Joulukuussa 1945 Ranskan Punaisen ristin avustustyöntekijä Mathilde Beaulieu haetaan apuun keskellä Puolan maaseutua. Avun hakijana on nuori puolalainen nunna, joka johdattaa Mathilden sodan kärsimysten keskellä paikalliseen nunnaluostariin. Osa nunnista on joutunut raiskauksen kohteeksi ja edessä on monta odottamatonta synnytystä ja nunnien erilaisia reagointitapoja tähän. Asiaa helpottaa tai mutkistaa paikallisen luostarin abbedissa, joka ovat huolissaan luostarin maineesta ja lupaakin huolehtia näille lehtolapsille uuden rakastavan adoptiokodin.
Ranskalainen ohjaaja Ms. Anne Fontaine on tehnyt koskettavan sotadraaman naisista naisena. Elokuvan koskettavuutta sodan kuvioiden lisäksi lisää sen pohjautuminen tositapahtumiin taiteellisin vapauksin. Puolaan asettunut Punaisen ristin lääkärin ja Ranskan vastarintaliikkeen jäsen Madeleine Pauliacin kokemukset eivät olleet varmasti tuolloin ainutlaatuisia. Tässä yhteydessä elokuvan nimi viittaa hyvin nunnien lapsien kohtaloon, sekä tietenkin nunnien itsensä kokemaan kokemuksiin. Ja tämä pakottaakin pohtimaan, että mikä on sellainen arvo, että se menee ihmishengen edelle? Samoin se pakottaa pohtimaan sitä, että miten posttraumaattisen stressin käsittely jää kakkoseksi maineen ylläpitämisen edellä. Tähän esimerkkien hakemisessa ei varmastikaan tarvitse mennä toisen maailmansodan jälkitunnelmiin, vaan mihin tahansa sotatilanteeseen nykyisellä hetkellä. Siviilit, niin nuoret kuin vanhat, naiset ja miehet ovat aina olleet vihollisen keino häpäistä toinen puoli ja yleensä seksuaalisen väkivallan kautta. Tässä kohtaa hävettää oikeasti olla ihminen.
Elokuvan lähestymistapa on tyypillinen Ms. Fontainelle. Hänen tarkkailevasta tyylistään muita hyviä esimerkkejä ovat Coco Before Chanel ja Adore. Ohjaajaa on kiitettävä siitä, että aiheen arkuudesta huolimatta hän käsittelee sitä monipuolisesti useasta eri näkökulmasta. Oman puheenvuoronsa saavat hengellinen ja järjellinen toiminta kyseisessä tilanteessa. Samoin kosketuspintaa saadaan hengellisen kokemuksen syvyyteen osan nunnien kokiessa raiskauksen Jumalan johdatukseksi ja heidän pohtiessa mitä Herra tahtoo heidän tekevän tämän asian kanssa. Tämän lisäksi raskauden kautta tuleva äitiys avautuu eri lailla eri nunnille. Tämä on mielenkiintoista, koska raskaus ei ollut nunnien suunniteltu vaihtoehto ja silti he kaikki reagoivat siihen eri tavoin.
Henkilökohtaisten kokemusten kuvaamisen lisäksi ohjaaja nostaa omaan asemaansa myös katolisen kirkon. Raskaana olevalla nunnalla on oma ristinsä kannettavana, mutta myös kirkon maine niskassaan. Tässä keskiössä ei ole helppo olla. Eikä asiaa auta yhtään luostarin abbedissa, jonka mielestä nunnat ovat rikkoneet siveysvalansa. Tämän hyväksyminen ja anteeksi antaminen tuntuu hänelle mahdottomalta. Miltähän asia tuntui nunnista itsestään, ilman syyllisyyden leimaa heidän niskaansa kaatavaa abbedissaa, joka fyysisen väkivallan sijaan vaikuttaa käyttävän henkistä väkivaltaa raiskattuja nunnia kohtaan. Vauvoja putkahtaa maailmaan ja abbedissa joutuu miettimään katolisen kirkon maineen pelastamista, lapsille uuden paikan löytämistä ja luostarin maineen suojelemista.
Posttraumaattinen stressi vastaan hyvä maine | |
---|---|
Ohjaaja Ms. Fontaine on tehnyt koskettavan, traagisen ja samalla mielenkiintoisen elokuvan. Se käsittelee hengellisyyttä ilman tuomitsevaisuuttta ja ennen kaikkea naisten selviytymistä mahdottomalta tuntuvan asian edessä. Vaikka elokuvan loppu tulee vähän kiireellä ja melkein sen myös aavistaa, niin se ei vähennä katselukokemusta. The Innocents on koskettava poikkeus kaikkien sotaleffojen keskellä. Se on naisohjaajan elokuvasta naisista sodan keskellä. Leffa ei sisällöllisesti ole mitään helppoa katsottavaa, joten nessuja on hyvä varata mukaan. Elokuva koskettaa monella eri taholla, ei vain viattomien puolesta vaan myös uskonnollisuuden merkeissä. Ihminen kantaa ristiään monella eri tavoin, ei sillä pitäisi häntä löydä päähän. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Näyttelijät: Lou de Laâge, Agata Kulesza, Agata Buzek, Vincent Macaigne
Osastot: Draama, LeffatHenkilöt: agata buzek, agata kulesza, lou de laâge, vincent macaigne