Niagaran esittämä New York, New York keskittyy musiikkia ja toisiaan rakastavan parin väliseen elämään. Sodan loppua juhlinut saksofonisti Jimmy Doyle (Robert De Niro) saa seuralaisekseen myös palveluksesta vapautuneen laululinnun Francine Evansin (Liza Minelli). Hyvin epätavallinen parivaljakko rakastuu toisiinsa ja alkaa viettämään elämää tien päällä Yhdysvaltoja kiertävän orkesterin palkkalistoilla. Kahden vahvatahtoisen ihmisen yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä, joten loppu onkin oletettavissa jo alkumetreiltä. Toisen ollessa kiinnostunut musiikista, itsestään ja musiikista, siinä jää ikävä kyllä vain vähän tilaa parisuhteelle ja sen mukanaan tuomille haasteille.
New York, New York -rainaa ei varsinaisesti voi pitää musikaalina, vaikka Ms. Minelli siinä jazzlaulahtelee useamman eri kappaleen, muun muassa You Brought a New Kind of Love to Me, I’m Getting Sentimental Over You, But the World Goes Around ja elokuvan nimikkokappaleen New York, New York. Laulujen takaa löytyy tarina muusikon ja laulajan välisestä suhteesta, jolloin musiikki lienee pakollinen osa juonta. Elokuvassa kuultuja lauluja enemmän haluan hehkuttaa big band-ajan jazzmuusikoiden tuotosta – mahtavaa. Aikakaudellinen muutos swingistä bebop-tyyliin on kuultavissa valkokankaalta. Näissä merkeissä haluan myös hehkuttaa Mr. De Niron suoritusta. Mies opetteli soittamaan saksofonia ennen elokuvan alkua tuodakseen esitykseensä lisää autenttisuutta. Se lienee ollut elokuvan teossa todella tarpeen, sillä käsikirjoitus oli suhteellisen vapaa ja pääpari joutui improvisoimaan verbaalista vuorovaikutustaan suhteellisen paljon.
Elokuvan ohjaaja Mr. Martin Scorsese yritti jatkaa Taxi Driverin (1976) kaltaista voittokulkuaa New York, New York -rainan parissa. Elokuvan tarkoitus oli aikoinaan myös vahvistaa Ms. Minellin tunnettavuutta musikaalisen parissa äitinsä Ms. Judy Garlandin tavoin. New York, New York ei kuitenkaan koskaan saavuttanut samanlaista suosiota kuin Ms. Minellin edellinen rooli musikaalissa Cabaret (1972). Kumpikin näistä taiteilijoista jäi kuitenkin nuolemaan näppejään. Ms. Minelli keskittyi viihdemaailmaan ja laulamiseen ja Mr. Scorsese vaipui masennukseen elokuvan jälkeen, mistä hänet ihmisten ilmoille nosti seuraavan kerran elokuva Raging Bull (1980). Katsojien onneksi Mr. Scorsesen vauhtivuodet viihdemaailman pimeällä puolella ovat takana päin ja me olemme päässeet nauttimaan sellaisista elokuvamaailman helmistä kuin Casino (1995), The Departed (2006), Shutter Island (2010) ja Hugo (2011).
Mr. Scorsesen ohjaus- / mieltymystyyli on jatkunut samanlaisena läpi vuosien. Siinä missä Jimmy Doyle esittelee (v)ihastuttavia luonteenpiirteitään New York, New York -elokuvassa, niiden voi todeta jatkuvan muissakin ohjaajan elokuvissa. Elokuvien päähenkilöt ovat väkivaltaan taipuvaisia, ja moraalisesti tulkinnanvaraisia. Tämän lisäksi heille vaikuttaa olevan tyypillistä sellainen rakkaussuhde, joka ei missään olosuhteissa voi päättyä hyvin onnellisesta alusta huolimatta. Mutta mikäs sitä hyvää korjaamaan, ellei siihen ole varsinaista tarvetta.
Kaikille ’vanhoista’ elokuvista kiinnostuneille suosittelen seuraamaan elokuvakeskus Niagaran nettisivuja. Elokuvia on kaivettu esiin kansallisen audiovisuaalisen arkiston kätköistä ihastuttamaan katsojia maanantai-iltaisin jo pitkään. Tämän vuoden leffat on nyt katsastettu KAVA:n puolelta, joten jään mielenkiinnolla odottamaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Lippujen hinnan (5euroa) ei ainakaan pitäisi estää leffanautinnon hankkimista, johon perinteisesti vaikuttaa myös kuuluvan elokuvan krahinat, kröhinät ja katkeamiset. Tällaista tunnelmaa ei nykyajan virityksillä saa aikaiseksi, joten paluu menneisyyteen saa luvan jatkua omalla kohdallani näissä merkeissä vielä pitkäääääään.
Elokuvien tekemisen näkökulmasta New York vaikuttaa olevan mielenkiintoinen kohde valkokankaalla. Sinne on sijoitettu useita eri elokuvia aina vuodesta 1908 lähtien (The Thieving Hand). Enemmistö leffoista on toki sijoittanut tapahtumansa elettyyn aikaan, kuten nyt nähty New York, New York, mutta noin 900 New Yorkin maisemia esittelevän elokuvan joukkoon on mahtunut myös kourallinen niitä, jotka sijoittuvat sinne tuntemattomaan tulevaisuuteen. New Yorkia koskevien elokuvien kohdalla haasteena oli muistella sellaisia elokuvia, joissa New Yorkia ei laitettaisi kokonaan maan tasalle. Vaikuttaa siltä, että kaupunki on kärsinyt kehnoa kohtaloa ainakin gorillojen, godzillojen, kummitusten ja mielikuvitus-pahisten kourissa. Myöskään luonnon ilmiöt ja siihen liittyvät muutokset eivät ole jättäneet kaupunkia rauhaan. Kaupunkiin on syöksynyt tsunameita, meteriootteja ja maa on järissyt useamman kerran. Luonnonmullistusten rinnalla avaruuden muukalaisien hyökkäys vaikuttaa olevankin erittäin suosittu tapa poistaa kaupunki kartalta. Sen lisäksi tehokkaiksi keinoiksi valkokankaalla ovat toki osottautuneet ydinsota, erilaiset sairaudet, zombit ja terroristit. Mutta tässä muutamia, missä maisemia ei ihan heti laiteta uuteen uskoon ja niistä ehkä on jopa pongailtavissa New Yorkin maisemia. Taxi Driver, Saturday Night Fever, Kramer vs. Kramer, Tootsie, Hannah and Her Sisters, The Terminal, Madagascar, 27 Dresses, Taking Pelham 1 2 3, Date Night, The Adjustment Bureau, Extremely Loud & Incredibly Close, New Year’s Eve ja The Smurfs.
| Hoh-hoijaa |    |
|---|---|
| Aikoinaan New York, New York rainasta odotettiin tulevan jotain suurta ja massiivista, aikuisille suunnattua elokuvaa. Siihen uskottiin jopa siinä määrin, että elokuvan parissa työskennellyt Ms. Marcia Lucas kehui miehelleen Mr. George Lucasille, että New York, New York tulee jäämään historiaan ja miehen elokuva, Star Wars, on suunnattu vain lapsille ja jää siten kaiken muun jalkoihin eikä sitä kukaan tule ottamaan vakavasti. No, nykyään me tiedämme, miten tässä oikein oikeasti kävi. Ja tämä pätee edelleen elokuva arvioinnin näkökulmasta, ennen tunteita edes hieman nostattavaa loppukohtausta, leffa on suhteellisen tasapaksuisen tylsä. Ilman Mr. De Niron tunteenpurkauksia, en olisi varmaankaan jaksanut istua leffaa loppuun. New York, New York ei ole musikaali, se ei ole synkkäsävyinen noir elokuva eikä myöskään suuremmin draamallisesti koskettava lefffa. On helppo ymmärtää aikoinaan kriitikoiden suorittama tyrmäys. Mutta tulipa nähtyä ja todettua, että uusintaa ei tarvitse ottaa. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |