Outin Leffaopas

Ensimmäinen Mission: Impossible näki päivänvalon vuonna 1996. Elokuva itsessään oli ihan säällinen, mutta se nosti samalla kaikki karvat pystyyn Mr. Tom Cruisen valkokankaan valloitustapaa vastaan. Muillekin olisi kiva jättää esiintymistilaa ja aina ei tarvitsisi olla se väärinymmärretty potin  lopulta korjaava kaveri, kuten kirjoitin aiemmassa Mr. Cruisen elokuvan Knight & Day yhteydessä.  Tämä asenne(vamma) johti kahden seuraavan Missionin hylkäämiseen ainakin omalta osaltani. Mission: Impossible II (2000) ja Mission: Impossible III (2006) saivat rauhassa yrittää parantaa maailmaa ja estää kansainvälisiä pahiksia, joille yleensä on annettu paperinohut rooli. Ja itse keskityin paremmin valokeilaa jakavien elokuvien suuntaan.

Kaiken tämän asenteen aseistamana päätin kuitenkin käydä katsomassa uusimman Mission: Impossible – Ghost Protocol -elokuvan. Ja ensisijainen syy siihen kyllä olivat muut elokuvassa näyttelevät ihmiset. Kukaan näistä ei ollut Mr. Samuli Edelman tai Mr. Cruise. Vaan ikisuosikkini Mr. Simon Pegg ja toinen valkokankaan ihastukseni Mr. Jeremy Renner. Kiitos herroille hyvistä työstä ja hyvistä maisemista. Ja mainitsemisen arvoinen on toki vielä Mr. Michael Nyqvist, jonka elokuvalliseen tuotokseen jäin jumiin elokuvan ’Naapurihaudan kaveri’ (Grabben i graven brevid, 2002) myötä. Sääli vaan, että nykyisessä elokuvassa Mr. Edelmanin ja Mr. Nyqvistin roolit jäivät kyllä perinteisten pahisten tyyliin ohuiksi kuin haavanlehti niin hahmon luonteen kuin  heille suodun dialogin suhteen. Parempi onni ensi kerralla seuraavissa elokuvissa.
Mr.  William Brandt (Jeremy Renner) pohtii, että mihinkähän soppaan sitä lusikkansa on oikein onnistunut laittamaan. Ja kuinkahan tästä oikein selvitään, kun minä nyt olen vain analyytikko, siis oikeasti, ihan oikeasti. Niin kuin aikuisten oikeasti ja mitenkähän sen vielä sitten itse uskoisin.

Mr. Benji Dunnille (Simon Pegg) on juuri selvinnyt, että tietokonekspertin työhön liittyi ABCDEFGHIJKL-ajokortin suorittaminen ja se ei sitten tarkoittanutkaan tietokoneajokorttia. Mutta onneksi kaarasta löytyy turvavyö, joten kaasu pohjaan ja mutkat suoriksi, niin eiköhän noista kirjaimista ainakin osa pysy kyydissä.

Myönteinen yllätys oli se, että Ghost Protocol jatkoi Mission: Impossible sarjaa kohti aikuisempaa suuntaan. Vakooja-räiskintä-tekniikka-fanien ei pidä kuitenkaan säikähtää tästä, sillä tässä elokuvassa kyse on lähinnä siitä, että Mr. Cruise on oppinut vähentämään itsekeskeistä esiintymistapaansa ja suostuu vihdoinkin antamaan valkokangastilaa muillekin kuin omalle itselleen. Hyvä Tomppa, tässä teit todellakin miehen työn.

Uusimmassa pläjäyksessä Ethan Hunt (Tom Cruise) vie uuden IMF (Impossible Missions Force)-tiiminsä aina Kremlistä Dubain kautta Intiaan. Elokuvaa voi melkein sen pohjalta pitää matkailumainoksena – varsinkin kun valkokankaalle vilahtee niitä tunnettuja maamerkkejä. Joten toiminnasta voi halutessaan irroittautua ja tyytyä katselemaan maisemia – konkreetisti. Elokuvallisesti Ethan Hunt joutuu jälleen kerran todistamaan pätevyytensä, kun ruotsalainen professori Kurt Hendricks (Michael Nyqvist) yhdessä apurinsa Wistromin (Samuli Edelman) kanssa on päättänyt parantaa ihmiskunnan eloa sytyttämällä valikoidun ydinsodan. Hunt uusine kumppaneineen kenttätyöhön vihdoinkin päässeen tietokonenörtin Benji Dunnin (Simon Pegg), mukaan joutuvan asiantuntija William Brandtin (Jeremy Renner) ja agentti Jane Carterin (Paula Pattonin) kanssa koittavat sitten lyödä kapuloita rattaisiin tässä yrityksessä parhaan kykynsä mukaan ja tietenkin samalla pelastaa maailman, maineensa ja vähän muutakin.

Ellei elokuvaa tietäisi Mission: Impossible sarjaa kuuluvaksi, voisi melkein luulla, että James Bond on päättänyt ryhtyä ryhmätyöläiseksi, sillä välillä aikuttaa siltä, että Ethan Hunt kumppaneineen on ottanut käänteen Bondin suuntaan monellakin eri taholla. He eivät nyt ihan suoraan esittele itseään omilla nimillään, mutta välillä tuntuu että se ei kovin kaukana ole. Teknistä toimintaa ja uusia kojeita tarjoillaan toki entiseen tahtiin, mutta suorasukainen fyysinen asioiden selvittely on myös yhä yleisempää ilman minkäänlaista asioiden peittelyä, Bondin tavoin, tässä mahdottomassa tehtävässä. Ja tämänkin elokuvan jälkeen jään haikailemaan tavallisten ihmisten markkinoille tuollaisia ihmeellisiä teknisiä vempaimia. Sen piilolinssin voisin kuitenkin jättää jollekin muulle. Mutta nuo autot, wau… ovatkin sitten oma lukunsa. Jos en olisi ihan kipsissä, änkeisin varmaan jonnekin koeajolle, nyt saan vaan tyytyä kuolailemaan niiden perään… ja minun on pakko tässä yhteydessä myös onnitella rakasta veljeäni menopelin hankkimisesta. Bemarissa ei todellakaan ole mitään vikaa..

