(Ainakaan Happy-Go-Lucky elokuvassa näytellyt Ms. Sally Hawkins ei ole ihan otettu wau-efekteistä….)
.
Ruokapöydässä työpaikalla minulta kysyttiin, että mikä on ollut kesän paras elokuva. Sitä oikein joutui kunnolla miettimään, että mitähän siihen vastaisi ja tällä hetkellä kaikesta visuaalisesta tykityksestä huolimatta taidan kallistua valinnoissani / valinnassani perinteisen tarinan puolelle. Tässä kohtaa minuun on selvästikin iskenyt (1) taide-elokuva himo, (2) kyllästyminen megalomaanisiin erikoistehosteisiin, tai (3) kunnon tarinan kaipaaminen. Valinnan tekeminen meinaan yllätti. Kesän alussa odotin kuin kuuta nousevaa kesän kuumia ensi-iltoja, joista kylläkin suurin osa oli jatko-osa-ensi-iltoja. Luvassa piti olla hurjaa seikkailua Kapteeni Jack Sparrowin kanssa, kaahaamista Fast & Furious tiimissä tai Grand Prix kisassa Salama McQueenin perässä, mutanttien alkuperään perehtymistä X-men rebootissa, autorobottien lopullisen tehtävän selvittämistä kuun tai maan pinnalla Transformersissa, kung fu taitojen päivittämistä Pandan seurassa, Harry Potterin valmistuminen vihdoinkin Tylypahkasta, Vihreän lyhdyn saloihin perehtymistä ja Kostajien kantahahmoon Kapteeni Amerikkaan tutustumista. Näistä elokuvista seitsemän oli jatko-osaa tavalla tai toisella ja vain kaksi itsenäistä leffaa, joille kyllä on ne jatko-osat varmasti myös jo suunniteltu, mikäli kassamenestyksen mukaan jotain voi päätellä.
Yllätin siis itseni totaalisesti Timo Peltosen Helsingin Sanomissa 23.6.2010 kirjoittamasta WAU-efektin ylilyönnistä. Peltosen mukaan ’Waulla’ tarkoitetaan ihmisen reagoimista johonkin niin ainutlaatuiseen kokemukseen, että se saa katsojan haukkomaan henkeään ja sitä kaikkea noiden jatko-osien olisi pitänyt kyllä tarjota. Tällä ”Wau / Woah / Vau”-efektillä on kuitenkin hintalappunsa, sananmukaisesti. Siinä missä ennen erikoistehosteiden näyttäminen riitti malliin ”tappajahain pää”, nykyiset katsojat vaativat yhä enemmän vaikuttuakseen, ja uskoisin, että tulevat katsojat vielä enemmän. Ja tämä maksaa – paljon! Omalla kohdallani taisin aina vain odottaa sitä entistä suurempaa, entistä vaikuttavampaa ja entistä mahtavampaa elokuvakokemusta visuaalisten efektien suunnasta. Yleensä tämä efekti saadaan aikaan yli 180 miljoonan dollarin rainoilla. Jos nyt sitten tarkastellaan kesäleffoja niin hinta- ja tuottolappuset ovat olleet seuraavat. Leffan perään olen iskenyt sen hintalapun, joka on virallisesti ilmoitettu wikipediassa, sitä seuraava tuotto hinta taas koostuu kotimaan koitoksista ensi-illan nurkilla. Summa siis suurentuu, kun ottaa huomioon, että leffat lähtevät liikkeelle hollywoodlandiasta valtamerten taakse suuremmalle kierrokselle. Summat ovat myös nättejä tasalukuja, koska tarkoitus on osoittaa vain suuntaa… siis kannattaako niihin erikoistehosteisiin panostaa vai ei….. (näköjään kannattaa).
.
Toukokuu
Pirates of Caribbean: On Stranger Tides: $250 miljoonaa – tuotto $1,038 miljoonaa
Fast & Furious: $125 miljoonaa – tuotto $605 miljoonaa
Toukokuun paras leffa oli mielestäni The Beaver, jonka 21 miljoonan taalan budjetti punastui edellisten rinnalla, sitä kyllä teki myös sen tuotto: noin 6 miljoonaa taalaa. Mr. Gibson olisi saanut puhua selvästikin enemmän majavalleen, että se toisi myös ystävänsä elokuvasaleihin.
Kesäkuu
X-men: The Last Stand: $210 miljoonaa – tuotto $459 miljoonaa
Transformers: Dark of the Moon: $195 miljoonaa – tuotto $1,085 miljoonaa
Kung Fu Panda 2: $ 150 miljoonaa – tuotto $331 miljoonaa
Kesäkuussa nautin kuitenkin eniten elokuvista:
Tamare Drewe: budjetti ?? – tuotto $11 miljoonaa. Vanhan brittiläisen kirjallisen tuotoksen moderni versiointi vei totaalisesti mukanaan. Tämä DVD kyllä löytää kotiin luokseni ja pitkien talvi-iltojen iloksi.
Heinäkuu
Harry Potter and the Deathly Hollows part 2: $250 miljoonaa yhdessä osan 1 kanssa – tuotto $1,218 miljoonaa (siis osalla 2 yksistään)
Parempi kuitenkin mielestäni oli kaikessa noloudessaan Klovn The Movie, jonka budjetti ja tuotto jäävät kauas Harrysta ja kumppaneista. Klovn oli itse asiassa niin vaikuttava, että pohdin alkuperäisen TV-sarjan osien ostamista veljelleni, jolla on tunnetusti ihastuttavan haasteellinen huumorintaju. Ongelma onkin siinä, että miten kysyä häneltä, pitikö hän Klovnin huumorista vai ei ja sitä, mahtaako hän haluta löytää samaa linjaa jouluna perheen yhteisestä herkkukorista, ilman että paljastaa aikomuksiaan. Ehdotuksia otetaan vastaan…
Elokuu
Green Lantern: $200 miljoonaa – tuotto $176 miljoonaa
Cars 2: $200 miljoonaa – tuotto $476 miljoonaa
Captain America The First Avenger: $140 miljoonaa – tuotto $294 miljoonaa
Paras elokuva oli kuitenkin mielestäni vielä kirjakaupassakin itkettänyt Never let me go, jonka budjetti $15 miljoonaa ja tuotto – $11 miljoonaa jäävät kauas Vihreästä Lyhdystä. Elokuun toisesta lempileffasta, sujuvan dialogin vuoksi, Roskisprinssistä, en edes puhu näissä budjetti ja tuottoyhteyksissä.
Voiko siis olettaa, että alle 20 miljoonalla taalalla saatiin aikaan vaikuttavia elokuvia, jotka jaksavat pohdituttaa vielä pitkään salista poistumisen jälkeenkin. Myönnän toki, että vauhti-vaaralliset tilanteet ja hyvinkin karismaattiset pääroolien esittäjät saavat minut raahaamaan luuni sinne leffasaliin, mutta loppupeleissä se olisi kiva, että siinä kesäleffassakin olisi ehkä ostoskuittia paksumpi juoni – tai edes sen tynkä. Runsaalla budjetilla varustettu viivakoodi voi tarjota kyllä sitä menoa ja meininkiä. Mutta sitten tuntuu, että siihen upotettu raha on pois edes suhteellisen hyvästä dialogista. Joissakin megaäksönpläjäyksissä dialogi on tönkköä kuin pystyyn suolattu silli, että ihan oikeasti käy sääliksi näyttelijöitä. Tällöin Wau-kokemusta kyllä riittää usein koko elokuvan ajan, mutta sen kustannuksella on säästetty elokuvan sisällöstä, suunnasta tai selkeästä sanomasta.
Mikä sitten vetää kesäisin (ja vähän muutenkin) katsomaan noita kassamagneetteja siinä määrin, että studioiden kannattaa moiseen visuaaliseen tykitykseen työntää rahaa puskutraktorilla. Teemat tuntuvat olevan joko seikkailujen tai tulevaisuudessa heilumisen puolella. Supersankarit ja fantasiamaailma saavat tästä myös oman osuutensa. Voikin pohtia sitä, että menemmekö elokuviin katsomaan vain ja ainoastaan erikoistehosteita?? Asiaa ei tee helpoksi se, että jokaisella on varmasti omat suosikkinsa näyttelijöiden, ohjaajien ja erikoistehostefirmojen keskuudessa, joihin luottaa ja uskoo sokeasti Wau-kokemusten aikaansaamisessa. Itselläni ainakin moiset on. Ja tällöin niitä lähdetään myös hakemaan. Ja siinä mielessä oli todella ankeaa myöntää itselleni, että Kapteeni Jack Sparrow jäi elokuvasuosikkieni taakse.
Tästä kaikesta voi, ehkä, oppia jotain – tai sitten ei. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Suuntaan taas sinne elokuviin….
Osastot: Elokuvia ja elämää