Outin Leffaopas

Elokuva käynnistyy tavalla, joka saa katsojan miettimään, mitä ihmettä sitä on tultu katsomaan. Missä on toiminnan aloitus? Missä on uusien laitteiden esittely? Missä on Mission Impossible? Leffa etenee muisteloissa, takaumissa ja menneiden elokuvien parissa. Se kaikki luo ajatuspohjaa sille, että nyt nähty raina on sarjan viimeinen (ehkä). Mutta samalla se on liian pitkä ja liian paatoksellinen. Jokainen katsoja on varmaankin suunnannut elokuviin katsomaan viimeisintä Mission Impossible elokuvaa, eikä kuuntelemaan muistotilaisuutta.

Leffan ensimmäinen tunti meni messias-maniassa, tunnemössöilyssä. Miksi juuri Ethan Hunt oli the Man, joka pelasti maailman siinä ja siinä tilanteessa. Elokuva pyrki vetämään yhteen kaikki langat. Aiemmissa rainoissa tapahtui tätä ja tätä – muistatko. Ja jälleen kerran saamme kiittää Ethan Huntia siitä, että elämämme ja voimme hyvin. Raja tässä tuli itselleni vastaan yrityksessä sitoa sitoa ensimmäinen Mission Impossible elokuvan viimeiseen. Tämä meni kyllä vähän liian alleviivatuksi ja olisi voinut suosiolla jäänyt leffan ulkopuolellekin. Kuka sitä kaipasi? En ainakaan minä.

Valkokankaalla pohditaan menneitä ja tulevia menetyksiä lähes kyllästymiseen asti. Eettinen pohdinta on paikoillaan ihan asiallista, mutta en ole niinkään varma onko se tässä määrässä Mission Impossible elokuvaan sopivaa. Pienempikin määrä olisi tuonut pointin esille. Ehkäpä Cruise todisteli itselleen näiden pohdintojen kautta elokuvasarjasta luopumista ja leffan merkitystä katsojille. Trust me in this last time – tyyliin.

Kun Mission Impossible huomaa olevansa toimimtaleffa, eikä psykologin soffalla käytävä keskustelu, leffa lähtee liikkeelle tuttuun tapaan. Alkuhölinäistä on päästy matkalle kohti sukellusvenettä, eikä erikoistehoisteilla näy sen jälkeen loppua. Leffa etenee hyvään tahtiin, tiivistää jännitystä asiallisesti ja tarjoilee pieniä sieviä sivukäyntejä siinä samalla. Vaikka toiminta on perinteisesti pääosassa, niin ihastuttavaa oli huomata uusien tulokkaiden saavan hieman tilaan oman hahmonsa kehittämiseen. Ja jos toivoisi vielä yhtä Mission Impossible -elokuvaa, toivoisin heidän olevan siellä mukana.

Stuntit elokuvassa olivat omaan luokkaansa – luonnollisesti. Erityismaininan ansaitsee ilmahyppy palavan laskuvarjon kanssa, jolla Tom Cruise ansaitsi ensimmäisen Guinnessin ennätyksensä vuonna 2025 nimellä ”yksittäisen henkilön suurin määrä palavia laskuvarjohyppyjä”. Tomppa teki 16 hyppyä elokuvan Mission: Impossible – The Final Reckoning kuvausten aikana. Tämä ennätyksellinen suoritus sisälsi laskuvarjohypyn helikopterista, jonka laskuvarjo oli kyllästetty polttoaineella ja sytytetty tuleen. Ilmaan sijoittuu myös toinen vakuuttava stuntti. Tomppa tasapainoilee 1940-luvun kaksitasokoneessa ja taistelee ilmassa. Virallisten tietojen mukaan stuntissa ei käytetty turvavaljaita tai vihreitä taustoja, just joo.. uskokoon kuka haluaa. Ja nyt pakollinen varoituksen sana: en suosittele kokeilemaan näitä missään olosuhteissa. Maininnan arvoinen on myös sukeltaminen sukellusveneeseen. Kohtaus ilmeisesti kuvattiin aidossa ympäristössä. Mutta toivottavasti ei oikeissa syvyyksissä. Mutta olipa niin tai näin, niin hattua tulee nostaa. Jokainen Mission Impossible on sisältänyt aina seuraavassa elokuvassa jotain suurempaa ja hienompaa kuin edeltäjänsä. Ehkä maapallon pinnalta (tai veden alta) alkoivat kohteet loppua ja seuraavaksi Ethan Hunt olisi varmaan lähtenyt pelastamaan maailmaa avaruuteen.

Stunttien lisäksi Huntin tiimi ansaitsee maininnan. Varsinkin sen pohjoiset tulokkaat. Tai ainakin toivon heidän jäävän maisemiin. Alaskasta Mission Impossible tiimin avuksi päätyi William Donloe (Rolf Saxon) ja hänen viehättävä vaimonsa Tapeesa (Lucy Tulugarjuk), joilla oli enemmän annettavaa kuin valkokangasaika antoi ymmärtää. Heidän sijastaan aikaa annettiin erityisesti siirtymäriittiin Huntilta Benjille. Minulla ei ole mitään Simon Peggiä vastaan. Mies on taitava koomikko. Hallitsee niin verbaalisen kuin toiminnallisen komiikan, mutta tämä elokuva vaikutti siltä, kuin hän olisi vetänyt kivirekeä perässään. ”Take care of the team / This is your team” voisi hyvin olla leffan alaotsikko – suuri siirtymä Huntilta Benjille. Mutta mitä Benji sitten tekee tiiminsä eteen, ylinäyttelee, huokailee ja vielä kerran ylinäyttelee. Se ei ole edes hauskaa. Samanlaista dialogin junnaamista oli leffassa tarjolla enemmän kuin laki sallisi. Välillä jäi mielikuva siitä, oliko Huntin tiimiläisten dialogi ajattelu alakoululaisten näytelmäkerhon tasolle vain sen vuoksi, että Hunt saa vielä kerran paikan valokeilassa, Vai olisiko käsikirjoittajilta ideat tosiaankin loppu sujuvaan ja mielenkiintoiseen dialogiin? Vai onko koko sarja sittenkin rakennettu vain yhden miehen ympärille? Käsikirjoitus ei antanut tilaa Huntin tiimin kehittymiselle, dialogin kehittymiselle, hauskoille letkauksille, vaan keskittyi Huntiin. Tom Cruise toki tuntee roolihahmonsa, mutta hänen karismansa ei kanna koko elokuvaa. Vai oliko sittenkin vain tarkoitus messianisoida Cruisen esitystä siinä määrin, että ei oikeasti ollut väliä mitä muuta valkokankaalla tapahtui.

Oliko se nyt sitten tässä? Tuliko Mission Impossible -sarja elinkaarensa loppuun. Tähän on vaikea antaa oikeaa vastausta. Mission Impossible -elokuvat ovat omanlaisensa ”Bond-elokuvia” jossa leffan tiimillä ja juonella on toissijainen asema päähenkilöön nähden. Ne ovat taustalla, pakollisia osia, kun elokuva keskittyy siihen yhteen päähahmoon. Nyt elokuva kuitenkin tyrkyttää lähes joka kulmassa vihjeitä Tom Cruisen siirtymistä toisiin maisemiin.: ”Luota minuun vielä kerran”, ”Tämä on sinun tiimisi, Benji” ja Tom Cruise itse Huntin roolissa pohtii messiaanisesti omaa menneisyyttään ja merkitystään maailmaan pelastamisessa. Aivan kuin vihjaten, että nyt olisi toisten aika. Loppukohtaus on pullollaan haikeutta ja kaikki jäljelle jääneet tiimin jäsenvät häviävät omiin suuntiinsa. Mutta silti, Benji on ajettu nurkkaan tiimin vetäjän merkeissä – ota tai jätä. Ja elokuva esittelee toki potentiaalisia tiimiläisiä. Varmaa on vain se, että jos Mission Impossible -sarja jatkuu ilman Tom Cruisea, niin valkokankaalla ei tulla näkemään näyttelijää, joka tekisi itse kaikki yltiöpäiset stunttinsa ja olisi elokuvan keskihahmo. Oleellisempaa olisikin varmaan kysyä, että oliko Misson Imposssible = Ethan Hunt ja tähän voi antaa myöntävän vastauksen. Ilman Huntia on vaikea kuvitella sarjan mahdollisesti seuraavan osan keräävän paljonkaan kassavirtaa.

Ja jos nyt olet päässyt elokuviin asti suosittelen pelamaan Tom Cruise bingoa ajatuksella, että kuinka pitkälle leffa on edennyt ennen kuin kaikki maneerit on kuitattu. Ohessa muistilista:

• Loppumaton, lähes hurmoksellinen juoksu, Ethan Hunt juoksee kuin tuli peffansa alla. Suoraan tai mutkittelevaa tietä, ei väliä on maassa hiekkaa, lunta, kiveä, ylämäkeä tai alamäkeä. Tuolla taidolla suosittelisin Tomppaa osallistumaan senioreiden sprinttikisoihin.
• Vaatekerrosten vähentäminen juuri ennen merkittävää juonen käännettä tai merkittävää tapahtumaan liikkumavapauden turvaamiseksi. Yleensä ainakin paita on auki tai repäisty kokonaan pois – puolihuolimattomasti. Nyt viimeisimmän (?) Mission Impossiblen kunniaksi (?) on myönnettävä, että leffan Tom Cruise maneereita bongaillessa luulin jo nähneeni kaikki, kun Cruire kuitenkin heitti niin sanotusta pyyhkeen kehään. Tämä vaatteiden vähentäminen ei ollut mielestäni tarpeen, mutta ehkä se toi tekijälleen mielihyvää jollakin asteella. Tässä sitä nyt mennään, vaikuttipa se sitten kuin naurettavalta tahansa.
• Painovoimaa uhmaavat stuntit ja luonnollisesti ilman apua. Roikutaanpa sitten lentokoneesta, sukelletaan syvyyksiin, liiskaudutaan junan lasiin tai ajetaan moottoripyörällä kalliolta alas. Vakuutusyhtiö lienee tyytyväinen, jos-kun Tomppa nyt vähentää näitä itse tekemiään stunttejaan,
• Äärimmäisten stunttien ja epäluonnollisen sujuvan juoksemisen lisäksi maneereista löytyy (luonnollisesti) äärimmäinen fyysinen kestävyys missä tahansa tilanteessa ja siihen liittyvä superihmismäinen taistelu. Tomppaa ei pysäytä mikään, roikkuipa hän ylösalaisin katosta kalsareillaan, kyljessä koreilisi puukko tai naama olisi verestä punainen. Tomppa jatkaa, vaikka kaikkien muiden ihmisten kroppa olisi sanonut jo kauan sitten stop.
• Pysähtyminen, hiljainen keskittynyt hetki ennen toimintaa. Aivan kuin Tomppa odottaisi katsojaa mukaan toimintaa. Siinä samalla sujuvasti lähes koko valkokankaan täyttävä kylmä tuijotus vastustajaan tai ainakin katsojaan ja potentiaalisen hikipisaran pyyhkiminen pois. Tässä mennään nyt sata lasissa eikä vain meinata. Tähän samaan sopii hyvin myös äärimmäinen vakavuus dialogissa. Ei ole väliä, vaikka oltaisiin jäämässä junan alle tai räjähtämässä palasiksi – Hunt ei ironisoi tilannetta, vaan pitää kaikkia totaalisen vakavina.
• Ystävien ja tiiminen asettaminen on turvallisuuden edelle. Miksi Huntilla on yleensä tiimi, jos hän kuitenkin huitelee freenlancerina. Toki ymmärrän, että hemmo haluaa pelastaa ystävänsä ja siinä samalla uhrata itsensä, mutta silti. Tiimi on tiimi ja se tarkoittaa yleensä yhteistyötä. Sankaruuden paradoksi on maailman pelastaminen ja omien ystävien muistaminen siinä ohella.
• ”I can fix this”, Cruisen rooli hahmo Ethan Hunt uskoo, että hän pystyy mihin tahansa, olivatpa resurssit kuinka pienet tai olemattomat tahansa. ”I can fix” vaikuttaa olevan Huntin tunnuslause, jonka hän tässä elokuvassa antoi tiiminsä perijälle Benjille.
• Tekniikka ei toimi. Tiimillä on jos jonkinlaista vempaita käytössään, viimeisestä huutoa ja taatusti tehtävän suorittamiseen sopivaa. Mutta ei ole ollut vielä yhtään Mission Impossible elokuvaa, missä tekniikka toimisi niin kuin sen pitäisi. Mutta myönnettäköön siitähän se elokuvan jännitys osin nousee.

Osastot: Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: hayley atwell, lucy tulugarjuk, luther stickell, rolf saxon, simon pegg, tom cruise, tramell tillman