VALIKKO

Klovn: The Movie – Klovni, kyllä nolottaa

Tanskalaiset osaavat tehdä hyviä elokuvia. Mainio esimerkki siitä on esimerkiksi tässäkin blogissa esitelty Submarino.  Ja sitten on Klovn. Se on kaikkea sitä, mitä traileri lupaa. Että jos suustasi pääsee välillä sammakoita tai muuten vaan osoitat ansaitun paikkasi meidän piiloblondien joukossa, niin elokuvan sulattaminen on huomattavasti helpompaa, mutta ei välttämättä takaa siitä pitämistä. Jos taas olet rautakangen niellyttä mallia, jota enemmän viehättää valmiiksi nauretut ja selvällä huumorilla alleviivatut leffat, on ehkä parempi, että kierrät veikkosten Tour de Pimp maisemat kaukaa. Sillä elokuvan toinen päähenkilö, Frank, on kuuluisa siitä, että hän onnistuu tilanteessa kuin tilanteessa ajasta ja paikasta riippumatta nolaamaan itsensä ilman mitään suurempaa yritystä.

Elokuvan ’Klovn: the movie’ idea on lähtöisin televisiosarjasta, joka pyöri Tanskan televisiossa kuuden kauden verran. Tiivis ja selvästi huumorin kukan hyvin hallitseva ydinjoukko tuotti katsojien iloksi runsaan määrän 25 minuutin pakettiin annosteltuja arjen nöyryyttäviä kokemuksia. Televisiosarja keskittyi elokuvan tavoin Frankin (Frank Hvam) ja Casperin (Casper Christensen) elämän arjen kuvaamiseen, siinä oleviin nolojen tapahtumien esittämiseen sekä yleisten etikettivirheiden esittämiseen. Se siis antoi aika selvää kuvaa siitä, mitä voi mennä pieleen meidän jokaisen arjessa, jos asia on kerta menossa jo katolleen. Parivaljakko jatkaa samaa rataa valkokankaalla sarjoista itsenäisenä elokuvana. Hankaluuksiin ei välttämättä haluta hakeutua, ne vain jotenkin osuvat tielle, miekkosten ollessa matkalla kohti suurempia tavoitteita.

Klovn – kyllä nolottaa, elokuvan juonena voi pitää Casperin ja Frankin road-trippia kanootissa. Kummallakin herroista on omat syynsä lähteä vesille, Casper haluaa toteuttaa Tour de Pimp missiotaan ja Frank yrittää todistaa raskaana olevalle tyttöystävälleen Mialle (Mia Lyhne) olevansa isäpotentiaalia. Potentiaalisen todistamiseksi Frank ottaa mukaansa tuttaviensa 13-vuotiaan pojan Bo:n (Marcuz Jess Petersen). Casper ei tästä suuremmin innostu, mutta lupaa yrittää pitää pojalle seuraa, kunhan herrojen prioriteetit pysyvät asiassa: seksin saaminen Tour de Pimp:llä ennen isäpotentiaalin todistelua. Road (tai oikeammin water) – trip osoittautuu kummallekin herralle haasteelliseksi omalla tavallaan sekä kasvattaa heitä (ehkäpä, toivon edes niin) jollakin tapaa. Oikeasti minkäänlaista henkistä kasvua ei tietenkään tapahdu, muuta kuin naiskatsojien toiveissa, mutta ainahan sitä saa toivoa.

Elokuvan ikäraja Suomessa on K15, ihan ymmärrettävistä syistä. Tanskassa elokuvan kotimaassa se on tosin K11, mutta olisi kyllä vaikea kuvitella päästäväni ketään 11-vuotiasta rainaa katsomaan, vaikka se ei ihan varsinaisesti täytäkään kaikkia elokuvatarkastamon kriteereitä korkeammasta ikärajasta. Ehkä se kotimaassa pyörinyt TV-sarja onnistui tuolla Tanskan maalla alentamaan ikärajaa.

Törttöilevää nöyryyttämistä arjen keskelläwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka ei ihan taatusti sovi kaikille. Lähinnä sain itsekseni hirnua elokuvasalissa säännöllisen epäsäännöllisesti, vaikka mukaan oli eksynyt muutama muukin tanskalaisista elokuvista pitävä ihminen. Mr. Hvam ja Mr. Christensen osaavat todellakin nöyryyttämisen ja nolatuksi tulemisen jalon taidon sarkasmilla höystettynä. Tätä voisi haluta lisää, kunhan kehtaa ensin itse katsoa peiliin ja todeta, että kotimaisemissa voi sattua ja tapahtua ihan yhtä lailla vastaavia juttuja, joista on vain päästettävä eteenpäin. Klovn-elokuva on ihastuttavan rehellinen huumorissaan. Verrattuna muihin, missä huumoria väännetään väkisten navan alaisista jutuista, tässä ne tulevat esille hyvin arkisissa tilanteissa, joskin hyvin nololla tavalla. Vaikka leffan aikana ei hurjasti hihittäisi, niin hyvä mieli arjen oikuista ja miesten maailmasta kantaa kyllä pitkälle sen jälkeen. Ja tämän jälkeen en osaa enä ikinä suhtautua samalla tavalla helmikaulanauhaani…äärghh…
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: ???, Komedia
Kommentit

Vastaa