Uutta isoa, pahaa pomoa jahtaavat Minionit täräyttävät Hollywoodiin. Enemmistölle unelmien kaupunki tarjoilee pelkkää kylmää rinkiä, mutta omasta megalomaamisesta hirviöleffasta haaveileva James ja hänen uskollinen aseenkantajansa Henry eivät vähästä hätkähdä – kauhurainan on synnyttävä, maksoi mitä maksoi!
Ja nyt varoituksen sananen kaikille leffafaneille – katse kohti valkokangasta ja pitäkää kiinni penkeistänne, sillä elokuvan alku tykitetään silmille sellaisella elokuvahistorian pikakelauksella, että heikompaa hirvittää. Puolet (ainakin) voi vilahtaa ohitse, mutta onneksi elokuvan voi katsoa aina uudestaan. Alku on kuin kofeiinihöyryinen kunnianosoitus elokuvahistorialle, tarjoiltuna puhtaana slapstick-viihteenä. Vauhti on niin infernaalinen, että hidastetussa kuvassakin vilisee viitteitä popkulttuuriin, Nuorempi katsoja voi äimistellä kätyreiden kommelluksia, kun vanhempi puolestaan joutuu ottamaan uuden asenteen moneen tuttuun kohtaukseen – huumoria riittää siis molemmille sukupolville.
Valkokankaalla vilahtaa niin Eadweard Muybridgen The Horse in Motion -kuvasarja (1877) kuin Lumièren veljesten varhaisia elokuvia Workers Leaving the Lumière Factory (1895) ja L’Arroseur Arrosé ja Arrival of a Train at La Ciotat (1896) sekä Georges Mélièsin A Trip to the Moon (1902), jossa raketti tömähtää kuuhun. Eikä siinä vielä kaikki – elokuvassa vilahtaa tai siinä mukaillaan vakuuttavasti kohtauksia leffoista: The General, Steamboat Bill, Jr. , Safety Last!, The Great Dictator, Modern Times, Citizen Kane, Casablanca, The Matrix, E.T. the Extra-Terrestrial, 20,000 Leagues Under the Sea, Metropolis, The Mummy, Creature from the Black Lagoon , Fantasia, The Day the Earth Stood Still, The Maltese Falcon, Singin’ in the Rain
Tämän Kätyrit-elokuvan päätähtinä loistavat ystävykset James ja Henrry, joiden ympärille koko hirviötehdas rakentuu. James on porukan haaveilija, joka haluaa tehdä oman monsterielokuvan ja siinä häntä tukee jeemiehen-roolissa Henry. Mukaan joukkoon sopiaa tosiaan myös Ed, koska kolme muskettisoturia nyt vaan toimi paremmin kuin kaksikko. Onneksi Kevin, Stuart ja Bob saavat vertaisensa haastajat. Ehkä seuraava osa seuraa tämän sekopäisen kuusikon seikkailuja – tai sitten ei, sillä kuusi minionia samassa huoneessa lienee jo laitonta. Oli miten oli, James, Henry ja Ed koheltaisivat takuulla itsensä lähes hengiltä missä tahansa kunnon kätyri-tyyliin.
Sivuraiteella valkokangasaikaa saa maailman valloituksesta haaveileva Dort. Tämä peltimies-robotti (suora viittaus vuoden 1951 elokuvaan The Day the Earth Stood Still ja sen peltimieheen Gort:n) on omaa luokkaansa. Minionit innostuvat hänen asenteestaan (uusi iso paha pomo), mutta kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Mutta koskapa se menisi kätyreiden kanssa. Dortin haaveet World domination -ajattelusta kääntyvät pian Girlfriend domination -ajattelun suuntaan kun hän tapaa naisten äänioikeutta ajavan Debbien. Ja tässä kohtaa tätä lemmensivujuonta voi pitää elokuvan heikoimpana lenkkinä ennen loppufinaalia. Idea sinänsä hauska, mutta leffa olisi toiminut kiitettävästi ilman Debbietäkin. Kyllä Dortilla kätyrilauman kanssa olisi ollut itsenäänkin riittävästi sanottavaa ja riehuttavaa omassa maailmanvalloitus yrityksessään.
Minionit ja Monsterit eroaa aiemmista Minions-elokuvista siinä, keitä valokeilaan työnnetään. Tähän asti keltaiset hemmot vaikuttavat lähinnä olleen isoissa sivurooleissa tai ainakin mukana on ollut enemmän heitä merkittävämpiä hahmoja. Minios (2015) esitteli Scarlett Overkillin, Minions: The Rise of Gru toi valkokankaalle nuoren Grun. Mutta nyt kätyrit hyppäävät kuskin paikalle ja pääsevät suoraan eturiviin. Raina keskittyy heidän elokuvan tekoonsa ja maailman pelastamiseen. Tätä samaa maailman pelastamista on kyllä nähty muissakin rainoissa saman kaavan mukaan, mutta tällä kertaa loppupiste on myös kätyreissä eikä pakonomaisessa uuden ison pomon etsimisessä. Elokuva tuntuu erilaiselta, eikä se välttämättä ole paha asia.
Mutta entäpä ne Monsterit / hirviöt. James haluaa epätoivoisesti tehdä Hirviö-elokuvan, mitä isompi sitä parempi. Vuosien varrelta matkalle mukaan on tarttunut onneksi vanha taikakirja, kun rahat ei riitä erikoistehosteisiin. Tässä kohtaa pitää kai kuienkin todeta, että moni kakku päältä kaunis ja ruma on rehellisesti ruma, sillä yritys hirviön luomiseen tarjoaa heille pienen, vihreän, Cthulhu-henkisen hirviön, Goomin. Ystävälliseltä vaikuttava Goomi kuitenkin vakuuttaa hankkivansa ne oikeat hirviöt ja hakeekin avuksi ystävänsä Philipsin ja Howardin. Soppa ei kuitenkaan ole vielä valmis, sillä tällä triolla on ketunhäntä kainalossa: he aikovat manata esiin maailmoja mutustavan Irenen. Pian Jameksen ja Henryn Monsteri-leffa ei ole enää elokuvaa, vaan eloonjäämisen taistelua Minions-tyyliin. Voi kai sanoa, että Henryllä karkasi niin sanotusti mopo käsistä tavoitellessa sitä mahtavinta hirviötä ikinä.
Myönnettäköön silti, että tarinan koossapito vaatii tekijöiltä melkoista purkkaa ja rautalankaa. Loppusuoralla olisi kaivattu sakseja leikkauspöydällä ja ripauksen enemmän sitä kuuluisaa omalaatuisuutta. Siinä vaiheessa, kun siirryttiin Geneeriseen Maailmanpelastukseen™, leffa peruutti takaisin turvalliseen minion-perushuttuun ja kadotti alkupuoliskon ainutlaatuisen asenteen. Paha sanoa, mikä olisi ollut se täydellinen loppuratkaisu, mutta alun nerokas ilotulitus asetti riman niin korkealle, että pudotus tavallisuuteen harmittaa.
Elokuvan ohjauksesta on vastannut mr. Pierre Coffin. Hemmo on ollut alusta asti mukana Kätyrit mailmassa ja ohjannut kolme ensimmäistä Despicable Me -elokuvaa ja vuoden 2015 Minions-rainan. Mies tuntee varmasti Minionit paremmin kuin omien taskujensa sisällön. Coffin ei onneksi yritä tehdä kätyreistä mitään Christopher Nolanin syvällisiä eksistenssikriiseilijöitä, vaan antaa jengin vetää satalasissa kohti seuraavaa seinää puhtaalla slapstick-energialla. Ja mikä parasta, mies itse vastaa hahmojen legendaarisesta mongerruksesta ”Banana”. Keltainen vyöry etenee omalla tahdillaa eikä mikään voi sitä pysäyttää – ja juuri siksi yleisö heitä rakastaa. He eivät lannistu suurista eivätkä pienistä katastrofeista, vaan nauravat vaaroille kuin lauma kurittomia eskarilaisia.
Käsikirjoituksesta on Pierre Coffin rinnalla vastannut mr. Brian Lynch. Mies on hankkinut kannuksensa Minioneista parista vuoden 2015 Minions -elokuvan yhteydestä. Herroille on nostettava hattua todella mielenkiintoisesta ideasta. Mongertavat minionit Hollywoodissa ja siinä samalla tarjota katsojalla kurkistus elokuvahistoriaan. Oma suosikkini oli ehdottomasti ääniraitaan siirtyminen, joka loi myös omat haasteensa kätyreille ”Banana”. Mutta kuten todettu aiemmin siirtyminen elokuvahistoriasta kohti maailman pelastamista tuntuu liian löysältä lopulta. Monstereihin olisi saanut aivan erilaista potkua, jos mukaan olisi marssitettu aikakauden todelliset ikonit: kuvitelkaa nyt Dracula, Frankenstein, Quasimodo ja Muumio hakeutumassa kätyreiden leffan päärooleihin! Mutta näillä mennään, mitä käsikirjoitukseen on raapustettu.
| Rakkauskirje elokuville |   |
|---|---|
| Ja intohimo elokuvan tekemiseen. Minionit ja Monsterit yhdistävät perinteisen kätyri-huumorin hollywoodin elokuvahistoriaan onnistuneesti. Jos koko raina olisi uskonut tähän konseptiin loppuun asti, se olisi ollut todellinen mestariteos ja täydellinen koko perheen pätkä. Nyt loppuratkaisu valittiin sieltä kaikkein turvallisimmasta laatikosta: minionien on pelastettava maailma, sopi se alkuasetelmaan tai ei. Mielestäni parasta elokuvassa oli elokuvahistoria ja sen esille nostaminen hauskalla tavalla. Suosittelen rainaa kaikille, jotka pitävät suurella rakkaudella ja aivot narikkaan mentaliteetilla tehdyistä hirviö-elokuvista. Se on elävä todiste siitä, että kun Kätyrit päästetään Hollywoodiin, kaikki mahdollinen menee takuulla pieleen. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Ministerit ja Monionit näin rakasta kumipoikaani lainaten oli hänen mielestään tosi hyvä elokuva. Lapsiraadilta siis myös vahva suositus.
Osastot: Animaatio, Historian siipien havinaa, Kevyttä katseltavaa, Komedia, Leffat