Ohjaaja Mr. Brad Bird on aiemmin elokuvallisessa tuotannossaan keskittynyt ohjaamaan piirrettyjä. Hyviä esimerkkejä niistä ovat muun muassa Ihmeperhe (2004) ja Rottatouille (2007). Ehkä vaarallista tehtävää voi jollain asteella kuvitella animaatioksi, ainakin kaikkien erikoistehosteidensa puolesta. Mutta oleellista on kuitenkin se, että Mr. Bird on osannut antaa valkokangastilaa tasapuolisesti kaikille tähdilleen. Kiitos siitä. Elokuva etenee nopeasti ja suhteellisen pitkästä kestosta huolimatta, se ei nosta pohdiskelua siitä, pitäisikö sen olla lyhempi. Reilut kaksi tuntia tuolissa kuluu sukkelaan, onneksi.

Myös rainan käsikirjoituksessa on onnistuttu yllättävän hyvin, toimintapläjäyksen luonne huomioiden. Siihen on saatu mukaan jopa muutama päällekkäinen tarina, mikä varmasti auttaa sen Mr. Cruise levittelyn hävittämisessä. Mutta samalla olisi kyllä toivonut, että  näillä sivustooreilla olisi ollut vähän enemmän ilmaa siipiensä alla. Niillä kuitenkin vaikuttaa olevan potentiaalia siihen.  Nyt ne jäävät vähän pintaraapaisuksi. Eikö tällöin olisi parempi suosiolla keskittyä kertomaan hahmoista ja ydintarinasta, Mr. Cruisen valkokankaalla näkymisen uhalla.

Elokuva loppuu lupaukseen uudesta missiosta. Ja jos sen ohjaa samanlaiseen kevyeen ja helposti nautittavaan tyyliin Mr. Bird sekä mukana ovat myös Mr. Renner ja Mr. Pegg taidan suunnata senkin katsomaan. Sillä näiden herrojen esitystä ja yhteistyötä valkokankaalla oli ilo seurata. Tämä on ehkä mahdollista, sillä Paramount Pictures pitää uutta Mission: Impossible -leffaa mahdollisena, tietenkin tämän Kummitus protokollan menenestyksen perusteella. Ja nyt jo vaikuttaa siltä, että vaikka budjetti on toki ensimmäisestä MI:stä kasvanut roimasti, mikä mahdollistaa kaiken kivan mukaan laittamisen. Ensimmäisen Mission: Impossible leffan sai kasaan 80,000,000  taalalla. Nyt viimeisen kohdalla rahaa tekemiseen upposi 145,000,000 kahisevaa. Muttta tämä ei varmaan studion pomoja ja muita provikalle päässeitä haittaa, sillä leffa takoo kotiin reippaasti enemmän kuin siihen sijoitetut pennoset. Ensimmäinen Mission Impossible tuotti maailmanlaajuisesti 457,696,359 dollaria ja viimeisen on jo tämän mennessä ylittänyt tämän summan roimasti. Itse aion ainakin vielä kerran kantaa roposeni tähän summaan ja nauttia nopeatempoisesta tykityksestä uudelleen. Oletettavaa on siis uuden MI:n tuleminen pika-pikaa markkinoille. Toivottavasti siinä edellä mainittujen näyttelijöiden lisäksi on kunnon tarina.

Myönteinen yllätys

joka tykittää eteenpäin kovaa tahtia maailman ympärysmatkalla. MI-tiimi on uudella missiolla, uusien teknisten välineiden kanssa ja Mr Cruise myös suostuu antamaan tilaa tälle kaikelle. Leffasta sinänsähän ei juurikaan muista mitään seuraavana päivänä, muuta kuin sen, että kiirettä oli. Mutta tästä huolimatta se palvelee tarkoitustaan ja on erittäin viihdyttävä. MI-tyyliin se ei turhaan palloile paikoillaan, vaan etenee tilanteesta toiseen. Mukaan on vaan (onneksi) saatu enemmän huumoria kuin aiemminkin. Tämä ei leffaa kuitenkaan pilaa. Mikäli duudsonien tyylinen toiminta kiinnostaa ja haluat nähdä, mitä kaikkea salaisten agenttien tulee tehdä, suosittelen Mission: Impossible rainaa. Itse suuntaan sen vielä kerran katsomaan, nyt voi sitten keskittyä kaikkeen muuhun, kuin juoneen. Sillä se tulee kyllä aika nopeasti muutenkin selville. Kelvollinen tapa kuluttaa pari tuntia. Blue is glue - red is dead.

Overall
Kokonaisarvosana.

Hyvä Samuli, mukana oli jopa muutamia vuorosanoja ja ennen kaikkea sait sakin hivutusta Mr. Jeremy Renneriltä. Itse olisin voinut ottaa paikkasi siinä kohtaa vallan ilomielin.  Mutta joka tapauksessa on mahtavaa, että olet mukana isossa globaalissa elokuvassa.  Ja tällä kertaa ne pahiksetkin tuli Ruotsista, ei Suomesta. Hyvä Suomi! 🙂