VALIKKO

Internship – Harjoittelijat

 

The Intership -elokuvassa Nick (Owen Wilson) ja Billy (Vince Vaughn) joutuvat kohtaaman tuotantotaloudelliset syyt ja jäävät työttömiksi luksuskellojen myyntimiesten työstä. Hanskoja ei kuitenkaan löydä tiskiin, vaan miehet päätyvät harjoittelijoiksi Googlelle. Asia ei sinänsä varmaan olisi mitenkään hauska, mutta kun kumpikin mies on ihan yhtä onneton tietotekniikan kanssa kuin minä ei voi kuin odottaa kommelluksia. Mukana miesten toilailuissa heidän muodostamassaan Googlen harjoittelijaryhmässä ’Nooglerissa’ ovat puhelimelleen omistautunut Stuart (Dylan O’Brien), kulmiaan nyppivä Yo-Yo (Tobit Raphael) ja roolipeleistä pitävä Neha (Tiya Sircar). Ryhmää vetää yli-innokas Lyle (Josh Brener), joka yrittää saattaa heidät kunnialla harjoittelun loppuun. Ryhmän tietoteknisestä epätasapainosta johtuen elokuvan aikana käykin ilmi, että Nickilla ja Billyllä on nuorille jotain muuta opettavaa kuin tietokoneen hallinta.

Elokuvan lopputulos on suhteellisen selvä jo alkumetreiltä, mutta se ei elokuvasta nauttimista haittaa. Sen sijaan olisin toivonut, että Googlesta paikkaa hakevien innokkaiden nörttien keskuudessa olisi saatu enemmän lihaa luiden päälle pikakelauksen sijasta. Nyt hahmot jäivät suhteellisen yksitokoisiksi, toki toimiviksi, mutta enemmänkin niistä olisi voinut saada irti. Mutta tätäkin enemmän elokuvan aikana sai sitten nauttia herrojen Wilson ja Vaughn koomikon taidoista. Toisaalta on myös myönnettävä, että vaikka ero nuorisolaisten ja vanhempien herrojen elämänkokemuksen välillä on VALTAVA niin sitä olisi toivonut hienovaraisemmin esiteltävän valkokankaalla. Nyt joissakin siirtymävaiheessa oli selvästi mukana ’annas kun pappa kertoo’ -asenne.

Valkokankaalla meitä viihdyttävistä näyttelijöistä Mr. Vince Vaughnista ja Mr. Owen Wilsonista on hyvä mainita muutama kunniallinen sananen. Herrat Owen ja Vaughn saivat minut muistelemaan heidän esiintyneen ennenkin yhdessä. Muistin kätköistä pullahti pinnalle kuitenkin vain kaksi elokuvaa Starky & Hutch (2004) ja Wedding Crashers – Kuokkavieraat (2005). Miesten yhteenkuuluvuuden tunnetta tämä ei kuitenkin riittävästi poistanut. Sitä sen sijaan voi selittää herrojen kuuluminen niin sanottuun ’Frat Pack’ koomikoiden kasautumaan. Mukana tässä joukossa ovat herrat Ben Stiller, Owen Wilson, Vince Vaughn, Luke Wilson, Steve Carrell, Jack Black ja Will Ferrell. Nyt alkoi kello soimaan päässäni kovempaan, näitä koomikoita näkee samoissa elokuvissa enemmän tai vähemmän näkyvissä rooleissa. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä aikaa mahtuneet samaan elokuvaan, vaan pikemminkin miehet ovat pyörineet ristiin rastiin casting-tilaisuuksissa, kuten seuraavasta listasta käy ilmi. (Ehkä se on ihan hyvä, että Frat Pack ei ole samassa rainassa, sillä kyseessä voisi olla aikamoinen vatsalihasten koettelemus varsinkin jos tarina olisi vielä varsin kelvollinen).

– The Cable Guy (Jack Black, Ben Stiller, Owen Wilson)

– The Royal Tenenbaums (Ben Stiller, Luke Wilson, Owen Wilson)

– Zoolander (Ben Stilker, Owen Wilson, Vince Vaughn, Will Ferrell)

– Old School (Luke Wilson, Vince Vaughn, Will Ferrell)

– Starky & Hutch (Ben Stiller, Owen Wilson, Vince Vaughn, Will Ferrell)

– Around the World n 80 Days (Luke Wilson, Owen Wilson)

– Dodgeball: A True Underdog (Ben Stiller, Vince Vaughn)

– Wedding Crashers (Owen Wilson, Vince Vaughn, Will Ferrell)

– Tropic Thunder (Jack Black, Ben Stiller)

– Night at the Museum (Ben Stiller, Owen Wilson)

– The Watch (Ben Stiller, Vince Vaughn)

– The Intership (Owen Wilson, Vince Vaughn, Will Ferrell)

