VALIKKO

Shadow Dancer – Varjotanssija

shadow-dancer-poster

Shadow Dancer -elokuvaa on verrattu viime vuoden Tinker, Taylor, Soldier, Spy -elokuvaan, sanoen sen tuovan samanlaista jännitettä valkokankaalle myyrän selvittämisen merkeissä. Niin paljon kuin pidinkin Tinker & co. leffasta, toivoin kovasti, että Shadow Dancer olisi edes hieman ymmärrettävämpi. Ja onneksi näin kävi – piiloblondi aivoni kiittävät, huokaavat helpotuksesta ja nauttivat yhä hyvästä elokuvakokemuksesta (sekä koittavat toipua niiden realiteettien opettamisesta, mitä aika Belfastissa opetti). Tinker, Taylor, Soldier, Spy -elokuvan tavoin Shadow Dancer kuitenkin keskittyy myös järjestelmän sisällä olevaan lojaalisuuteen ja petokseen. Siinä palapelissä yksittäisen ihmisen henki ei paljon paina.

17116-detail

Shadow Dancer elokuva sijoittuu Belfastiin 1990-luvun alkuun. Siinä niin sanotusti rysän päältä kiinni jäänyt IRAn jäsen jo ainakin toisessa sukupolvessa Colette McVeigh (Andrea Riseborough) joutuu vaihtoehtojen vähyyden vuoksi siirtymään myyräksi IRA:n sisälle paljastelemaan tietojaan M15:sta turvallisuusyksikölle. Yhteyshenkilöksi Colette saa Macin (Owen Wilson), jonka antaman lupauksen ’nobody gets hurt – nobody dies’ Colette tietää tyhjäksi jo alkumetreiltä. Länsi-Belfastissa elämää salaisuuden kanssa elämistä ei helpota Coletten aktiiviset IRA-veljet: räjähtelevä ja aatteesta kiinni pitävä Gerry (Aidan Gillen) ja surumielisen suojeleva Connor (Domhnall Gleeson) tai heidän äitinsä Ma (Bd Brennan). Tilanne hankaloituu entisestään Coletten kohdalla, kun hän joutuu IRA:n sisäisen painotuksen uhriksi Kevin Mulvillen (David Wilmot) taholta, samalla kuin Macille selviää, että hänen pomollaan Kate Fletcherillä (Gillian Anderson) on myös omat syynsä juuri tämän perheen tarkkailuun. Elokuvan juonta voisikin kuvata seuraavasti: älä luota kehenkään, äläkä usko mitään – olit sitten sopimuksen kummalla puolella tahansa. Coletten ja Macin toimintaa ohjataan enemmän ulkopuolelta käsin, kuin laki ehkä sallisi, mikä kuitenkin mahdollistaa elokuvalle todella yllätyksellisen lopun.

Ohjaaja Mr. James Marsh toi esiin hyvän elokuvan lisäksi entisen asuinmaani koti-ikävän. Aikaa tuli joskus vietettyä sen verran kauan Belfastissa, että sinne haluaisi nyt uudestaan elokuvan jälkeen, jos ei muuta niin kuuntelemaan tuota iki-ihanaa aksenttia. Tässä meni ihan kylmiä väreitä selässä ja solmuja kielipäässä, kun koukerot alkoivat taas löytää tietään kotiin. Belfastissa töitä tehneenä voin kertoa, että IRA:n ja yhteenottojen vaikutukselta ei arjessa voinut oikein välttyä halusi sitä tai ei. Ja sitä kautta pidän elokuvaa myös suhteellisen realistisena, vaikkakin taiteellisin vapauksin toteutettuna. Toisten mielestä se voi olla liian utopinen / epärealistinen, mutta arki tuolloin oli todellakin järkyttävän yllättävää. Vaikka maa on ollut rauhallinen jo vuosia yhteenotot ovat lähes vuosittaisia, varsinkin Belfastissa marssien aikaan, protestanttien ja katolisten välillä. Lämmöllä muistelenkin aikaa, jolloin bussikuski suostui ajamaan linjaansa vain puoleen väliin asti, että autoa ei sytytettäisi tuleen.. loppumatka jalan takapihojen kautta barrikadeja vältellen. Suomessa tämä ei taitaisi käydä myöhästymisen syynä. Joten voin hyvin ymmärtää, mistä käsikirjoittajalla Mr. Tom Bradby on kaivanut inspiraationsa. Mies nimittäin toimi ITV:n reportterina Pohjois-Irlannissa 1990-luvulla.

Shadow-Dancer

Antoisen aksentin esittelemisen lisäksi Mr. Marsh kuvaa hyvin kahtiajakautunutta kansakuntaa, joista kumpikin osapuoli on mielestään oikeassa ja jossa todellisia voittajia ei ollut silloin, eikä liene ole vieläkään. Ohjauksessa näkyy myös aikakauteen sopiva toivon pilkahdus, vaikkakin vain pinnallisesti. Pohjois-Irlannissa pyrittiin tuolloin taas kohti rauhaa, vaikka asenteetkin opetettiin jälkikasvulle jo äidinmaidossa. Elokuvaa ja ohjaajaa on erityisesti kiitettävä siitä, että se esittää (tai ainakin pyrkii esittämään osan) niistä poliittisista ja sosiaalisista syistä, mitkä ovat johtaneet Pohjois-Irlannin liipasinherkkään olotilaan.

ShadowDancer
Hmmm.. vaikuttaa siltä, että elokuvan tekijät ovat keksineet / ymmärtäneet paikallisuutisten merkityksen helppona reksiviittana. Killing Them Softly -elokuvassa taustalla televisiosta pauhasi uutisia Yhdysvaltojen taloudellisesta lamasta. Sama keino on käytössä myös Shadow Dancer -leffassa. Nyt saimme kuunnella uutisväläyksiä IRA:n johdon paikalllisista myönnytyksistä. Harmi vain, että näitä uutispätkiä ei saatu sidottua tämän vahvemmin tarinaan. Niiden avulla olisi voinut selvittää monta asiaa, kuitenkaan sortumatta alleviivailuun. shadow-dancer08

Vastavakoilua perheen paristawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Suhteellisen selkeän alun jälkeen elokuva muuttuu kissa ja hiiri -leikiksi, petokseksi, pettämiseksi ja liittolaisuuksien sekasotkuksi. Onneksi elokuvassa ei ollut enempää seurattavia hahmoja, kaikkien koukeroiden mukana pitämiseksi. Shadow Dancer on kuitenkin rauhallinen, joskaan ei tasapaksu elokuva. Jännitystä rakennetaan hitaasti pala palalta, mikä tarjoaa katsojalla kunnon nautintoa, varsinkin kun ohjaaja on jättänyt osan asioista valkokankaan ulkopuolelle katsojan itsensä yhdisteltäväksi. Kaikkien silmien alla oleminen ja sitä kautta tiedon välittäminen jää kuitenkin hieman kevylle tasolle, eikä hyvästä yrityksestä huolimatta Shadow Dancer päästä katsojaa kovin syvälle taustalla olevien jännitteiden sisään. Mutta senkin edestä se tarjoaa todella yllättävän ja samalla suhteellisen realistisen lopun, joka voi tulla katsojalle täysin puskasta. Kaiken kaikkiaan elokuva arvioinnin näkökulmasta Shadow Dancer kyllä tarjoaa perheen sisällä olevaa vakoilua, kiinnijäämisen pelkoa ja omien etujen ajamista koko leffalipun edestä. Suosittelen leffaa erittäin lämpimästi, ja kyllä siitä englanninkielestäkin selviää, kun antaa aivojen vain heittäytyä mukaa belfastilaiseen aksenttiin.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

’Relax, we’re all in this together’ – niinpä, just joo, aivan, senkun näkisi…..

Osastot: Draama, Jännitys
Kommentit

Vastaa