Draama
Perinteisesti draamaleffoissa toiminta on voinut jäädä vähän vähemmälle. Tai sitten sitä on, mutta elokuvan pääasiallinen sanoma on siinä, että jotain surullista tai vähemmän toivottavaa sattuu ainakin yhdelle päähenkilöistä. Jos kyseessä on amerikkalainen draamaelokuva (Hollywood-tuotantoa parhaimmillaan), niissä tuuppaa olemaan se kuuluisa ”happy end”. Mutta kunnon draama elokuvissa, sitä ei välttämättä ole. Britit osaavat tämän asian paremmin. Brittein saarten puolelle kallistuu siis niin sanottu psykologinen draama, missä katsojan vastuulle jää lopullisen arvoituksen selvittäminen päässään, mitä – missä – miksi tapahtui ja miksi noi käyttäytyy noin. Parhaimmillaan hyvässä draamassa aivot joutuvat miettimään vielä pitkään mitä oikein tapahtui ja miksi.
The Men Who Stare at Goats – Vuohia tuijottavat miehet
Elokuva / komedia??, jossa teemana on tuijottaa vuohia ja saada heidät kupsahtamaan pelkän katseen voimalla herättää outoja kysymyksiä. Lisää epäilyksiä syntyy, kun pääosaan on saatu houkuteltua Ewan McGregor ja George Clooney (niinpä Sampo, ei Brad Pitt, vaan se aito ja alkuperäinen Clooney). Toisaalta molemmat herrat ovat jo pitkään olleet siinä tilanteessa, että heillä on mahdollisuus […]
The Blind Side – elämä pelissä
Elokuva Elämä pelissä on Oskarinsa ansainnut – tavallaan, jos ei muusta niin kahdesta ”arvokkaasta syystä”. Ensinnäkin näyttelijä, Sandra Bullock, pystyi todellakin muuttamaan aksenttinsa aivan erilaiseksi kun hänellä normaalisti on. Jokainen joka vetää noin leveää etelän murretta on kunnioittevan työn tehnyt, samoin kuin saanut itsensä näkymään valkokankaalle melkein jokaisessa kohtauksessa. Ja toiseksi se esittää (jälleen kerran) […]
NINE
Hmmm.. jos suomentaisi elokuvan nimeksi yhdeksän, sekään ei oikein toimisi. Filmissäkin oli vain 7 eri naista, joiden välillä ohjaaja maestro Claudo Contini (Daniel Day-Lewis) jahkailee ja etsii itseään. Filmissä tuli todistettua kuitenkin se tosiasia, että vaikka sen änkeää täyteen toinen toistaan parempia näyttelijöitä – vai mitä sanot seuraavasta listasta: Penélope Cruz, Nicole Kidman, Judi Dench, […]
Did You Hear about the Morgans? – Avio-onnea Morganeiden tapaan
Meryl (Sarah Jessica Parker) ja Paul Morgan (Hugh Grant) ovat menestynyt pariskunta avioeron partaalla, miehen kertapettämisen vuoksi. Siis tavallinen tarina: nainen nalkuttaa, mies pettää, nainen nalkuttaa ja sitten ei voi enää luottaa, vaikka kuinka rakastaa. No, yleensä tässä kohtaan varmaankin päädytään siihen eroon, mutta Morganeilla se ei ihan onnistu, koska he sattuvat yhdessä näkemään palkkamurhaajan […]
Sherlock Holmes
Guy Ritchie palaa juurilleen kunnon ohjaajana! Ihanaa! Vihdoinkin! Kyllä tätä on odotettukin! Arhur Conan Doylen tunnetuin roolihahmo muuttuu eläväksi Robert Downey Jr:n käsittelyssä, tavalla mikä pyrkii tuomaan tähän tuttuun salapoliisiin lisää syvyyttä (ja lisää silmäniloa). Jude Law näyttelee hänen uskollista apulaistaan tohtori John Watsonia. Elokuva antaakin seikkailun lisäksi lisää syvyyttä heidän kahden väliselle ”työ”toveruudelleen ja […]
Law Abiding Citizen – Lainkuuliainen kansalainen
WOW!!! Tämä elokuva sitten vei ihan kokonaan mukanaan. Ja pitkään. Jo nyt voi sanoa, että pojoja ropisi koppaan kuin koppaan koko elokuvan ajan tiuhaan tahtia. Ja vaikka sanotaan, että aina jää jotain parannettavaa, niin okei – ehkä jossain hienouksissa ja aiheeseen johdattamisessa, mutta Jamie Foxx syyttäjän Nick Ricen ja Gerard Butler perheenisän Clyde Sheltonin rooleissa […]