Outin Leffaopas

StreetDance ei alun perin trailereidensa perusteella tehnyt kovin säväyttävää vaikutusta. Toki luvassa oli tanssia, musiikkia ja iloisia asialleen omistautuneita ihmisiä, mutta silti. Ajattelin olevani (jopa) liian vanha sen näkemään. Mutta sitten alkoi lehdistä tulla vastaan jos jonkinmoista kiitosta elokuvan 3D-osuudelle, joten pakkohan se oli käydä katsastamassa. Yleensä kyllä kun on kovilla 3D-odotuksilla lähtenyt elokuvaan, niin siellä on joutunut toteamaan, että ne valuvat nopeasti pois kuin vesi hanhen selästä. Mutta, että oikein onnistunutta meininkiä? Ja ihan oikeasti? Joten pakkohan se oli tarkistaa. Onneksi sain tähän mahdollisuuden Vaasan KinoCityssä.

Elokuva on brittiläinen (ja pisteitä siitä rohkeudesta, mitä vaaditaan Hollywoodin valtavirrasta irrottautumiseen tällaisella ”elämäni ekaa kertaa tätä hommaa tekemässä” porukalla – niin ohjaava tiimi kuin näyttelijätkin) ja antoi sitä kautta mahdollisuuden kansainväliseen esiintymiseen muun muassa Britannian You Got Talent-kilpailussa hyvin menestyneille tanssiryhmille Diversitylle ja Flawlessille sekä tietenkin George Sampsonille Eddien roolissa. Mutta ennen kaikkea elokuva osoittaa, että sitä 3D-tekniikkaa osataan käyttää myös oikein yleisön kannalta (ottaen huomioon, että elokuva on myös ensimmäinen brittiläinen 3D-elokuva). Vihdoinkin kunnon syy pitää niitä ylisuuria ja nihkeitä 3d-kakkuloita nenällä. Nyt sitten suosittelisin, erittäin lämpimästi, että kaikki seuraavat ohjaajat ynnä muut, jotka suunnittelevat käyttävänsä 3D-tekniikkaa omissa elokuvissaan suuntaisivat katsomaan tätä teknisestä näkökulmasta. Kannattaa, todellakin. Elokuva ei tykitä lentäviä laudankappaleita tai tanssijoita päin katsojan näköä koko ajan, jolloin osa varmasti myös toteaa, että leffa toimisi ilman 3D-efektiä. Oli asia loppujen lopuksi niin tai näin, mielestäni 3D- ja hyvä äänentoisto veivät kuitenkin tämän neidin ja hänen mukanaan olleen vanhemman herrasmiehen totaalisesti mukanaan.

Juonellisesti elokuva kertoo katutanssiryhmän ja balettiryhmän yhteenotosta Lontoossa Kuninkaallisen tanssiakatemian tiloissa. Tanssiryhmä joutuu harjoittelutilan puitteissa treenaamaan tanssiakatemiassa, kun taas balettia opiskelevat nuoret joutuvat harjoittelemaan katutanssia opettajansa käskystä löytääkseen taas intohimon tanssiin. Konfliktin ja uuden tanssimallin poikaset ovat valmiit, missä katutanssiryhmän johtaja Carly (Nichola Burley) ja balettipoika Tomas (Richard Winsor) saavat elokuvassa ottaa mittaa toisistaan, edustamastaan tanssistaan ja parista muustakin tanssijasta. Luvassa on siis todella paljon tanssia, erilaista tanssia ja kasvukipuja sen suhteen, että se toisenkin edustama tanssi on ihan asiallista. Vaikka Samuel Goldwyn totesi joskus suuressa ”viisaudessaan”, että moderni tanssi on vanhanaikaista, niin ainakin minun on tunnustettava, että olen ihan otettu. Itse en taitaisi (ikinä) moisiin kaariin ja lentoihin pystyä. Kyllä sitä kelpaa katsella.

Lontoo näytti parastaan
ja myös tanssiporukka. Voin vallan hyvin ymmärtää, miksi miespuolisia balettitanssijoita pidetään hyvän näköisinä (esimerkiksi Mikhail Baryshnikov parhaina päivinään). Samoin suuret ryhmien keskeiset tanssikohtaukset pitivät hyvin otteessaan. Yhteen hiileen puhaltaminen ja sulava liikkuminen – onko mitään kauniimpaa katseltavaa?

Overall
Kokonaisarvosana.

Juoni on siis osin aika etukäteen arvattavissa, eikä se liene tärkeintä tässä kohtaan, vaan onnistunut 3D käyttö tanssikohtauksissa.  Juonen puutteen ahdistaessa voi laittaa sormensa korviin dialogien kohdalla ja poistaa ne sieltä tanssikohtauksien kohdalla. Tai jos kuvaustapa, joka välillä muistuttaa musiikkivideoita levottomien leikkauksien kautta, niin aina voi ottaa asenteen, että sitten nauttii niistä musiikkivideoista.

http://www.youtube.com/watch?v=YnG1g_8I_UI

Jos mennään hieman syvällisemmän pohtimisen puolelle, niin aina voi kysyä itseltään, että onko näitä yksitasoisia tanssielokuvia liikaa….  Mieleen pulpahtavat esimerkiksi Saturday Night Fever, Flashdance, Footloose, White Nights, Dirty Dancing, Fame, Billy Elliot, Showgirls, Save the Last Dance, Step Up, jne. – ja loppua ei näy sekä listasta on varmasti jäänyt pois myös joku sellainen, joka ehdottomasti pitäisi muistaa. Lopullinen vastaus on varmaankin kyllä. Mutta kuten myös Robin Hoodin kohdalla, niin myös (nuoriso)tanssielokuvien kohdalla, voidaan todeta, että niitä uusia katsojiakin syntyy koko ajan lisää (itse ainakin tunnustaudun totaaliseksi kannattajaksi joidenkin edellä mainittujen tanssielokuvien kohdalla).  Tällöin hyvää formaattia kannattaa kierrättää. Ja ainakin itse olin tähän elokuvaan paljon tyytyväisempi kuin esimerkiksi uudelleen lämmiteltyyn Fameen viime vuonna.

Juoni ennalta arvattavissa

mutta tanssikohtaukset ovat omaa luokkaansa. Eli jos kaipaa juonellisesti hyvinkin monitasoista elokuvaa, StreetDancea ei kannata mennä katsomaan. Se ei sinänsä jää mieleen kummittelemaan, että wau, olipa tosi syvällinen leffa. Sen sijaan jos haluaa nähdä kerrankin suhteellisen onnistunutta ja tasaisesti esitettyä 3D-tekniikkaa, niin leffateatteriin kannattaa suunnata nyt ja ottaa mukaan kaikki tanssista (mistä tahansa tanssista) kiinnostuneet ystävänsä ja todeta, että wau, olipa tosi viihteellinen leffa.

Overall
Kokonaisarvosana.

Mielenkiintoista on nähdä, kuinka hyvin tällainen niin sanottu budjetti-filmi tulee pärjäämään isojen poikien pelissä. Toivon sille onnea ja menestystä valitsemallaan tiellä.