VALIKKO

More Than Honey – Enemmän kuin pelkkää hunajaa / Ei pelkkää hunajaa

More Than Honey –dokumentissä pääsemme lähellä mehiläisteollisuutta. Siis todellakin teollisuutta, sillä valkokankaalla esitetyistä menetelmistä ovat kaukana ne kotikutoiset menetelmät, joita mummon kasvimaan vieressä olevilla mehiläispesillä oikein on. Mehiläisteollisuuden lisäksi dokumentti surauttelee katsojaan pohtimaan mehiläisten globaalia merkitystä maailman ekosysteemin kannalta ja mehiläisiä kohdannutta katoa.

Elokuvan vaikuttavuuden kannalta on kuitenkin hyvä muistaa, että kukaan sen tekoon osallistuneista ei ole ammattimaisesti mehiläisten kanssa tekemisissä. Sen sijaan he ovat saaneet tietoa yllin kyllin ja päätyneet pitämään aiheesta omaa blogiaan Kertsin Hoppenhausin johdolla: morethanhoney. Sinne olisi jokaisen dokumentista innostuvan hyvä kurkata. Dokumentti meinaan itsessään ja blogi omalta osaltaan herättelee varmasti mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin on olemassa ehkä (tai sitten ei) joitain vastauksia virtuaalimaailmasta. ’Virtahevon päiväkirja’ -tyylisistä luontodokumenteista pitävät löytävät tästä mehiläisten maailmaa käsittelevästä elokuvasta jotain itselleen. Samalla on kuitenkin muistettava, että kyseessä ei ole mikään luonto-ohjelma, joten syvennys aiheeseen jää hieman pinnan alapuolelle.

Suhteellisen laajasta tietomäärästä huolimatta More Than Honey – Ei pelkkää hunajaa –dokumenttia voi pitää sunteellisen luotettavana ja ennen kaikkea erittäin mielenkiintoisena tuttavuutena. Itse jäin kyllä eniten surkuttelemaan mehiläisten kohtaloa ja arvostamaan hunajaa. Ihminen tavoittelee voittoa hinnalla millä hyvänsä ja ehkä se onkin dokumentin syvällisempi sanoa, että millä hinnalla sitä oikein haetaan.  Kapitalismin pyörteiden rinnalla oli toki mielenkiintoista oppia jotain uutta ja mielenkiintoista mehiläisten maailmasta.

More than honey sopii hyvin valkokankaalla viime aikoina nähtyjen elokuvallisten dokumenttien joukkoon, jotka  toivottavasti eivät osoita loppumisen merkkejä. Vuoden sisällä olemme saaneet kurkistaa valkokankaan avulla jo omien juurien etsimiseen (Ingen Riktig Finne), musiikillisen mestarin jäljittämiseen (Searching for Sugar-Man), tavararoistaan luopuvaan mieheen (Tavarataivas), marokkolaiseen häätanssin traditioon (Häätanssi), sekä ulkomailta haettavaa vaimoon (Kummisetäni Thai-morsian). Luonnon parista kokemusta on kertynyt suomalaisen metsän salaisuuksuuksista (Metsän tarina), meren elämästä (Oceans) ja merihirviöistä (Sea Rex). Kuvitteellisilla elokuvilla ei kuitenkaan vielä ole hätää tämän tarjonnan keskellä, sillä vaikka dokumentit alkavat löytää katsojiaan myös elokuvateattereissa, niillä on vielä pitkä matka samoihin katsojalukuihin, mitä toiminnan sekä tyttöhömpän keskuudessa tarjoillaan.

Bzzzzzwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Maija mehiläisen ja muidenkin pörräävien otusten maailmaan suhtautuu dokumentin jälkeen ihan eri lailla. Pelkästään tämän vuoksi More than honey olisi hyvää katsottavaa meille jokaiselle. Sen olemuksesta puuttuu luontodokumenteille tarkempi asioiden käsittely mehiläisten näkökulmasta. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että tekijät ovat törmänneet tietovuoreen, josta koittavat jakaa palasia sieltä ja täältä parhaan kykynsä mukaan. Se ei tee elokuvasta huonoa, vaan pelkästään hieman pinnallisen. Elokuva arvioinnin näkökulmasta More than honey - ei pelkkää hunajaa tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen näkökulmastan mehiläispölytyksen maailmaan ja sitä kautta lunastaa hyvin dokumentaarisen paikan muiden elokuvadokumenttien keskuudessa. Esitys valkokankaalla kulkee sujuvasti eteenpäin, kuvanlaatu on mahtavaa ja sitä voi melkein itse tuntea pörräävänsä mehiläisten kanssa samassa mittakoossa samoissa maisemissa. Suosittelen kokemusta erittäin lämpimästi kaikille luontoaiheista ohjelmista kiinnostuneille.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Dokumentti, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa