Outin Leffaopas

Runoilija ja hänen nuori vaimonsa asuvat keskellä ei mitään. Runoilija yrittää rustata uutta runoa ja vaimo remontoida taloa. Eräänä päivänä heidän rauhaansa tulevat häiritsemään mies ja nainen omine ongelmineen. Sen jälkeen mikään ei ole enää entisellään.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Mr. Darren Aronofsky on lienee yrittänyt tehdä psykologisen kauhuleffan, mutta mennyt niin metsään tässä kuin vain voi. Aluksi tämä häiritsi suunnattomasti, sillä ohjaajan elokuvat (Black Swan, Unelmien sielunmessu) ovat yleensä uponneet häiritsevällä tavalla alitajuntaan. Vaan eipä nyt. Sen sijaan on todettava, että Mr. Aronofsky on sitten tehnyt vuoden uskonnollisimman elokuvan, ja se joka muuta väittää ei tunne Raamattuaan. mother! Peilailee omalla tavallaan ristiinnaulitsemista, Jumalan turhautumista ihmisiin ja hänen ikuista kärsivällisyyttään meitä jästipäitä kohtaan. Näissä merkeissä leffaa on ehkä helpompi ymmärtää. Mielestäni se on joka tapauksessa enemmän uskonnollinen kuin esimerkiksi psykologinen trilleri, jona sinä myös mainostetaan. Kaikki uskonnollisuutta kammoksuvat varmasti myös selviävät leffasta. Se levittele krusifeksejä ympäriinsä tai vastaavaa. Sen sijaan siinä koetaan luomisen tuskaa koko rahan edestä ja yritetään ymmärtää ihmisiä. Tosin samalla on myönnettävä, että leffa loppuu tavalla, jonka en toivo viittaavaan elokuvaan Päiväni Murmelina. Vaikka siltä tämä ihmisten töpeksöinti Jumalan silmistä varmasti vaikuttaa.

Näyttelijät tekevät hyvää työtä hyvin harmaissa maisemissa. Visuaalisesti ohjaaja on osannut painottaa runoilijan ja hänen muusansa eroa maallisista asioista sitomalla heidän vaatetuksensa hyvin luonnonläheisiin valkoisiin ja harmaisiin. Taloon tulevat vieraat kantavat päällään enemmän väriä, lähinnä tosin mustaa. Mutta veren punaista on sanan siinä merkityksessä myös esillä. Vaikuttaa siltä, että ohjaaja on visuaalisen maailman kautta halunnut tehdä pesäeroa hahmojen eri maailmojen välille. Tosin välillä käy puuduttavaksi katsoa tapahtumia Ms. Jennifer Lawrencen pään takaa. Mutta tämä lienee ollut taiteellinen valinta, jolla ohjaaja Mr. Aronofsky on pyrkinyt luomaa sitä mystisyyttä sykkivine seinineen ja tummuvine sydämineen. Elokuvan teon aikana Ms. Lawrence kuulemma pääsi roiskimaan laastia seinään enemmän kuin laki sallii, mutta tätä ei leffasta kyllä huomaan. Tällä ennakko-odotuksella odotin huomattavasti enemmän remontointia mitä valkokankaalla nähdään. Mr. Bardem tekee myös roolinsa vakuuttavasti inspiraatiota hakevana runoilijana, joka samalla pitää nuorta vaimoaan kotinaan. Tämä vertaus meni itseltäni ohitse, mutta ehkäpä sen uskonnollinen oivallus avautuu tässä lähipäivinä. Toinen avoimeksi jäänyt vertaus kohdistuu suoraan leffan nimeen ”äiti”. Viitataanko tällä äiti maahan? Siihen, että äiti liitetään yleensä kotiin? Vai äidillisiin tunteisiin? Leffa ei kuitenkaan niin paljon hätyyttele aivosoluja, että tämän pohtiminen veisi yöunet.

Runoilijan ja hänen muusansa kotirauhaa häiriköivät mies ja nainen, Mr. Ed Harris ja Ms. Michelle Pfeiffer. Kun talon omistajat ovat omille asioilleen (remppa ja runoilu)omistautuneet, niin tämä maallisemmin käyttäytyvä pariskunta lyö bensaa liekkeihin monella eri tavalla. Ero runoilijaan ja hänen muusaansa on iso, mutta samalla myös korostuu miten runoilija haluaa jakaa elämäänsä miehen ja naisen kokemusten kanssa. Harris ja Pfeiffer loistavat rooleissaan tuoden taloon elämään, mistä muusa ei välttämättä pidä. Dialogia ei leffassa ole liikaa, mutta sanotut asiat ovat sitten sitäkin suurempia painoarvoltaan.

Leffan väitetään kertovan rakkaudesta (kyllä), omistautumisesta (no-jaa) ja uhrauksista (riippuu keneltä kysyy), mutta ennen kaikkea se onnistuu herättelemään ajatuksia omasta käyttäytymisestä, uskonnosta ja Jumalan armosta. Joissakin kohdin se ampuu todella totaalisesti ylitse, enkä onnistunut löytämään minkäänlaista kiinnekohtaa tietyille tapahtumille, ellei niitä sitten rinnasta yleisiin uutislähetyksiin. Joten ymmärrän kyllä myös niitä, jotka eivät saa leffasta mitään irti. Itse päädyin katselemaan sitä Jumalan armon, kärsivällisyyden ja rakkauden näkökulmasta.

Psykologiaa ja uskoa

ja ehkä enemmän sitä uskoa kuin psykologiaa. Leffa joko osuu ja uppoaa. Mutta varmaa on ainakin se, että mitään psykologista trilleriä siitä ei kannata lähteä muodostamaan. Sen sijaan lähempänä olisi ehkä malicimainen lähestymistapa asioiden jumalallisuuteen ja niiden kohtaamiseen omassa maailmassa. Näyttelijät tekevät hyvää työtä ja ovat omalla tavallaan vakuuttavia rooleissaan. Suurempaan merkitykseen nousee kuitenkin jumalallinen lähestymistapa, josta meillä kaikille olisi jonkin verran opittaa. Kaikkia ohjaajan ajattelemia vertauksia en onnistunut ymmärtämään, mutta se ei yllätä. Pääasia tuli kuitenkin selväksi. En suosittele elokuvaa psykologista trilleriä kaipaaville. Sen sijaan ne / me, jotka haluamme haastaa omaa uskonnollisuuttamme voimme pohtia sitä leffan tiimoille. Varsinkin jos malicimainen trendi puree, tämä leffa voi upota ja osua paremmin sinne tajuntaan. mother! on joka tapauksessa vuoden uskonnollisin elokuva, kertomatta kuitenkaan uskosta tai uskonnosta. Pisteyttäminen osottautui vaikeaksi, joten trillerin kaipuun merkeissä tälle on pakko antaa vain puoli tähteä, mutta kun heittäytyi mukaan uskon piireihin pisteitä pitää antaa enemmän. Niissä merkeissä päädyin tähän tulokseen....

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Jennifer Lawrence, Javier Bardem, Ed Harris, Michelle Pfeiffer, Kristen Wiig, Domhnall Gleeson, Brian Gleeson

Kesto: 2 tuntia 1 minuutti

This post is for Mr. Andrew ”Andy” Machmueller (10.1.1918 – 5.9.2017), who had a great impact to my life. God has him in his loving arms now.