Kolttasaamelaisen perinnön omaava dokumenttiohjaaja Ms. Katja Gauriloff on jälleen tehnyt elokuvan omasta identiteettiperinnöstään. Hänen aiempi dokumenttinsä ”Huuto tuuleen” käsitteli kolttasaamelaista yhteisöä. ”Säilöttyjä unelmia” puolestaan otti kantaa elintarviketeollisuuteen. Ja nyt valkokankailla nähty ”Kuun metsän Kaisa” kertoo hänen kolttasaamelaisesta isoisoäidistään Kaisa Gauriloffista ja hänen ystävyydestään sveitsiläiskirjailijaan Robert Crottetin (1908 – 1987). Kolttasaamelaisista kiinnostuneet voivat klikata itsensä tänne.
Dokumentti etenee Mr. Crottetin elämäntarinan mukana, johon kolttasaamelaiset saapuivat aika mielenkiintoisella tavalla. On varmasti outoa kokea kutsua jonnekin, missä ei ole koskaan käynyt eikä siten oikein edes tiedä, minne on menossa ennenkuin on perillä. Onneksi Mr. Crottet kuitenkin löysi perille Kaisan luokse ja sai sitä kautta tallennettua kirjalliseen muotoon kolttasaamelaisia perinteitä ja tarinoita tältä kolttien satuja ja legendoja tuntevalta daamilta. Dokumenttia katsoessa tulee mieleen myös Mr. Adolf Neovius (1858 – 1913), joka keräsi kalevalamittaista runoaineistoa Larin Paraskeelta (1834 – 1833). Ilman häntä ja Mr. Crottetin työtä Kaisan kanssa paljon perinteistä suusanallista historiikkia olisi jäänyt unholaan. Crottetin kirjoja ajastaan kolttasaamelaisten parissa olisi mielenkiintoista lukea. Mutta ehkä Mauno-poro ja taivaanpalot (2003), Lappi (1968) sekä Kuun metsä: kolttalappalaisten tarinoita (1954) eivät ole kovin helposti saatavilla.
Kaisan kertomista tarinoista kuullaan vain yksi dokumentin aikana. Mutta sitäkin enemmän minua kosketti Kaisan luonnollinen yhteys kaikkeen elävään hänen ympärillään sekä ilmeisesti nainen elinvoimaisuus / onnellisuus. Kertojan hahmossa oleva Mr. Crottet ei mainitse missään vaiheessa Kaisan kokemaa ahdinkoa, surua tai mielipahaa. Sen sijaan valkokankaalla aikaa saa naisen poikkeuksellinen elämänmyönteisyys ja iloinen ilkikurisuus tilanteessa kuin tilanteessa. Ei siis yllättäkään, että Mr. Crottet tunsi tulleensa kotiin päästessään Kaisan huomiin ja muodostaessaan hänen kanssaan elinikäisen ystävyyden.
Tarinoiden ja mielenkiintoisen ystävyyden lisäksi Kuun metsän Kaisa -dokumentti raottaa jonkin verran kolttasaamelaisten kulttuuria ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Karjalan evakoista on puhuttu aiemmin ääneen mediassa, nyt oli kolttien vuoro saada edes jonkinlainen suunvuoro. Traagista on vain se, miten paljon ulkopuolisten tahojen käyttäytyminen vaikuttaa ihmisiin, jotka ovat eläneet omalle tyylilleen uskollisina vuosisatoja. Tätä menneisyyden verhoa raoitetaan vanhojen kaitafilmien ja Suomen kansallisrunousarkiston äänitteiden avulla.
| Elämää luonnon ehdoilla |    |
|---|---|
| ja luonnon armoilla. Kuun metsän Kaisa ei keskity vain kolttien legendoihin ja satuihin, vaan pikemminkin avaa kolttalaista perintöä ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Samalla se herättelee kysymyksiä siitä, miksi ihmisen pitää ronkkia toisen elintyyliä. Sopusuhtainen harmonia luonnon kanssa ei vahingoita sitä eikä siinä elävää. Pelkästä Kaisa Gauriloffiin keskittymisestä sijasta dokumentti antaa äänen myös hänen tarinoitaan tallentaneelle Crottetille sekä miehen omalle elämälle. Taustalla on kuitenkin koko ajan kiintymys tähän pieneen kansanosaan jossain siellä pohjoisessa. Kaisan lapsenlapsi ohjaaja Katja Gauriloff on onnistunut rakentamaan hyvin etenevän tarinan näiden kahden ystävyydestä ja siinä samalla joistain kolttalaisista piirteistä. Ehkä enemmän kuin perinteinen dokumentti Kuun metsän Kaisa on kuitenkin kurkistys siihen unenomaiseen ja mystiseen maailmaan, joka on jo meiltä kadonnut. Suosittelen Kuun metsän Kaisan katsomista kaikille, jotka haluavat tietää jotain suomalaistesta historiasta ja kansanperinteestä. Omalaatuisesta piirteestään huolimatta dokumentti vie mukanaan rauhallisella tahdilla, mikä yllätti minut aika hyvin. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
