Kynänteroittimien myyntimiesten esimies Mr. Edgar Rice Burroughs (1875 – 1950) kulutti aikaansa toimistolla odottaen kynänteroittimien tilauksia ja luki aikansa kuluksi pulp fictionia. Niitä lukiessa Mr. Burroughsin päähän tuli ajatus, että jos joku kirjoittaa moista roskaa ja hän sitä lukee, niin hän voisi ihan hyvin kirjoittaa samanlaista ja saada siitä lisäksi maksun. Vaikka Mr. Burroughs ei itse aiemmin ollut kirjoittanut mitään, hän päätteli pystyvänsä kirjoittamaan yhtä viihteellistä tekstiä. Joten ei kun kynä teroittimeen ja paperia eteen. Ensimmäinen Tarzan, apinain kuningas (Tarzan of the Apes) sai kirjallisen ensi-iltansa vuonna 1912. Tarzanin menestyminen yllätti Mr. Burroughsin, sillä hän piti tarinaa kehnona eikä uskonut sen suureen menestymiseen. Ei sitä mies voi olla enempää väärässä tässä kohtaa.
Tarzan-kirjoja Mr. Burroughsin hyvin teroitetusta kynästä on maailmalle pullahtanut yhteensä noin 24 – 26. Markkinoilla kirjoja liikkuu kuitenkin huomattavasti enemmän eri kirjailijoiden kynistä pongahtaneena, sillä Tarzan-lisenssin valvonta jäi hieman heikoille ja helpon rahan perässä juosseet kynäilijät jatkoivat Tarzanin seikkailuja omissa opuksissaan. Mr. Burroughsin opuksia on suomennettu 24 eri tarinasta. Nykyään Burroughsin perikunta valvoo oikeuksiaan ja Tarzanin mainetta paremmin, joten sillä on sanasensa sanottavana aina vaatetuksen vähyydestä tarinan juoneen. Kirjojen lisäksi Tarzan on kunnostautunut valkokankaalla useita eri kertoja. IMD (Internet Movie Database) löytää niitä 89 kappaletta vuosien 1918 ja 2008 väliltä. Ensimmäinen Tarzan-elokuva (Tarzan of the Apes) sijoittuu mykkäelokuvien aikakauteen vuoteen 1918. Mr. Elmo Lincolnin tähdittämää Tarzan tarinaa pidetään kaikkein kirjauskollisimpana kaikista tehdyistä Tarzan-elokuvista.
Tunnetuimpana Tarzanina kuitenkin pidetään Mr. Johnny Weismülleria (1904 – 1984), jonka leveiden harteiden ja keuhkoista singahtavan tunnushuudon liidättäminä olemme saaneet nauttia 12 eri Tarzan-elokuvasta. Vuosina 1932 – 1942 hän näytteli yhdessä Ms. Maureen O’Sullivanin (Jane) kanssa kuudessa eri elokuvassa. Ms. O’Sullivanin lähdettyä sivistyksen pariin Tarzan joutui heilumaan liaaneissa yksinään kahden seuraavan elokuvan verran, kunnes hän sai taas Jane:sta seuraa. Lannevaatteensa Mr. Weismüller laittoi naulaan vuonna 1948 elokuvan Tarzan and the Mermaid -elokuvan myötä. Mies piti itseään liian vanhana liaaneissa roikkumiseen, joten hän siirtyi sivistyksen pariin ja jatkoi valkokankaisen valloitusta Jungle Jim:n avulla 13 eri elokuvassa, jättäen viidakon lopullisesti taakseen vasta vuonna 1954 elokuvassa Jungle Jim Man-eaters. Tarzanin kulta-aikana voi itse oikeutetusti pitääkin 1930–1940-lukuja.
Mr. Weismülleria saamme kiittää ikuisesta fraasista: Me Tarzan, you Jane, mitä ei kyllä oikeasti yhdestäkään elokuvasta löydy. Mutta juuret tälle fraasille on kuitenkin sijoitettavissa Tarzan the Ape Man -elokuvaan (1932). Samaan kiitokseen lienee syytä liittää Mr. Weismüllerin Tarzan-huuto. Se tuli niin tunnetuksi Tarzanin tavaramerkiksi, että huutoa / karjuntaa on liitetty muihinkin myöhempiin Tarzan-rainoihin. Alun perin huuto kuitenkin saatiin aikaiseksi äänitekniikoiden avulla, vaikka Mr. Weismüller myöhemmin oppi sen itsekin aika hyvin karjahtelemaan. Tarzan huuto on joka tapauksessa paljon parempi kuin Janen lurittelema kiljahdus, joka kuulostaa enemmänkin kurkusta kuristettavalta oopperalaulajalta.
Tarzanin kulta-aika oli kuitenkin edelleen studioiden mielessä, joten seuraavaksi Tarzaniksi päätyi viidessä elokuvassa vuosina 1949 – 1953 näytellyt Mr. Lex Barker (1919 – 1973). Näissä viidessä elokuvassa Janea näytellyt neitonen vaihtui joka elokuvassa. Nämä elokuvat pienen budjetin rainoja, lukuun ottamatta Tarzan’s Peril (1951) leffaa, joka kuvattiin paikan päällä Afrikassa. Pienestä budjetista huolimatta Mr. Barker on toinen näyttelijä, joka hyvin vahvasti liitetään Tarzaniin Mr. Weismüllerin lisäksi.
