Ohjaaja Arto Halonen on onnistuneesti kuvannut Kellokosken mielisairaalassa asuneen Anna Lappalaisen sielunelämää sekä tempauksia elokuvassa Prinsessa. Anna Lappalainen oli varmasti Kellokosken tunnetuin potilas. Hän uskoi olevansa brittiläinen prinsessa suoraan Buckinghamin palatsista ja Kellokosken olevan hänen kesäasuntonsa, samoin kuin henkilökunnan ja potilaiden olevan hänen hovinsa. Eipä sellaisessa elämässä ole valittamista, elleivät muut koittaisi puuttua siihen parhaan kykynsä mukaan. Vaikka Annan harhat (ja niihin käytetyt hoidot) olivat aika raskaat, hänen elämäntehtäväkseen muodostui näiden hänen kesäpalatsissaan (sairaalassa) olevien alamaistensa auttaminen.
Katja Kukkola nostaa prinsessan elämän keskeiset asiat tästä Kellokosken ajasta hyviin esiin roolissaan prinsessana, samoin kuin Krista Kosonen hänen hovineitinään Christina von Heyrothina. Prinsessan Kellokosken viettämä aika oli pitkä ja täynnä erilaisia hoidollisia kokeiluja mielenterveyden parantamisen nimissä – onko sitä oikeesti joskus pesty koivuja paremman tekemisen puutteessa?? Elokuva ottaa kantaa myös siihen, vähän Shutter Island-elokuvan tavoin, pitääkö ihmistä yrittää väkisten parantaa, jos hän on onnellinen ja harmiton sellaisen kuin on. Kuka ihmisen identiteetin ja persoonallisuuden määrää, jos ei ihminen itse. Ja jos ihminen, kuten prinsessa, on tyytyväinen tähän, eikö niin saisi olla. Ohimennen raina myös ottaa tässä kantaa siihen, että missä mennään myös nykyisessä terveydenhuollossa (missä – trust me – olisi myös paljon parannettavaa). Jos ihminen tällaisessa yhteisössä omalla persoonallaan piristää muita ja ei ole haitaksi muiden (tai omalleen) hoidolle, en näe estettä persoonallisuuden esiin tuomiseen ja hyväksymiseen.
Elokuva nostaa paljon muutakin pohdittavaksi hyvien roolisuoritustensa mukana. Oli ihailtavaa seurata sitä, miten paljon saadaan loppujen lopuksi ilmaistua ilmeillä, eleillä ja pelkällä olemisella – taustalla tematiikkaan sopiva musiikki tietenkin auttaa asiaa, mutta ei alleviivaa sitä. Prinsessa-elokuva jättää pohtimaan sitä, että ovatko mielisairaat sittenkin terveempiä, kuin me niin sanotusti terveet ihmiset, hyvin oivaltavine laukauksineen. Elokuvaa voi kehua muutenkin, sillä se on valittu Montrealin elokuvajuhlien ohjelmistoon!! Raina kisaa siellä muiden pitkän elokuvan tehneen ohjaajien sarjassa. Hyvä Suomi!!
| Humoristinen ja koskettava |   |
|---|---|
| elokuva, joka hyvin tuo esille prinsessan elämän ongelmat ja onnet. Sitä voisi vain toivoa, että itsellä on edes vähän samanlainen kanssakulkijoita ihastuttava vaikutus. Elokuvan roolitus on myös onnistunut, sillä sitä ei ole täytetty ihan kaikilla loppuun kuluneilla naamoilla Suomen filmiteollisuudesta, joskin heitä vilahtelee siellä hyvin säännöllisesti – mutta uudenlaisissa rooleissa. Elokuva koskettaa ja pakottaa ajattelemaan, kumpikaan näistä ei ole paha asia. Cine Atlaksesta lähti hyvin pohtiva nainen tänään polkemaan kohti kotiaan, joka sulattelee näkemäänsä ja kuulemaansa vielä pitkään. Suosittelen elokuvaa erittäin lämpimästi. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Kävin katsomassa rainaa vauvakinossa useamman kymmenen (sadan) vauvan ja heidän vanhempiensa kanssa. Ihan pikku vinkkeinä jakelen seuraavia.
1). Vauvakinon elokuvaksi kannattaa ehkä valita leffa, jossa on tekstitys. Silloin ainakaan ei jää vuorosanoja arvailun pariin. Itse tahdon tässä yhteydessä kiittää vieressäni elokuvaa seurannutta nuorta poikaa (4 kuukautta), joka jaksoi olla kiinnostuneempi äitinsä rinnoista ja purulelusta kuin itkemisestä.
2) Vaunusta irrotettu koppa tuolilla pystyasennossa saa aikaan ainakin 75 asteen kulman, myös sillä viereisellä tuolilla. Ja ihan samalla tavalla se estää myös sen viereisen penkin takana istuvan näköalan.
3) Ja viimeiseksi lupaan pyhästi kummityttöni Minean vanhemmille, että tulen lapsenvahdiksi, että pääsette sinne johonkin elokuvan päivänäytökseen – eikä tarvitse turvautua vauvakinoon elokuvaelämyksen saavuttamiseksi.
Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, KotimainenHenkilöt: samuli edelman