Draama
Perinteisesti draamaleffoissa toiminta on voinut jäädä vähän vähemmälle. Tai sitten sitä on, mutta elokuvan pääasiallinen sanoma on siinä, että jotain surullista tai vähemmän toivottavaa sattuu ainakin yhdelle päähenkilöistä. Jos kyseessä on amerikkalainen draamaelokuva (Hollywood-tuotantoa parhaimmillaan), niissä tuuppaa olemaan se kuuluisa ”happy end”. Mutta kunnon draama elokuvissa, sitä ei välttämättä ole. Britit osaavat tämän asian paremmin. Brittein saarten puolelle kallistuu siis niin sanottu psykologinen draama, missä katsojan vastuulle jää lopullisen arvoituksen selvittäminen päässään, mitä – missä – miksi tapahtui ja miksi noi käyttäytyy noin. Parhaimmillaan hyvässä draamassa aivot joutuvat miettimään vielä pitkään mitä oikein tapahtui ja miksi.
Gone Girl – Kiltti tyttö / Kadonnut nainen
Gone Girl on mielekiintoinen trilleri vaimon katomisesta. Siinä irtisanottu reportteri Nick Dunne (Ben Affleck) muuttaa takaisin kotimaisemiinsa Missouriin New Yorkista yhdessä vaimonsa Amyn (Rosamund Pike) kanssa. Avioliitto etenee omalla painollaa, joskaan ei kovin onnellisena ja eräänä päivänä Amy katoaa. Kysymys epästabiilin avioliiton varjossa onkin, että onko Nick tappanut vaimonsa, kun kaikki todisteet viittaavat tähän suuntaan. […]
Into the Storm / Black Sky – Myrskyn silmässä
Pieneen Silvertonin kaupunkiin iskee yhden ainoan päivänä aikana mieletön määrä supertornadoja. Jokainen kaupunkilainen suhtautuu siihen omalla tavallaan, paeten sitä, mennen reippaasti sitä kohti äärielämyksiä etsien tai päätyen etsimään niitä kadonneita rakkaitaan. Elokuvan tarinaa kerrotaan ammattimaisten myrskyn etsijöiden, adrenaliinipiikkiä kaipaavien ja rohkeiden kaupunkilaisten näkökulmista. Näitä ovat Gary (Richard Armitage), joka yrittää pelastaa poikansa Donnien (Max Deacon) […]
Aikuisten poika / Oliver
11-vuotias Oliver (Esa Nikkilä) jää orvoksi auto-onnettomuuden jälkeen. Oliver kieltäytyyisoäitinsä (Susanna Haavisto) suureksi järkytykseksi kuitenkin suremasta vanhempiaan ja sen sijaan alkaa selvittämään, mikä johti auto-onnettomuuteen. Sitä selvittäessä hän ystävystyy sähkötöitä myyvän Joonaksen (Kari Hietalahti) kanssa, jolla on omat sutinansa naimisissa olevan Katrin (Maria Heiskanen) kanssa. Etsiessä keinoja vanhempiensa kuoleman aiheuttaneeseen kolarin selvittämiseen Oliver tekee myös […]
If I Stay – Jos vielä jään
Kaiken sen jälkeen ei olisi uskonut radion toimivan. Mutta se toimii. Auton sisukset ovat levällään pitkin piennarta. Satasta vastaan tulevan nelitonnisen kuorma-auton törmäys suoraan matkustajanpuoleiseen kylkeen vaikutti kuin atomipommi. Se raastoi ovet irti ja paiskasi matkustajan etupenkin ulos kuljettajan ikkunasta. Se heitti auton alustan tien yli ja repi moottorin hajalle kuin se olisi ollut hämähäkinseittiä. […]
The Congress / כנס העתידנים
Ohjaaja Mr. Ari Folman esittää taidokkaasti mitä tapahtuu, kun näyttelijä ei suostu studiojen ehtoihin vaan pitää perhettään uraansa tärkeämpänä. Näyttelijätär Robin Wrightin (Robin Wright) uran suunta on alaspäin ja hän joutuu agenttinsa Alin (Harvey Keitel) painostuksesta ottamaan vastaan sopimuksensa kehonsa digitalisoinnista ja eläkkeelle jäämisestä pystyäkseen viettämään aikaa kuulovammaisen poikansa Aaronin (Kodi Smith-McPhee) kanssa. Paiinostusta lisää […]
Gloria
Chileläisen Mr. Sebastián Lelion elokuvassa eronnut Gloria (Paulina Garcia) etsii romanssia. Kyse ei ole pelkästään rakkauden etsimisestä, vaan mukaan mahtuu myös koskettavaa draamaa. Tässä pohdinnassa häntä auttaa ihastuksen kohde Rodolfo (Sergio Hernández), joka osoittautuu pinnan alta toiseksi ihmiseksi mitä päälle näkyy. Gloria joutuukin pohtimaan onko yksin parempi vai epämiellyttävässä parisuhteessa. Ms. Garcia tekee hyvää työtä […]
Clouds of Sils Maria
Clouds of Sils Maria -elokuvassa tunnettu elokuvanäyttelijä Maria Enders (Juliette Binoche) on matkalla pieneen sveitsiläiseen kaupunkiin Sils Marian pilvien keskelle yhdessä uskollisen assistenttinsa Valentinen (Kristen Stewart). Matkan alkuperäinen tarkoitus palkintopystin vastaanottaminen muuttuu suruvaellukseksi hänen kuunltuaan mentorinsa Wilhelm Melchior kuolemasta. Suruprosessiin tulee kuitenkin täyttöä, kun Marian tunnetuksi tekemä ahdistuneen lesbotytön rooli saa uuden tulkinnan nuoren näyttelijän […]
Mielensäpahoittaja
Mielensäpahoittaja -elokuva perustuu Mr. Tuomas Kyrön luomaan hahmoon. Ensimmäisen kerran paperilla suomalaisia tuntemuksia Mielensäpahoittaja pääsi ilmaisemaan vuonna 2010 oman nimisessä kirjassaan. Tätä ennen syviä pohdintoja mielensä pahoittamisesta oli saatu kuulla Ylen Radio Suomen lyhytkuunnelmasarjassa. Mikäli mieltäsi et elokuvan myötä pahoittanut suosittelen kirjastoon suuntaamista ja Mielensäpahoittajan etsimistä. Tarjolla pitäisi olla ainakin kirjat: Mielensäpahoittaja (2010) ja Mielensäpahoittaja […]
Alceste á bicyclette / Bicycling with Moliére – Pyöräretkellä Moliérin kanssa
Tunnettu näyttelijä Serge Tanneur (Fabrice Luchini) on vetäytynyt masennuksen myötä pois julkisuudesta rauhallisiin maisemiin Ile de Rellelle. Takaisin median ja salamavalojen pariin häntä koittaa houkutella Gauthier Valence (Lambert Wilson). Valence haluaa Tanneurin näyttelevän hänen ohjaamaassaan Moliérin teokseen perustuvassa Le Misanthrope (ihmisvihaaja)-elokuvassa. Ennen tähän suostumistaan Serge haluaa harjoitella sitä viikon ajan yhdessä Gauthierin kanssa vaihdellen päärooleja […]
The Invisible Woman – Kielletty rakkaus / Näkymätön nainen
The Invisible Woman – Kielletty rakkaus -elokuva esittelee meille Charles Dickensin (Ralph Fiennes) hullaantumisen nuoreen Nelly Ternaniin (Felicity Jones) sekä sen mitä tästä suhteesta seurasi. Elokuva keskittyy Dickensin ja Ternanin suhteeseen ja niihin syihin, jotka ajoivat nämä kaksi yhteen 13 vuoden ajaksi. Samoin se tuo hyvin esille sen, miten epätasapainoinen parin elämä oli Dickensin haluessa […]