Mr. Barker sai ripustaa lannevaatteensa puolestaan narulle näiden jälkeen. Häntä seurasi Las Vegasista uima-altaan reunalta bongattu hengenpelastaja Mr. Gordon Scott kuuden elokuvan verran vuosina 1966 – 1960. Neljä ensimmäistä näistä jatkoivat Mr. Weismüllerin esittelemää Tarzanin tyyliä, mutta kahdessa viimeisessä tarinaan vietiin lähemmäksi alkuperäistä kirjaa ja sitä kautta myös parempaa kassamenestystä (Tarzan’s Greatest Adventure – 1959; Tarzan the Magnificient – 1960). Näissä elokuvissa Tarzan on saanut lisää sivistystä päähänsä, eikä enää viittaa itseensä kolmannessa persoonassa. Mr. Scott onkin ainoa Tarzanin näyttelijä, joka on päässyt esittämään viidakon valtiasta sivistymättömänä moukkana ja sivistyneenä ihmisenä. Mr. Scottin viimeinen Tarzan elokuva (Tarzan the Magnificient) on siinä mielessä mielenkiintoinen, että hänen seuraajansa Tarzanin lannevaatteissa, Mr. Mahoney, näytteli myös kyseisessä elokuvassa roistoa.
Mr. Scott siirtyi Tarzaniksi-leimaantumisen pelosta Italiaan ja hänen tilalleen kahteen seuraavaan Tarzan-elokuvaan tuli stuntmies Mr. Jock Mahoney vuosiksi 1962 – 1963. Stunttitaidot eivät yksinään riittäneet vakuuttamaan studioiden pomoja ja Mr. Mahoney koki terveytensä heikoksi, joten Tarzanin lannevaate kierrätettiin seuraavaksi entiselle jalkapalloilijalle Mr. Mike Henrylle.
Mr. Henry vakuutti Tarzanina kolmessa eri elokuvassa vuosina 1966 – 1968. Mr. Henryn Tarzanin hahmo on merkittävä siinä mielessä, että hän poistui viidakosta ja suunnisti ympäri maailmaa suorittelemassa vaarallisia tehtäviä teknisten vempaimien turvin. Tämä on hyvin ymmärrettävä poikkeama Tarzanin olopaikan suhteen, sillä James Bond oli juuri lyönyt itseään läpi toisena valkokankaan valloittajana.
https://www.youtube.com/watch?v=xZDJDczBsME
1970-luvun jälkeen Tarzan on esiintynyt vain kolme kertaa valkokankaalla ihmisen esittämänä. Vuonna 1981 Mr. Miles O’Keeffe elokuvassa Tarzan, the Ape Man laittoi viidakko uuteen uskoon apunaan Jane, jonka roolin oli saanut hennoille harteilleen Ms. Bo Derek. Filmi toi taalat kotiin, mutta ei ollut kovin suosittu kriitikoiden keskuudessa.
https://www.youtube.com/watch?v=Wuj8AyIJ340
Vuoden 1984 Greystoke – The Legend of Tarzan, Lord of the Apes esitteli meille Mr. Christoper Lambertin. Mr. Lambert palautti Tarzanin viidakkoon enemmän olosuhteiden, kuin valinnan, pakosta.
https://www.youtube.com/watch?v=yAv0qgcP2UM
Viimeinen live-versio Tarzanista ennen nykyistä elokuvaa on vuodelta 1998. Tarzan and the Lost City elokuvassa Mr. Casper Van Dien yrittää turhaan vakuuttaa yleisöä Tarzanin valkokangasjatkuvuudesta.
Tarzan taipui tämän jälkeen animaatioksi. Disneyn Tarzan (1999) sai innoituksensa Burroughsilta ja Greystokelta. Sitä seurasi suoraan videolle päässeet Tarzan & Jane (2002) ja Tarzan II (2005). Mutta toivoa valkokankaalle paluulle on myös animaation parissa. Twilogystä tuttu Mr. Kellan Lutz lainaa kroppaansa uudelle animoiduille Tarzan hahmolle, kun Jane puolestaan saa liikkeensä Ms. Spencer Lockelta.
Jokaisella sukupolvella vaikuttaa olevan omat herransa ja narrinsa näyttelemässä kuuluisia hahmoja: Sherlock Holmesia, Batmania, James Bondia ja miksei nyt myös sitten Tarzania. Siinä missä valkokankaalle koitetaan palauttaa yksinäistä ratsastajaa – Lone Rangeria, miksei sama voisi onnistua myös Tarzanin kohdalla. Tarzanin menestystä seurattaessa, pahisten puolelta Tarzan-elokuvista on nostettava esille kaksi herrasmiestä. Ensinnäkin Mr. Boris Karloff (1887 – 1969) esitti pahaa päällikköä elokuvassa Tarzan and the Golden Lion (1927), mutta löysi tiensä tähtiin myöhemmin Frankenstein-elokuvassa (1931). Toinen herrasmies on Mr. Sean Connery, joka näytteli pikkupahista elokuvassa Tarzan’s Greatest Adventure (1959). Mr. Connerya valmisteltiin ottamaan lannevaate vastaan Mr. Scottilta, mutta sitten tämä skotti meni ja kokeili menestymistään yhdessä pienessä vakoojaelokuvassa, nimeltään James Bond.
Osastot: Elokuvia ja elämää