VALIKKO

Self/less – Vähemmän minä

Self/less kertoo vanhasta, überrikkaasta ja kuoleman sairaasta miljönääristä Damian Halesta, joka päättää pitkittää elämäänsä siirtämällä tietoisuutensa nuoren miehen kehoon tohtori Albrightin avulla. Lupaukset omasta kuolemattomuudesta muuttuvat kuitenkin painajaisten myötä, kun paljastuu, että uudessa Eddie-nimiselle miehelle kuuluneessa kehossa on muutakin jäljellä kuin luuta ja lihaa. Uusi keho kuului hukutuksi luulleelle miehelle, eikä uusi elämä saa ansaitsemaansa rauhaa. Damian/Eddie joutuukin pakenemaan ja selvittämään miksi uusi keho halutaan pois päiviltä eikä asiaa auta se, että siinä samalla vanhan miehen tietoisuus uhkaa hävitä uuden kehon sisältä, kun hän lopettelee tohtorin määräämien pillereiden popsimisen.

Self/less liittyy siihen pitkään listaan elokuvia, jotka omalla tavallaan keskittyvät sen ikuisen nuoruden etsimiseen kuten Cocoon (1985) ja Death Becomes Her (1992). Ja ei siinä mitään, listalla tämä on ainakin suhteellisen uusi lähestymistapa. Tällä kertaa sen mahdollistamiseen pyrkii moderni lääketiede ja korkea teknologia, joiden avulla oma mieli siirretään nuorempaan kehoon. Mutta kuten leffa osoittaa, aina on mutkia matkassa eikä evoluution kanssa kannattaisi pelleillä. Samalla se myös ottaa kantaa siihen, miten ihmiset oikein viettävät sitä toista mahdollisuuttaan – tällä kertaa yristystä on viihteelle menemiseen, kunnes se menneisyys todellakin alkaa piinata uuden kehon omistavaa mieltä. Katsojana näistä pihjalanmarjoista katkeroituneena tämä kettu pohtii ainakin sitä, missä loistaa edes hieman syvällisempi pohdinta siitä, miltä tuntuu syntyy uudestaan ja eikä osan siitä kulutettavasta rahasta olisi voinut käyttää esimerkiksi syövän tutkimiseen. Mutta, tämähän on vain elokuvaa, joten sallittakoon huvitteellinen hemputus syvällisemmän pohdinnan tilalle.

Elämän uusimisesta saadaan kuitenkin syvällisempää tavalla, joka johdattaa katsojan helposti elokuvan Soylent Green (1973) aikaisiin moraalisiin pohdintoihin ihmiselämän arvokkuudesta. Self/less ei ihan Soylent Green -leffan tavoin tee ihmisestä proteiinipitoista murkinaa, mutta löytää kropalle kyllä muuten kyseenalaista käyttöä.

Ohjaajana oli Mr. Tarsem Singh tekee yleensä hyvinkin visuaalisesti vaikuttavia elokuvia (mm. The Fall, Mirror Mirror) ja Self/less sci-fi teemasta huolimatta vaikuttaa olevan hänen ensimmäinen realistisin elokuvansa. Mies on tunnettu valkokankaan valloituksesta visuaalisten ja mielikuvituksellisten tarinoiden ohjauksessa ja se sama ote mielestäni puuttuu tästä elokuvasta. Ikävä kyllä. Tämä kokonaisuuden menettäminen tulee esille hyvin elokuvan siinä vaiheessa, kun sci-fi osuus vaikuttaa poistuvat takavasemmalle ja arki astuvan esiin. Ehkä enemmän arjessa kiinni oleva ohjaaja olisi saanut näyttelijöistään enemmän irti. Tai sitten vain pitää hyväksyä se tosiasia, että Self/less on kaukana ohjaajan normileffoista. Lopputekstejä lukiessa yllätyin ohjaajan nimestä, vaikka leffaan mennessä tiesin hänen sen tehneen. Niin kaukana visuaalinen kuvaus on miehen normaalista esityksestä.

Sci-fistä toimintaanwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
kroopanvaihdon kautta joka ei onnistu nostamaan siihen kuuluvia ristiriitaisia aiheita kunnolla esille. Aina kun elokuva antaa aihetta pintaa syvemmälle sukeltamiseen se päättää tehdä täyskäännöksen ja palata tutuille ja turvallisille rantamaisemille tehden siitä suhteellisen tylsän. Ohjaaja Mr. Singh ei ole mielestäni pystynyt puhaltamaan siihen sellaista henkeä mitä löytyy hänen edeltävistä teoistaan. Suosittelen leffaa kuitenkin kaikille herrojen Reynolds ja Kingsley ystäville. Sekä tietenkin heille, joita elämän uudistamisprosessi kiinnostaa. Se on myös todettava, että leffa oli odotettua parempi.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Ben Kingsley, Ryan Reynolds, Matthew Goode, Natalie Martinez

Mikäli kropanvaihto-leffat kiinnostavat suosittelen tarkistaamaan ainakin seuraavat elokuvat. Kaikki niistä eivät täytä täysin kropanvaihtamisen mentaliteettia, mutta osoittavat kyllä hyvin sen mitä eri-ikäinen pää tekee eri-ikäisen kropan sisällä.

  • The Change-Up (2011)
  • 17 Again (2009)
  • 13 Going On 30 (2004)
  • Freaky Friday – Perjantai on pahin (2003)
  • The Hot Chick (2002)
  • Face/off – Kahdet kasvot (1997)
  • Wish Upon a Star (1996)
  • 18 Again! (1988)
  • Vice Versa (1988)
  • Big (1988)
  • Like Father, Like Son – Faija vaihtaa heviin (1987)
  • Peggy Sue Got Married (1986)
  • All of Me (1984)
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Sci-fi
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa