Outin Leffaopas

Oikeassa elämässä taidemaalari J.M.W. Turner (1775 – 1851) pääsi aloittamaan taiteellisen uransa jo 14-vuotiaana taidekoun penkillä. Nuorukainen oli sen verran lahjakas, että tuli tunnetuksi jo elinaikanaan ja pystyi myös sillä rahoittamaan elämänsä. Mr. Turnerin yleisimmät aiheet olivat (meri)maisemia. Mies maalasi öljyväreillä ja akvareilleilla, työstäen maalauksiaan kerros kerrokselta toivotun tunnelman saavuttamiseksi. Joidenkin mukaan Mr. Turnerin tunnetuin maalaus on vuodelta 1839 The Fighting Temeraire – Sotalaiva Temerairen viimeinen matka.

Elokuvassa Mr. Turner koetaan hieman erilainen lähestymistapa maalariin. Ohjaaja Mr. Leigh on päätynyt avaamaan sitä katsojille taitelijan ystävien kautta. Turnerin taiteen ja siihen vaikuttaneiden asioiden lisäksi elokuva nostaa esille myös taitelijan ihmissuhteita. Naisten näkökulmasta tämä on mielenkiintoista, sillä Mr.Turnerin osoittama naisten kohtelu ei ollut ihan sieltä asiallisesta päästä, mutta siitä huolimatta miestä rakastettiin. Naiset kai ovat aina rakastuneet hieman renttuihin. Turnerin nahoissa oleva Mr. Spall on todellakin tehnyt parhaan taitelijan olemuksen sisäistämiseksi. Maalausta mies harjoitteli kaksi vuotta, ja murahtelua varmasti yhtä kauan. Yhtä yrmeää ja murahtelevaa miestä ei valkokankaalla ole nähty sitten Mr. Clint Eastwoodin ja Gran Torinon.

Elokuvassa Mr. Turner (Timothy Spall) palaa Lontooseen isänsä (Paul Jessop) ja palvelijattarensa Hannahin (Dorothy Atkinson) luokse. Elokuvan aikana käy ilmi, että Turnerilla on on-off-seksisuhde palvelijaansa, mutta se ei estä häntä vilkuilemasta muuallekin taiteenteon keskellä. Ja tämä taiteenluominen ja sen tuoma menestys sekä rakkauden kiemurointi muodostavatkin loput elokuvasta yhdessä Mrs. Boothin (Marion Bailey) nahoissa.

Elokuva on ohjaajansa brittiläisen Mr. Mike Leighin oloinen – hitaasti etenevä, vähätapahtumainen mutta silti mielenkiintoinen. Tyylilleen uskollisesti tämä ohjaaja ei ole tässäkään elokuvassa pystynyt välttämään satiirista dramaa tavallisten ihmisten parista ja luokkajärjestelmästä. Ohjaaja Mr. Leigh on varmasti ollut luovan taiteilijan kuvaamisessa omassa elämentissään improvisaation keskellä. Mr. Leighn on tunnettu siitä, että elokuvan käsikirjoitus etenee kohti lopullista versiotaan yhtä aikaa kuvaamisen kanssa. Valmista tekstiä ei näyttelijöille luovuteta, vaan he joutuvat sisäistämään roolihahmonsa ja ymmärtämään sitä pintaa syvemmältä. Ehkä juuri ohjaamistapa herättääkin miehen elokuvien hahmot todellisen tuntuiseksi ja aidon oloisiksi. Valkokankaan ovat tällä kertaa saaneet myös valloittaa hienot maisemat ja omaelämänkerrallinen tarina. Pohdittavaksi voikin heittää, miten valkokankaalla nähdään Mr. Turnerin taiteen kuvauksessa itse ohjaajan omia kokemuksia ja tuntemuksia.

Ihastuttavaa omaelämänkerrallisen esityksen lisäksi on englantilaisten taitelijoiden vilahtelu valkokankaalla. Oman sanasensa taiteesta ja sen arvostamisesta ovat saaneet muun muassa Turnerin ystävä Benjamin Haydon (1786 – 1846), John Contable (1776 – 1837), George Jones (1786-1869), David Roberts (1796 – 1865), Thomas Stothard (1755 – 1834), Augustus Wall Callcott (1779 – 1844) sekä Henry William Pickersgill (1782 – 1875). Taidetta on myös kuvauspuolella, sillä mielestäni useimmat ulkoilmaotokset vaikuttavat potentiaalisilta Mr. Turnerin maalauksilta pilven takaa heijastuvine valoineen ja varjoineen.

Taitelija taiteen takana

Taiteen rakastajan näkökulmasta Mr. Turner on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Ohjaaja Mr. Leigh käyttää useiden elokuvan kohtausten pohjana juuri maalarin maalauksia. Elokuvassa ollaan luonnostelemassa, maalaamassa tai viimeistelemässä suhteellisen runsaasti. Ja ehkä näiden kaikkien kautta nouseekin hyvin esille Mr. Turnerin intohimoisen suhde osaamiseensa, jossa maalaaminen vaikutti menevän kaiken muun edelle. Siinä missä maalaustaiteessa usein nähdään tuloksia siitä, mitä maalari on nähnyt, niin Mr. Turnerin maalauksissa voi nähdä myös sen mitä on pinnan alla. Suosittelen elokuvaa kaikille ohjaajan töiden ystäville sekä niille, joita Mr. Turnerin maalaukset ovat koskettaneet.

Overall
Kokonaisarvosana.

“So I will become a non-entity.” – Mr. Turner

Taiteessa ja taitelijoissa täytyy olla jotain kiehtovaa, josta suuri yleisö jaksaa aina uudestaan ja uudestaan olla kiinnostunut. Ainakin näin voi päätellä siitä elokuvamäärästä, joka heistä on tehty. Taiteesta ja taiteilijoiden sielunelämästä kiinnostuneet voivat sitten etsiä alla olevasta listasta itseään eniten inspiroivaa aineistoa. Lista on lyhyt, monta taitelijoista kertovaa elokuvaa / dokumenttia jää varmasti sen ulkopuolelle, mutta itse liputan näiden puolesta.

• Renoir (2012) – Jean Renoir ja Pierre-Auguste Renoir

• Séraphine (2008) – Séraphine de Senlis

• Little Ashes (2008) – Salvador Dalí, Luis Buñuel ja Federico García Lorca

• Goya’s ghost – Goyan aaveet (2006) – Francisco Goya

• Klimt (2006) – Gustav Klimt

• Modigliani (2004) – Amedeo Modigliani

• Girl with the Pearl Earring – Tyttö ja helmikorvakoru (2003) – Johannes Vermeer

• Frida (2002) – Frida Kahlo

• Pollock (2000) – Jackson Pollock

• Goya (1999) – Francisco Goya

• Artemisia (1997) – Artemisia Gentileschi

• Surviving Picasso – Vuodet Picasson kanssa (1996) – Pablo Picasso

• Andrei Rublev (1966) – Andrei Rublev

• Van Gogh (1991) – Vincent Van Gogh

• Norman Rockwell: An American Portrait (1987) – Norman Rockwell

• Montparnasse 19 – Elin päivästä päivään (1958) – Amedeo Modigliani

• Lust for Life – Hän rakasti elämää (1956) – Vincent van Gogh

• Moulin Rouge – Punainen mylly (1952) – Henri de Toulouse-Lautrec