Tästä se sitten alkaa. Kesän popcorn leffat ovat virallisesti saapuneet maisemiin Tampereelle ja nyt sitten voi vain arvailla että, kuka lyö kenet laudalta vaikuttavuudessaan ja WAU-efekteissään. Mikä elokuva jää puhuttamaan, minkä haluaisi nähdä heti uudestaan ja mitä ei muista enää salista poistuessaan. Viime vuonna touko-ja elokuun välisenä aikana valui saleihin useita yrittäjiä. Luvassa oli niitä kuuluisia jatko-osia (Pirates Of The Caribbean: On Stranger Tides, Fast & Furious 5, Transformers: Dark side of the moon, X-Men: The First Class ja tietenkin Harry Potter and The Deathly Hollows: Part 2, joka viimeinkin saapui loppuunsa). Näistä jokainen koitti erikoistehosteiden avulla välkytellä toisiaan suohon mitä ihmeellisimmin keinoin. Mutta koska kyse oli joka tapauksessa jatko-osista, niin niille oli jo valmiit katsojamassansa. Jatko-osien pariin on luonnollisesti myös laskettava Hangover Part II (ja tiedoksi faneille, että se kolmaskin osa on kuulemma tulossa) ja sen naispuolinen versio Bridesmaids. Samaa jatko-osateemaa jatkettiin myös animaatioiden kohdalla. Valkokankaalle kaahasivat Cars 2, taitojaan esitteli Kung Fu Panda 2 ja näistä ainoan smurffauksen tekivät The Smurfs, joka joutui smurffaamaan katsojat saliin ilman aiempaa elokuvavakuutusta.
Tuoreina ideoita meille esiteltiin lähinnä vain neljä kassamenestystä tavoittelevaa elokuvaa. Niistä kaksi, Thor ja Captain America: The First Avenger, pohjasivat nyt nähtävää The Avengers-rainaa, joten siinä mielessä tätä The Avengers-leffaa voi pitää myös jatko-osana. Mikä siis jättää oikeasti vain kaksi itsenäistä elokuvaa viime vuoden kesäkuukausien saldoon: Green Lantern ja Super 8, joilla oli viime kesän aikana mahdollisuus kerätä uutuus-pennosia kotiin. Mielestäni ne onnistuivat siinä hyvin, vaikka taloudellisesti jäivät varmasti jatko-jatko-jatko-osien kotiin tuomien taalojen jalkoihin. Elokuvan vaikuttavuudesta sitten katsojan pääkoppaan voidaankin olla taas ihan toista mieltä. Ainakin viime vuonna omalla kohdallani painopiste kallistui kaikkien edellä mainittujen rainojen ulkopuolelle.
Tältä pohjalta on joka tapauksessa mielenkiintoista odottaa tämän kesän muita popcorn-leffoja, joissa toistuu viime kesän jatko-osien leima – kesä vaikuttaakin olevan jatko-osien luvattua aikaa. Animaatioiden puolella on tulossa jääkauden suosikkien seikkailuja elokuvassa Ice Age 4: Mannerten mullistus (ensi-ilta 29.6.) sekä eläintarhan asukkien kotiin pääsemisyrityksiä elokuvassa Madagascar 3 (ensi-ilta 3.8.). Animaatioiden lisäksi jatko-osina valkokankaalle singahtaa elokuvia, joista toisilla on edellisestä osasta muutama vuosi enemmän plakkarissa kuin toisille. Luvassa on muun muassa: Men In Black III (ensi-ilta 23.5. – edellisen kerran miehet mustien lasien takana laittoivat asioita kuntoon vuonna 2002), The Amazing Spider-Man (ensi-ilta 3.7. – Hämiksen edellinen seikkailu osui vuodelle 2004), The Dark Knight Rises (ensi-ilta 25.7.), The Expendables 2 (ensi-ilta 17.8.) ja G.I. Joe: Retaliation (ensi-ilta 31.8.). Kaikki suhteellisen tasaväkisiä, vaikka veikkaisin näistä Mr. Christopher Nolanin Batman trilogian (Batman Begins, 2005 ja The Dark Knight, 2008) päätösosan korjaavan potin ylivoimaisesti The Dark Knight Rises -elokuvan myötä.
Sitä vastaan voivat sitten itsenäisemmät ensiyrittäjät tehdä parhaansa. Kesällä meitä yrittävät parhaan kykynsä mukaan houkutella leffasaleihin muun muassa seuraavat elokuvat: Dark Shadows (ensi-ilta 11.5), Diktaattori (ensi-ilta 16.5.), Prometheus (ensi-ilta 1.6.), Snow White and The Huntsman (ensi-ilta 8.6.) ja Rock of Ages (ensi-ilta 29.6.). Onnea ja menestystä vaan kaikille yrittäjille. Itse varmaankin suuntaan katsomaan niistä suurimman osan ja sitä onnellisempi varmasti olen, mitä vähemmän jatko-osia valkokankaalla pyörii, koska elokuvaelämykset ovat aina ainutlaatuisempia ilman niitä pohjatöiden esittelyjä.
Nyt nähdyssä elokuvassa The Avengers kansallisen strategisen puolustusjärjestön, S.H.I.E.L.D:n, johtaja, Nick Fury (Samuel L. Jackson), kasaa yhdessä apurinsa agentti Coulsonin (Clark Gregg) joukon tehokkaita supersankareita ja lahjakkaita ihmisiä yhteen: Iron Man / Tony Stark (Robert Downey Jr.), Thor (Chris Hemsworth), Captain America / Steve Rogers (Chris Evans), the Hulk / Bruce Banner (Mark Ruffalo), Black Widow / Natasha Romanoff (Scarlett Johansson) ja Hawkeye / Clint Barton (Jeremy Renner) taistelemaan maailmaa uhkaavaa vihollista vastaan. Maailmaa on laittamassa uuteen ja itseään paremmin miellyttävään järjestykseen Thorin veli Loki (Tom Hiddleston), jolla on hallussaan rajattoman energiavarannon tarjoava kuutio Tessaraki sekä samalla avaruusmatkailun mahdollistava portaali.
Helppoa maailman pelastajien kokoaminen ei ole, sillä suurien egojen lisäksi enemmistö näistä supersankareista tai poikkeuksellisia lahjoja omaavista ihmisistä, on yksilötyöntekijöitä. Valkokankaalla vaikuttaakin, että sinne on päästetty kesäleirille joukko ADHD-piirteitä omaavia nuoria, joiden sosiaaliset taidot ovat heikohkot, mutta omakehu sitäkin suurempi. Elokuvan kuluessa tämä toimimaton kokonaisuus löytää kuitenkin yllättävän syvän ja toimivan yhteisen sävelen kaiken nokittamisen ja itsensä ylistämisen keskellä. Joukossa on hauskempaa, eikä tyhmyys välttämättä tällä kertaa ole kovin tiivistynyt toiminnassa. The Avengers tuo esille saman piirteen supervoimista, mikä tuli jo aiemmin tässäkin blogissa vierailleen Cronicle-elokuvan myötä. Se ei ole kovinkaan merkittävää millaisia supervoimia sinulla on, vaan mitä niillä teet.
The Avengers on Marverin ja Walt Disneyn yhteistyotanto on nyt lennättänyt valkokankaalle aikamoisen supersankarikaartin, joka on varmasti vaatinut ohjaajalta useamman kuin yhden gulp-äännähdyksen. Onneksi rainan ohjaajalla Mr. Joss Whedonilla on aiempaa kokemusta supervoimista. Kannuksia hän on hankkinut muun muassa oman tuotantoyhtiönsä, Mutant Enemy Productions, kautta, joka on tuottanut meille sellaisia yli-inhimillisiä voimia mitä tarvitaan muun muassa vampyyrien listimisessä (Buffy the Vampire Slayer, Angel). Ohjaajan tavoitteena oli tarjota elämää suurempia supersankareita ja elämää suurempia hetkiä elämää suuremmissa tilanteissa. Tämä on sitten mahdollista vain sarjakuvissa – ja niihin perustuvissa elokuvissa. Ja elämää suurempia kokemuksia todellakin on luvassa massiivisessa ja hyvin erikoistehostetussa loppukamppailussa, joka kestää lähes viimeiset puoli tuntia koko elokuvasta.
Mielenkiintoista on kuitenkin seurata Marvelin elokuvallisen universiumin tapahtumia supersankari rintamalla. Tähän mennessä tämän avaruuden ulottuvuuksissa on seilannut viisi eri supersankari elokuvaa: Iron Man (2008, 2010), The Incredible Hulk (2008), Thor (2011) ja Captain America: The First Avenger (2011). Lisää on kuitenkin luvassa myös Avengers Assemble elokuvan jälkeenkin, sillä ensi vuonna meille singahtaa voimiaan osoittelemaan uudestaan Iron Man 3 ja Thor 2. Vaikka supersankareissa ja niiden fanittamisessa ei ole mitään hävettävää, olisi kiva, jos tarjolle tulisi myös jotain uutta numeroiden sijaan, sillä on vaikea kuvitella, että kaikki hahmot olisi käyty jo läpi – vaikka lista onkin aikamoinen: Blade, Captain America, Daredevil, Electra, Fantastic Four, Ghost-Rider, Hulk, Iron Man, Kick-Ass, Men in Black, Spiderman, Thor, X-men…. Joskin tähän samaan hengenvetoon on todettava, että jos-kun Kostajat kokoontuvat uudelleen valkokankaalla, suuntaan varmasti heitä ihailemaan.
Egoistien kokoontuma-ajot | |
---|---|
jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa ja kun luvassa on ilmeisestikin tätä lisää, The Avengers 2-leffan tiimoilla, innokas odotus saa jatkua taas ensi vuonna. Mutta se lienee ymmärrettävää, sillä Marvelin ei kannata lahdata erityisen hyvin lypsävää lehmää. Nyt hyvinkin sekalainen ja erittäin eripurainen joukko joutuu yhdistämään voimansa pystyäkseen pelastamaan maailman. No, koska The Avengers 2 on tulossa, lopputulos lienee jo kaikkien tiedossa. Elokuva arvioinnin näkökulmasta on kuitenkin tyydyttävä sanomaan The Avangers – Kostajat elokuvan tiimoilta, että ohjaaja Mr. Whedon on onnistunut tarjoilussaan hyvin – fanit, fanaatikot ja muut katsojat huomioiden. The Avengers on siitä poikkeuksellinen supersankari elokuva, että se oikeasti toimii valkokankaalla. Erityisesti kiitän elokuvaa siitä, että se antaa valkokangasaikaa tasaisesti kaikille egomaanisille supersankareille. Jokainen saa loistaa vuorollaan, vaikkakin Iron Man vaikuttaa saaneen nokkelimman dialogin – mutta se taas kyllä sopii hahmon tyyliin. Elokuva on ehdottomasti nähtävä isolla valkokankaalla ja suosittelen sitä kaikille, jotka pitävät supersankareista. Leffan jälkeen heistä pitää nimittäin vielä enemmän, sillä en usko Hulkin ja Lokin tapaamisen jättävän ketään kylmäksi. Leffa vei mukaan alusta asti, piti kiinni penkissä hyvin ja toimii varmasti myös ilman 3D-efektejä. Nyt kun leffan ryminät on nähty, ensi kerralla voi keskittyä paremmin nauramaan dialogille, joka lentelee suuntaan jos toiseen itsekeskeisten hahmojen keskellä. Suosittelen erittäin lämpimästi, tämä on popcorn-leffaa parhaimmillaan. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Koko porukalle kiitos miellyttävästä parituntisesta elokuvasalissa. Jään odottelemaan teidän seuraavaa yhteistuotosta valkokankaalla.
Hulk: ‘We’re not a team. We’re a timebomb.’
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Sci-fi, Toiminta/äksönpläjäys
Henkilöt: chris evans, jeremy renner, mark ruffalo, robert downey jr., samuel l jackson, scarlett johansson, tom hiddleston