17-vuotias Christine ”Lady Bird” McPherson viettää viimeistä vuottaan katolilaisessa koulussa Sacramentossa. Neiti on lopen kyllästynyt paikallisiin piireihin ja halajaa jatko-opintojen pariin New Yorkiin, missä ovat kaikki taiteelliset ihmiset ja missä on kulttuuria. Mutta tämä onkin ainoa asia, mistä daami vaikuttaa olevan vahvasti jotain mieltä. Muuten hän haahuilee eri vaihtoehtojen keskellä omassa elämässään kokiessaan kasvukipuja yhdessä äitinsä kanssa.
Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta on vastannut Ms. Greta Gerwig, joka tavoitteli parhaan ohjaajan Oscar-pystiä. Tällä kertaa se meni ohi suun, mutta siitäkin huolimatta daamia on hehkutettava hyvästä suorituksesta. Hän oli vasta viides nainen, joka oli päässyt Oscar-ehdokkaaksi ohjaus-kategoriassa. Ja noita leffoja ohjaajineen on tuossa luokassa ollut niin sanotusti jo muutama… Ehkäpä sinne saadaan lisää tasa-arvoa joku vuosi. Joka tapauksessa Ms. Gerwigin ohjaustyö on tasalaatuista uskottavaa arjen kuvausta sekä äidin ja tyttären läheisen suhteen avaamista. Ja jo siinä mielessä leffa on piristävä poikkeus high school -elokuvien keskuudessa. Sillä yleensä niissä poikaporukat pyrkivät eroon poikuudestaan tai tyttöporukat pyrkivät parantamaan omaansa tai muiden ulkonäköä. Lady Bird ei tee kumpaakaan. Tässä kohtaa on kyllä myös todettava, että Lady Bird ei myöskään juuri kulje kasvupolkua elokuvan aikana, vaan tallailee alusta lähes loppuun samoissa mielenmaisemissa. Joillekin katsojille tämä voi olla kompastuskivi, mutta itselleni se sopi tämän päivän tunteeseen.
Elokuvan keskeinen sanoma kasvukipuineen on varmasti tuttua jokaiselle perheelle, jossa on kotipesästä maailmalle lähteneitä nuoria. Kasvukivuista kärsii silloin lienee jokainen perheen jäsen, sillä siinä irtaudutaan puolin ja toisin. Sekä tietenkin ikään kuuluu myös se, että se toinen (yleensä vanhempi) ei sitten ymmärrä yhtään mitään. Vaikka onneksi tuo taitaa kuulua enemmän noihin kuuluisiin teinivuosiin. Opiskelupaikan perässä muuttaminen avartaa sitä maailmankuvaa ja silloin voi myös huomata, että ne tylsät kotinurkat saattavat ollakin aika kivoja, samoin ne tutut ihmiset vuosien takaa. Kasvukipujen keskellä on todettava, että elokuvan on ihastuttavan aidon oloinen. Se ei pröystäile millään erikoistehosteilla, vaan pikemmin kuljettaa katsojan eteen vuoden aikaan erilaisia merkittäviä asioita. Ja sitä miten ne koemme, niiden merkittävyys on erilaista perheen nuorille kuin heidän vanhemmilleen. Tämä olisi ilmeisesti itsekin hyvä muistaa, kun suunnittelee seuraavia lomapäiviään. Aitoutta lisää varmasti dialogi, joka kuulostaa puhujansa suuhun sopivalta. Se on nokkelaa, asiaan kuuluvaa ja kaiken tyhjentävää.
Valkokankaalla tämä kasvukipuileva pariskunta Ms. Saoirse Ronan tyttärenä ja Ms. Laurie Metcalf hänen äitinään tekevät vakuuttavaa työtä. Heidän keskinäinen kemiansa on kuin pitkässä parisuhteeessa olevalla pariskunnalla (ja sitähän äidin ja tyttären suhde on) ja pienieleisyys on valttia tärkeissä asioissa. Rakkautta on varmasti ilmassa, mutta samalla Lady Bird esittää mielenkiintoisen kysymyksen: Pidätkö sinä minusta? Toki toista voi rakastaa kuin hullua puuroa, mutta tarkoittaako se, että toinen myös pitää hänestä? Kotisoffapsykologian näkökulmasta tekisi mieli väittää, että nämä kaksi ovat eri asiat. Toisesta voi todellakin pitää, mutta ei välttämättä rakasta häntä ja sama päinvastoin. Toista voi rakastaa, mutta ei todellakaan pidä hänestä. Ainakin näin voisin todeta joistakin existäni…. Mutta takaisin asiaan.. valkokankaan valloittajat tekevät parhaansa, mutta paremmin pointsit kotiin kantaa takuuvarmaa työtä tekevät Ms. Metcalf. Olisin antanut äidille enemmän valkokangastilaa, se olisi varmasti myös syventänyt Lady Birdin hahmoa ja hänen läpikäymiään tunteita.
| Kasvukipua |   |
|---|---|
| eri sukupolvissa. Lady Bird on tasalaatuinen elokuva, joka kuvaa hyvin niin äidin kuin tyttärenkin irtautumis- ja itsenäistymisprosessia. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska yleensä nähdään vain se kotipesän jättäminen ja maailmalle suuntaaminen. Mutta nyt myös vanhemmat ovat saaneet merkittävämmän roolin valkokankaalla. Kiitos tästä. Suosittelenkin tätä arkista kuvausta perheen sisäisistä normaaleista suhteista kaikille, jotka kaipaavat rauhallista elokuvaa. Valkokankaalla ei toiminnallisesti paljon tapahdu, mutta sitäkin enemmän se nostaa esiin mielenkiintoisia kysymyksiä itsenäistymisestä, muiden mielistelystä ja intohimoista, joista osa jää vastausta vaille. Lady Birdin haahuilu voi käydä joidenkin hermolle, mutta muuten leffa esittelee hyvin niitä muutamia kipukohtia mitä vanhemmilla on lapsiinsa ja lapsilla ympäristöönsä. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Saoirse Ronan, Laurie Metcalf, Tracy Letts, Lucas Hedges, Timothée Chalamet, Beanie Feldstein, Stephen McKinley Henderson, Lois Smith.
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Osastot: Kevyttä katseltavaa, LeffatHenkilöt: laurie metcalf, saoirse ronan