Henkilökohtaisemmin tarkasteluna yhtä hollywoodlandian pisimmistä näyttelijämiehistä Mr. Vaughnia on kiiteltävä kunniakkaasta ja hauskasta urasta. Vaikka mies oli tehnyt kovasti jo töitä ennen vuotta 1997, hänen läpimurtonaan voi pitää The Lost World: Jurassic Park -elokuvaa. Vuoden 2003 komedia Old School lisäsi miehen suosiota ja tätä nopeasti seuranneet vuoden 2005 Starky & Hutch, Dodgeball, Be Cool sekä Mr. & Mrs. Smith eivät sitä myöskään pysäyttäneet. Samaan luokkaan, kevyesti katseltaviin elokuviin voi liittää myös miehen myöhemmät esiintymiset elokuvissa Break-Up (2006) ja The Dilemma (2011), jossa turpamoottorin omaava  mies ei todellakaan hidastanut tahtiaan. Huumorinkukan voi hyvällä omalla tunnolla kuvitella myös jatkuvan miehen seuraavassa elokuvassa, Starbuck, jossa näyttelee miestä, joka spermanluovutuksen kautta on tullut isäksi 530 lapselle ja nyt nämä haluavat tavata isänsä.

Mr. Wilsonin läpimurto tapahtui Mr. Vaughnia myöhemmin. Vuoden 2000 komedia Shanghai Noon ja sen jatko-osa Shanghai Knights (2003) toivat hänet hyvin suuren yleisön tietoisuuteen. Tähän väliin mahtui komedia Zoolander ja hieman vakavampi Behind Enemy Lines (2001). Tehtyään kaksi leffaa yhdessä Mr. Vaughnin (Starky & Hutch, Weddings Crashers) kanssa, Mr. Wilson jatkoi kevyen draaman puolella. Elokuvalliseen CV:hen mies on kerryttänyt sellaisia teoksia kuin You, Me and Dupree (2006), Darjeeling Limited (2007), Marley & Me (2008) ja Midnight in Paris (2012). Mutta itse tunnistan hänet varmasti parhaiten Salama McQueenin äänen takaa Cars-animaatioista. Sekä samalla innolla kuin Mr. Vaughnin uusia tuotoksia odottelen Mr. Wilsonin elokuvia Freezing People Is Easy ja You Are Here.

Sosiaalinen media ja siihen liittyvät tietotekniikan hallinnat alkavat ilmeisesti löytää vastakaikua katsojien joukosta muutenkin kuin hakkareiden näkökulmasta. The Social Network (2010) -elokuva osoitti, että myös tietotekniikasta saa aikaan mielenkiintoisia elokuvia. Siis niitä muitakin kuin missä vain hakataan päätä läppäriin, joka lataa windowsia edelleeeeeeeeeeen…… Näistä kahdesta on kuitenkin vielä pitkä matka kokonaan sosiaalisen median ympärillä pyörivään elokuvaan. Tällä hetkellä teema itsessään ei kyllä suuremmin houkuttele, mutta ehkä siitäkin saisi aikaiseksi kunnon komedian, mistä The Internship on hyvin pelikenttää avaava esitys. Eikä tämä asian käsittelytapa johdu yksinomaa herrojen Vaughn ja Wilson komediataidoista, vaan kai sitä jokaisen meistä pitäisi tunnustaa, että ne omat taidot voivat olla rajallisia. Mutta onneksi kaikkea ei tarvitsekaan osata – vain sen teknisen tuen puhelinnumero.

Taattua hyvää mieltä tietotekniikan parissawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
The Internship tarjoaa perinteistä hyvän mielen popcorn-leffaa, jonka voi suhteellisen hyvin unohtaa saman tien salista poistuessa. Tämä siitäkin huolimatta, että päällimmäiseksi jää hyvä tunne, kaikesta 'annas-kun-vaari-opastaa-elämän-asioissa' kohdista. Leffa täyttää hyvin aivot narikkaan kategorian ja tarjoaa niitä pakollisia nauruja, mitä saliin mennessä voi odottaakin. Leffan jälkeen voi myös jahkailla niitä oman työpaikan ideariihi-paikkoja, jotka ovat myös omaa luokkaansa verrattuna niitä Googlen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Joidenkin mielestä The Internship-raina on rakkauskirje Googlelle, mutta itse pitäisin sitä pikemminkin osoituksena siitä, että aina kannattaa yrittää ja tavoitella sitä omaa unelmaansa - Googlessa tai muualla. Leffa-arvioinnin näkökulmasta The Internship täyttää kaikki sille asetetut odotukset, jaksaa kiinnostaa loppuun asti vaikka se onkin helppo arvata jo elokuvan aikana. Parivaljakko Vaughn ja Wilson eivät pettäneet tälläkään kertaa ja osoittavat samalla nuorisolaisille, että miten sitä komediaa oikein oikeasti tehdään. Suosittelen elokuvaa kaikkien herrojen Vaughn ja Wilson faneille sekä niille, jotka kaipaavat jotain hauskaa elämäänsä sillä aikaa, kun windows latautuuuu......
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa