VALIKKO

Room – Huone

Room post big

24-vuotias Joy ”Ma” Newsome asuu pienessä huoneessa 5-vuotiaan poikansa Jackin kanssa. Tätä kotiaan he kutsuvat nimellä ”Huone” (Room). Mökki on kuitenkin suljettu äänitiivis koppero, jossa heitä pitää vankinaan jo seitsemättä vuotta mies nimeltä Old Nick. Saatuaan tietää Nickin menettäneen työnsä Joy alkaa suunnitella pakoa huoneesta, jossa hän tarvitsee poikansa Jackin apua. Elo ulkomaailmassa asettaa kuitenkin haasteensa Joyn omille vanhemmille Nancylle ja Robertille sekä Jackille, joka on siihen asti luullut kaiken todellisen olevan vain ”huoneen” sisällä. Onneksi apua on luvassa isoäidin uuden miehen Leon ja alati kasvavan maailmankuvan merkeissä.

Pääosissa loistavat Ms. Brie Larson ja Mr. Jacob Tremblay. Ms. Larson näki roolihahmonsa enemmän rakkauden, vapauden ja sisukkuuden osoituksena kuin pelkästään kuvauksensa siitä, mitä on elää vangittuna. Daamin suoritus on edelleen sitä luokkaa, että hänen töihinsä tulee kiinnittää huomiota. Ms. Larsonin edellinen elokuva Short Term 12 on tästä hyvä esimerkki. Ehkäpä valkokankaat ovat löytäneet vakuuttavan haastajan Ms. Jennifer Lawrencelle laajojen ja uskottavien tunnekuvausten esittäjänä. Mr. Tremblay puolestaan esittää uskomattoman hyvin lasta, joka joutuu täysin uuteen tilanteeseen ja ympäristöön. Hänen esittämänsä itsenäisyyden kasvu ja uuden kohtaaminen on sellaista, mitä voi vain ihmetellä. Ja tätä uutuuden hämmästely toivoisi meille kaikille, vaikka emme kopissa eläisikään.

Elokuva perustuu Ms. Emma Donoghuen saman nimiseen novelliin vuodelta 2010. Leffa on taatusti uskollinen kirjan teemalle ja tunnelmalle, sillä Ms. Donoghue kirjoitti sen käsikirjoituksen. Mikäli daamin tyyli miellyttää suosittelen kaivamaan esiin myös muut hänen kirjansa. Tämän työn pariin hänrt inspiroi aikoinaan itävaltalaisen Fritzlin insestitapaus. Siinä 49-vuotias (tapauksen paljastumishetkellä 73-vuotias) sähköinsinööri Josef Fritzl vangitsi vuoden 1984 elokuussa 18-vuotiaan tyttärensä Elisabethin (tapauksen paljastumishetkellä 42-vuotias) kellariinsa. Elisabet oli Josefin seksiorja kaikkiaan 24 vuotta ja synnytti tälle seitsemän lasta. Näistä kolme pääsi ”vapauteen” yläkertaan asumaan ja Elisabeth asui kolmen muun kanssa kellarissa. Kellarissa asuvista lapsista nuorin oli 5-vuotias Felix päästessään vapauteen.

Room-elokuvan ohjaukesta on vastannut Mr. Lenny Abrahamson. Mies on jälleen valinnut itselleen hieman formaatista poikkeavan aiheen. Hemmon edelliset elokuvat muun muassa What Richard Did (2012) ja Frank (2014) eivät ihan siihen perinteiseen valtavirtaan uppoa. Eikä Room:kaan varmasti ihan kaikkia katsojia kosiskele hyvästä ohjauksesta ja näyttelijätyöstä huolimatta. Mutta tästä  huolimatta Room on aivan tajuttoman hyvä elokuva ja se on ansainnut kaiken saamansa hehkutuksen. Ja soisin mahdollisimman monen sen näkevän. Itseäni jännitti ennen elokuvaa ankean tunnetilan kanssa eläminen, mutta Room selvittää tämän ahdistuksen aiheuttajan kiitettävästi. Herkkisten on kuitenkin hyvä varautua nessuilla. Itse en päätynyt itkua kaulaliinaani pyyhkimään, mutta daamit edessäni vollottivat senkin edestä.

Matka vapauteen ja vapaana olemiseenwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Room ei ole vain tarina terrorista tai selviytymisestä. Toki niitä molempia elementtejä siinä oli. Mutta sen lisäksi se on oiva kuvaus lapsen ja äidin välisestä suhteesta. Lisäksi elokuva käsittelee hyvin sitä, että vapautuminen on eri asia kuin vapauden tunteminen. Tämä tekee elokuvasta erilaisen verrattuna muihin vanki-pako-selviytyminen tarinoihin, jotka tuuppaavat laittaa lopputeksit tähän kohtaan. Room kuitenkin jatkaa tähän vapauteen totuttelemista. Suosittelen elokuvaa kaikille ikäraja huomioiden. Room on taidokas, koskettava ja hyvin kuvattu leffa, joka esittelee ihmisten luonteenpiirteitä useasta eri suunnasta.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Brie Larson, Jacob Tremblay, Sean Bridgers, Tom McCamus, William H. Macy, Joan Allen

Osastot: Draama, Leffat
Henkilöt: , , , , ,
Kommentit

Vastaa