali kohtaan edessä on uusia ongelmia tunnetasolla. Korpraali joutuu kokemaan, että tukahdutettu seksuaalisuus purkautuu tavalla tai toisella.

Elokuva on uusinta. Se teki valkokangasdebyyttinsä vuonna 1971, jolloin huono-onnisen korpraalin roolissa vakuutti Mr. Clint Eastwood ja ohjauksesta vastasi Mr. Don Siegel. Tässä vaiheessa olisi mielenkiintoista lukea se alkuperäinen teos A Painted Devil, jonka Mr. Thomas P. Cullinan kirjoitti vuonna 1966. Mahtaisikohan tuota löytää enää mistään ja sen perusteella tehdä päätös siitä, että kuka vedätti ja ketä, vai oltiinko sittenkin vain kaikki onnellisia yhdessä ilman sen suurempaa stressiä huomisesta. Joka tapauksessa Ms. Sofia Coppolan versio elokuvasta on hyvin erilainen kuin sen ensiesiintyminen. Ohjaaja on saanut osakseen kritiikkiä elokuvan valkaisemista (ei orjia, eikä tummaihoisia) ja amputaatio-kohtauksen alikuvaamisesta. Näyttelijävalintaan en ota kantaa, mutta amputaaion aliarvioiminen ei oikein osu ja uppoa.

Aiheeseen liittyvä kuva

Toki leffassa ei tässä kohtaa rellestellä verellä ja luun palasilla, vaan toimitaan sen hetkisen tilanteen mukaan. Ilmeisesti kohtauksen kuitenkin pitäisi joidenkin mielestä kuitenkin kuvata koko miessukupuolen kastraatiota, tai ainakin korpraali McBurneyn. Samoin sen ilmeisesti pitäisi toimia Marthan kostona korpraalia kohtaan. Kaikki tämä meni minulta täysin ohi. Asiaan voi tietenkin vaikuttaa ammatinvalinta ja sisällisodan aikaisen tyttökoulukirurgian taito. Jalka näytti minunkin silmääni aika pahalta ja olisin varmaan päätynyt samaan lopputulokseen ilman sen suurempaa kostomentaliteettia ja kastraation tarvetta. Nyt olisi oikeasti tarpeen lukea se alkuperäinen teos, jotta asia aukeisi enemmän.

Mikäli aiempi leffa Mr. Eastwoodin tähdittämän on tullut nähtyä, niin nyt on aika ottaa revanssi ja sivistää itseään tällä Ms. Coppolan esityksellä. Ohjaaja sitoo tarinan hyvin kokonaiseksi ensimmäisestä viimeiseen kuvaan sekä ilmeisesti on tehnyt tyttökoulun oppilaista ja opettajista enemmän inhimillisiä. Eläimelliset vaistot toki heräävät miehen tullessa mukaan kuvioihin, mutta tässä mennään vielä suhteellisen hyvin järki kädessä. Tyttöjen ihastumista on kiva seurata kaikkien seurusteluetikettien mukaisesti. Kyllä, omenapiirakasta saadaan sitten kunnon keskustelua ja kisailua aikaiseksi. Mutta kuten todettu ilman kirjan lukemista on vaikea sanoa, missä määrin Ms. Coppola on siistinyt teemaa vastaamaan etelän kuuluisaa vieraanvaraisuutta.

Aiheeseen liittyvä kuva

En vieläkään osaa oikein päättää vietiinkö tässä sikaa säkissä vai ei. Eli oliko korpraali perusluonnoltaan ystävällinen. Vai oliko hän ystävällinen siksi, että oli vieraalla maaperällä. Me voimme kuitenkin hymyillen ja hyvien tapojen mukaisesti tehdä tuttavuutta vieraiden kanssa, vaikka henkilökemiat eivät oikeasti toimisi. Ja toisaalta, oliko korpraalilla mitään muuta mahdollisuutta kuin sosialisoida sopuisasti tyttökoulun asukkaiden kanssa. Tämän vuoksi loppuratkaisu hämää ja jätti ainakin minut pohtimaan hänen todellisia tunteitaan Edwinaa kohtaan.

Näyttelijät suoriutuvat hyvin työstään. Daamit Nicole Kidmanja Kristen Dunst vakuuttavat aikuisina, joilla on omat historiansa ja intressinsä korpraalia kohtaan. Sitä ollaan yhtä aikaa siveitä ja kohteliaita, kuten kunnon etelävaltiolliseen tyyliin kuuluu. Samoin Mr. Colin Farrell vakuuttaa tyttökoulun neitoja lumoava miehenä, joka ei halua palata sotaan. Näyttelijöistä on erikseen vielä mainittava Ms. Oona Laurence, joka tekee nuoren Amyn roolissa todella vakuuttavaa työtä ja vie elokuvaa enemmän omaan nimiinsä kuin esimerkiksi Elle Fanning korpraalin perään kuolaavana Aliciana. Toisaalta se voi johtua siitä, että hänen teinikapinansa tuotiin niin selvästi esille. Kaiken kaikkiaan olin vakuuttunut.

Aiheeseen liittyvä kuva

Kuka puhuu tottawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
ja millä intressillä? Haavoittunut korpraali on puun ja kuoren välissä, kun ei halua palata sotaan mutta on samaan aikaan hoivattana vastapuolen edustajien parissa. Sitä pitää olla mielin kielin, että hoiva jatkuisi. Tyttökoulussa osaa asukkaista haluaisi kuitenkin antaa vähän intiimimpää hoivaa korpraalille. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää yhtä aikaa ja sen toteaminen tulee korpraalille hyvin kalliiksi. Ms. Sofia Coppolan elokuva yllätti minut erittäin myönteisesti. Se ei ole feministinen, vaikka naisten näkökulmasta asioita esitelläänkin. Vaan enemmän se laittaa pohtimaan sitä, että miten pitkälle sitä menisi oman henkensä suojelemisessa, mielin kielin....Sen lisäksi elokuva on ihastuttavan vierasvarainen ja hyvin tapojen mukainen. Kaikkea tätä on mielenkiintoista seurata ja samalla jännittää, miten elokuvassa käy. Leffa sopii hyvin kevyeksi draamaksi, joka vetää mukanaan. Suosittelen sitä kaikille. Tapahtumat sijoittuvat tiiviisiin ympyröihin ja tarina etenee omalla painollaan ilman suurempia toiminnallisuuksia. Pään sisällä tapahtuu enemmän kuin itse valkokankaalla ja se on varmasti tämän elokuvan vahvuus.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Colin Farrell, Nicole Kidman, Kristen Dunst, Elle Fanning, Oona Laurence, Angourie Rice, Emma Howard, Addison Riecke

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , , ,
Kommentit

Vastaa