Keller Dover (Hugh Jackman) viettää kiitospäivää yhdessä vaimonsa Cracen (Maria Bello) ja naapureidensa Franklin (Terrence Howard) ja Nancy Birchin (Viola Davis) kanssa, kunnes he kohtaavat jokaisen vanhemman painajaien. Perheiden nuoret 6-vuotiaat lapset Anna ja Joy ovat kadonneet ulkona leikkiessään. Ainoa mahdollinen johtolanka pienten tyttöjen katoamiseen liittyen on paikalla ollut pakettiauto. Paikallinen etsivä Loki (Jake Gyllenhaal) kuulusteleekin sen kuskia Alex Jonesia (Paul Dano), mutta joutuu päästämään miehen vapaaksi todisteiden puutteessa tätinsä Holly Jonesin (Melissa Leo) katselmukseen. Minuuttien muuttuessa tunneiksi ja tuntien yhä useammaksi päiväksi Keller ajautuu epätoivoisiin tekoihin löytääkseen lapsensa ajoissa.
Ohjaaja Mr. Denis Villeneuve tekee elokuvia, joita ei kovin helposti unohda. Hänen elokuvissaan ollaan yleensä tiukassa paikassa puun ja kuoren välissä tavalla, joka ei jätä juurikaan vaihtoehtoja. Eikä Prisoners todellakaan eroa mitenkään tavoin tästä kaavasta. Mr. Aaron Guzikowskin kynäilemä käsikirjoitus saavutti kärkisijan vuoden 2009 Black List:lla. Aiheen kuvaus ei siis todellakaan ollut helppoa, mutta ohjaaja vaikuttaa saavuttaneen kaikki hienot yksityiskohdat valkokankaalla näkyvien näyttelijöiden enemmän tai vähemmän hienovaraisissa tunteenpurkauksissa.
Herrat Jackman ja Gyllenhaal loistavat rooleissaan erilaisen etsintätavan omaavina miehinä. Siinä missä Jackman ähisee, puhisee ja alfauroilee asian eteen, Gyllenhaal koittaa edetä rauhallisesti ja määrätietoisesti omaa polkuaan lain sisäpuolella. Näiden piirteiden lisäksi olisin toivonut saavani selville hieman enemmän miesten menneisyydestä, sillä he eivät itsekään vaikuta olevaan mitään kovin puhtoisia pulmusia. Nyt voin vain kuvitella, miten heidän menneisyytensä vaikutti miesten toimintaa ja miten herkässä on sen tasapainon ylläpitäminen, että ei itse lipsahda lain väärälle puolelle. Aikoinaan herrojen tilalle harkittiin myös näyttelijöitä Mark Wahlbergia, Christian Balea tai Leonardo DiCapriota, mutta onneksi nämä suunnitelmat kaatuivat omia aikojaan, osin koska näyttelijät pitivät käsikirjoitusta liian ankeana. Mainitsemisen arvoinen on myös Mr. Danon roolisuoritus henkilönä, joka ehkä haluaa auttaa muita tai ainakin välillä itseään. Mies vaikuttaa valitsevan / valikoituvan välillä hieman epäkiitollisiin itsensä ilmaisijan rooleihin, mutta oli miten oli, niin hän ainakin tekee niissä kaikissa vaikuttavaa työtä. Mr. Danon tulevia elokuvia kannattaakin pitää silmillä uusien ulottuvuuksien hankkimiseksi.
Elokuvan tarina on tosiaan ankea, synkkä ja karu sekä kaikkia näitä yhtäaikaa. Mutta Prisoners-elokuvaa tuskin onkaan tarkoitettu miksikään hyväntuulen pop-corn-leffaksi. Sen sijaan se pakottaa pohtimaan omaa suhtautumista ja siitä syntyvää käytöstä vastaavassa tilanteessa. Jos minulta kysyttäisiin, miten tilanteessa pitäisi toimia vaeltaisin itse varmaankin lääkehumalan ja vasaran välissä. Prisoners-elokuvan juoni etenee rauhallisesta menosta hitaasti ja varmasti kohti koukeroisempaa menoa, jossa ei ole olemassa oikeita vastauksia tai toimintatapoja. Mutta ainakin ohjaajan ottama lähestysmistapa onnistuu vaientamaan kaikki katsojat elokuvasalissa ja kohdistamaan mielenkiintonsa valkokankaalle. Näin vakuuttavaa mukaan imeytymistä en ole kokenut pitkään aikaan, eikä tässä menty mukana edes tippa linssissa, vaan sydän kurkussa kunnon trillerin tavoin.
| Kohti haluttua totuutta hinnalla millä hyvänsä |  |
|---|---|
| Mutta toisaalta voiko muuta odottaa tällaisessa tilanteessa? Leffa on raskassoutuinen katsoa, se herättää varmasti paljon inhoa ja mielipahaa, mutta toisaalta sen voi katsoa myös olleen tämän elokuvan tarkoitus. Prisoners ei ole mikään hyvänmielen hömppä, helposti sisäistettävä ja sulatettava kokonaisuus vaan se vaatii veronsa katsojalta, mutta eikö se ole juuri se syy, miksi menemme katsomaan elokuvia. Ne antavat meille jotain uutta ja mielenkiintoista. Vaikka elokuvassa vältytään suhteellisen hyvin lapsiin kohdistuvalta väkivallalta en suosittele elokuvaa kenellekään, joka pelkää omien lastensa turvallisuuden puolesta. Leffa osoittaa, miten helposti muukalainen pystyy turvallisen perheidyllinen rikkomaan (ja miten helposti lapset luottavat muihin ihmisiin). Sen sijaan suosittelen Prisoners-rainaa kaikille, jotka haluavat nauttia (??), tai ainakin kokea, vahvan elokuvallisen kokemuksen. Prisoners ei jätä kylmäksi ketään, paitsi kuolleensa, sillä sitä katsoessa ei todellaan pysty ennustamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Luvassa on moraalisen pohdinnan labyrinttia, jossa ei ole sitä ehdottoman oikeaa toimintatapaa syyllisen selvittämissä. Leffa tekisi mieli katsoa uudestaan, mutta ihan heti siihen ei taida pystyä. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
No one took them; nothing happened; they’re just gone.
Osastot: Draama, Jännitys, Leffat, VäkivaltaHenkilöt: hugh jackman, jake gyllenhaal, melissa leo, paul dano, terrence howard