Outin Leffaopas

Mr. Brad Pittillä saa sitten sitä karismaa olla vaikka muille jakaa, sillä en osaa kuvitella mitään muuta järkevää syytä mennä katsomaan urheilusta kertovaa elokuvaa. Niille (meille), joille tämä periamerikkalainen laji, baseball, on vähän tuntemattomampi, valaistakoon, että kyseessä on suomalaisen pesäpallon serkku (pesis on kuulemma kehitetty baseball:sta). Yhdysvalloissa mestaruussarjan Major League Baseball:n muodostavat National League (NL) ja American League (AL). Ja elokuva Moneyball kertoo yhden amerikkalaisen baseball-joukkueen yrityksestä päästä pelaamaan tuonne loppupeleihin isojen poikien kanssa. Koko sarja voi mennä hyvin, mutta vain viimeinen voitto muistetaan…

Moneyball on amerikkalainen elämänkerrallinen tarina. Ja tässä kohtaa se tekee virkistävän poikkeuksen valtalinjasta, sillä kyseessä ei ole mikään ryysyistä rikkauksiin leffa, vaan pikemmin tarkoitus osoittaa tilastotieteen objektiivisempi asenne kokeneita valmentajia kohtaan. Elokuvassa Oakland Athleticsin manageri Billy Beane (Brad Pitt) yrittää kasata dream-teamia mahdollisimman halvalla. Avukseen hän rekrytoi tilastotieteilijän Peter Brandin (Johan Hill), jonka menetelmät eivät välttämättä saa heti myönteistä vastakaikua joukkueen valmentajassa Art Howessa (Philip Seymor Hoffman).

Moneyball-elokuvalla on poikkeuksellisen suorasukainen lainaus elävään todellisuuteen. Kirjan (Moneyball: The Art of Wining an Unfair Game, 2003) takana oleva Billy Beane heijastelee siinä omia kokemuksiaan paikallisen joukkueen Oakland Athletics’n mailan varressa. Pyrkimyksessään saada joukkueensa menestymään, hän otti käyttöön tilastotieteeseen perustuvan järjestelmän, jonka perusteella joukkueen jäsenet rekrytoitiin – valintaan ei vaikuttanut se, kuka löi hyvin tai kenellä oli kaunein tyttöystävä, vaan se kuka pääsi etenemään kentällä – koska se toi juoksuja. Kirjallinen tuotos on mielenkiintoinen myös siinä mielessä, että kirjassa alunperin esiintyvä tilastotieteilijä Paul DePodesta ei halunnut esiintyä elokuvasa omassa nimellään (- syy tuntematon), vaan sai valkokankaalla nimen Peter Brand.

Yhtä asiaa en voi kuitenkaan olla ihmettelemättä. Tosielämässä Mr. Beanelle tarjottiin ylitsevuotavan suurta tarjousta siirtyä Red Sox:hin, mutta hän kieltäytyi. Mies ei kuulemma halunnut enää tehdä rahaan perustuvia päätöksiä. Ihan ihailtavaa, sinänsä. Mutta jos Mr. Beanen tavoitteena samaan aikaan oli kehittää tilastojärjestelmää etenevien pelaajien löytämiseen, olisin itse uskonut Bostonin tarjonneen siihen enemmän mahdollisuuksia kuin Oaklandin. Mutta jokainen meistä tekee omat päätöksensä. Ehkä asiaa syvemmällä tasolla avaa myös Moneyball elokuvassa oleva seuraava biisi. Jokainen tehköön siitä omat päätöksensä.

Käsikirjoittajat ovat tehneet vakuuttavaa työtä. Mr. Aaron Sorkin (mm. West Wing – televisiosarja ja The Social Network) ja Mr. Steven Zaillian (mm. Schindler’s List, Awakening ja Gangs of New York) ovat saaneet yhteistyön luistamaan niin taidokkaasti, että vaikka paljon en baseball:sta tiedä ja elokuva ei sinänsä pelaamista juurikaan esittele, niin Moneyball leffan jälkeen ei kyllä tunnu myöskään tilastotieteellisen junan alle jääneeltä. Aiheeseen liittyvää tietoa satelee valkokankaalle, mutta se ei vie liikaa tilaa muilta asioilta – kuten elokuvan etenemiseltä.

Mutta takaisin siihen Mr. Pittin karismaan. Sitä oli ihan riittävästi leffan kantamiseen ja sen toteamiseen, että Moneyball taitaa olla hänen paras tuotoksensa muutamiin vuosiin. Ja on kyllä viimeistään tässä vaiheessa mies tunnustettava lahjaaksi näyttelijäksi eikä vain kauniiksi pojaksi. Lisäksi kun elokuvallisesta CV:stä löytyy niinkin erilaisia leffoja kuin Burn After Reading (2008), The Curious Case of Benjamin Button (2008), Inglorious Bastard (2009), Megamind (2010), The Three of Life (2011) ja nyt Moneyball (2011) niin on hankala väittää muuta. Toki Mr. Pitt on esiintyy tänä vuonna vielä valkokankaalla Happy Feet Two rainassa, mutta sen taidan jättää väliin. Ensi vuonna tulossa oli zombeja (World War Z) ja mafiaa (Cogan’s Trade) käsittelevät leffat. Ja aihepiiristä päätellen, en kyllä osaa sanoa meneekö Mr. Pittin elokuvalliset kokeilut liian paljon meikäläisen tajunnan yläpuolelle.

Myös Mr. Hoffman teke myös vakuuttavaa jälkeä valkokankaalla, eikä välttämättä Mr. Pittin tavoin ole kokenut ’kauniin pojan’ leimaa omissa tuotoksissaan. Viime vuosina Mr. Hoffman on suoriutunut kiitettävästi rooleistaan ainakin seuraavissa elokuvissa: Charlie Wilson’s War (2007), Doubt (2008), The Boat That Rocked (2009) ja nyt myös Moneyball rainassa suoritus oli kiitettävän uskollista kohtaloonsa tyytyvänä valmentajana. Mielenkiintoista on nähdä mies seuraavassa isossa rainassa ensi vuonna, kun The Ides of March (Vallan kääntöpuoli) saapuu elokuvasaleihin. Kolmas mainitsemisen arvoinen, valkokankaalla uraa tekevä hemmo on Mr. Jonah Hill. Mr. Hill on joutunut / päässyt tähän asti näyttelemään vähän yksinkertaista koheltajaa, mutta ehkä Moneyball muuttaa kaiken. Itse muistan viimeisimpänä miehen tuotoksina elokuvan Get Him to the Greek vuodelta 2010 (Infant Sorrow rulez!!) sekä animaation Megamind samalta vuodelta. Mutta Moneyball on se elokuvassa, missä Mr. Hill tekee kaikista parhaimman suorituksensa ja osoittaa olevansa vakavasti otettava näyttelijä.

Urheiluelokuva

joka ei kuitenkaan ole urheilusta tai urheilussa voittamisesta, vaan sen oman elämän hallinnasta, pettymyksien sietämisestä ja unelmien tavoittelemisesta. Tosin luulen, että vain harvat leffasalin penkeissä seuranani istuneista nuorista miehistä tämän oivalsivat. He ehkä sanoisivat leffan käsitteelleen juoksujen saamista tai vastaavaa. Moneyball laittaa katsojan myös pohtimaan sitä, että onko sama altavastaajan esitys urheilun parissa tullut jo aiemmin esitettyä vuonna 1999 elokuvassa Jerry Maguire? Vastaus tähän on ei, sillä Jerry teki elokuvasta ja urheilusta romanttista hömppää, kun taas Billyn esittämä tuotos painottaa ehkä baseballin olevan romanttinen peli, mutta siihen se romantiikan tynkä valkokankaalla sitten jääkin. Leffa kestää, mielestäni järkyttävän kauan, yli kaksi tuntia mutta vie siitä huolimatta mukanaan. Ja kun olen koittanut miettiä, mistä sitä olisi voinut tiivistää mitään ei pollahtele tajuntaani. Tässä kohtaa on siis osoitteva kaikki kaunis kiitos rainan ohjaajalle Mr. Bennett Millerille. Asia on sinänsä viehättävää, sillä Mr. Millerin edellisestä elokuvallisesta tuotoksesta vuoden 2005 Capotesta on kulunut muutama vuosi. Toisaalta hän menestyi hyvin Capoten parissa, joten ehkä samaa voi odottaa myös Moneyball-elokuvasta. Jos haluaa nähdä urheilu-leffan, kannattaa ehkä hypätä rainan ylitse. Mutta jos taas haluaa yhden parhaimmista loppuvuoden elokuvista, suosittelen erittäin lämpimästä leffaan suuntaamista. Elokuva yllätti ainakin minut erittäin myönteisesti.

Overall
Kokonaisarvosana.