On amerikkalainen film noir elokuva vuodelta 1950. Rainan aikoinaan ohjasi sellainen filmitaivaan taituri kuin Billy Wilder, joka löytyy myös sellaisten teosten takaa kuin Sabrina (1954) ja Some Like It Hot (1959). Sunset Boulevard elokuvaa pidetään yhtenä parhaimmista ja säälimättömimmistä hollywoodlandiaa kuvaavista satiireista ja siitä, miten ikääntyneille elokuvatähdille oikein käy. Sarkastisesti voisi tietenkin sanoa, että tämä on sitten sitä aikaa ennen Botoxia ja kauneusleikkauksia. Mutta kyllä sama trendi on varmasti vieläkin havaittavissa.
Elokuvassa Norma Desmond (Gloria Swanson) on tähtitaivaalta sammuva mykkäelokuvien tähti. Hänen uskollinen, joskin hieman stooalainen palvelijansa Max (Erich von Stroheim) pitää valovoimaista illuusiota kuitenkin yhä yllä parhaan kykynsä mukaan, muun muassa kirjoittamalla itse fanikirjeitä Normalle. Norman autioituneeseen kartanoon ajautuu velkojia pakoileva Joe Gillis (William Holden), joka haaveilee käsikirjoittajan urasta. Saatuaan turvapaikan kartanosta hän päätyy sattumusten kautta oikolukemaan ja stilisoimaan Norman itsensä kirjoittamaa (vähän liian runsas sivuista ja vähän liian vähädialogista) käsikirjoitusta Salomesta. Ajan mennessä eteenpäin Joelle kuitenkin selviää yksi jos toinenkin asia. Eikä filmin loppu ollut välttämättä onnellinen kenellekään. Mielestäni jo se tekee rainasta poikkeuksellisen. Nykyleffojen loput ovat väkisten onnelliseksi väännettyjä, mutta 1950-luku uskalsi ottaa asioihin rohkeasti kantaa esittämällä katsojille, ehkä, enemmän mieleenpainuvia loppuja.
Ms. Swansonin kannalta elokuva oli sinänsä mielenkiintoinen valinta, koska hän oikeasti oli sammuava mykkäelokuvien tähti. Ikävä kyllä (tai onneksi) ääniraidan mukaan tuleminen elokuviin uudisti aika paljon näyttelijäkaartia. Kaikkien ääni ei vaan sopinut kuultavaksi, mikä näkyi rainassa hyvin mukana olleen ”vahakabinetin” jäsenien muodossa. Elokuva sai aikoinaan vuonna 1950 huimat 11 Oscar-ehdokkuutta muun muassa parhaasta elokuvasta, parhaasta mies- ja naispääosasta, parhaasta mies- ja naissivuosista sekä parhaasta ohjauksetsa. Ikävä kyllä samana vuonna samoissa kategorioissa kilpaili elokuva ”All About Eve” (Kaikki Eevasta), joka aika lailla putsasi pöydän. Sunset Boulevard sai kuitenkin kolme Oscaria edellä mainittujen kategorioiden ulkopuolella.
Klassista kokemusta | |
---|---|
jota aina välillä kiva katsella isolta valkokankaalta. Elokuva on sinänsä viehättävä, että siinä ei brässäillä suurilla tehosteilla tai äksönpjäyksilä. Sen sijaan se sekoittaa hyvin mykkäelokuviin voimakkaasti liittyvää mimiikkaa, ilmeiden ja eleiden kanssa pelaamista hyvin valittuu dialogiin. Sanoja ei rainassa todellakaan ole liikaa. Ja jos jotain elokuvaa voisi pitää mallina ”saattaen vaihdettava” elokuvamaailmassa mykästä maailmasta kohti pulinaboksia, Sunset Boulevardia voisi pitää sellaisena. Leffan katsominen paikallisessa leffateatterissa, Niagarassa, oli oma kokemuksensa. Filmi katkeili säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta siitä huolimatta se jaksoi pitää paikallaan. Asiaa auttoi varmasti sen loppuminen yhteen elokuva maailman klassikkolauseista: All right, Mr. DeMille, I'm ready for my close-up. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |