VALIKKO

Hyvää syntymäpäivää Outin leffaopas

Takana on nyt kuusi vuotta ja 752 elokuvaa sekä 88 postausta elokuvia ja elämää -otsikon alla. Tämä jaksaa aina yllättää myönteisesti ja laittaa satunnaisesti haaveilemaan siitä, että tätä voisi tehdä päätoimisesti. Takana on nyt kuitenkin taas yksi vuosi bloggaamista, postaamista vai miksi tätä digitodellisuudessa elämistä oikein pitäisi kutsua. Yksi asia ainakin on varmaa, se on jälleen kerran ollut täynnä mielenkiintoisia ja välillä puuduttavia elokuvia. Onneksi kiinnostus leffoja kohtaan ei ole tässä matkan aikana kuitenkaan lopahtanut, pikemminkin päinvastoin. Ehkäpä sitä joskus oppii myös katsomaan elokuvia ilman, että joutuu laittamaan jännityksestä / pelosta sormet korviin ja silmät kiinni sekä samalla hokea itselleen ”se on vain elokuvaa, se on vain elokuvaa….” Tai ehkäpä ei sittenkään. Tässä massatunteiden elämisessä on kuitenkin oma viehätyksensä.

Elokuvista nautin edelleen, kannan pikku roposeni paikallisiin leffateatterihin ja tervehdin henkilökuntaa siellä aina yhtä innokkaasti. Nykyään leffateatteriin mennessä henkilökunta osaa jo olettaakin minun olevan matkalla katsomaan uutuuksia tai pitkään jo valkokankaalla pyörineitä rainoja. Kiitos teille kaikille upeiden leffakokemusten mahdolliseksi tekemisestä. Mutta edelleen odottelen sitä bonus-plussa-piste-korttia Finnkinolta tai edes vapaalippua katsomaan vaikka kaksi leffaa ilmaiseksi joka kuukausi. Ainahan sitä saa haaveilla…..

Jälleen haluan myös kiittää rakasta veljeäni, joka tätä kaikkea ylläpitää. Ilman sinua Mr. T. tämä ei olisi koskaan ollut mahdollista. Kiitos. Olet hyvin kestänyt hätäpuheluni ja paniikki tekstiviestini siitä, että kämmäsin jotenkin blogin kanssa tai masiina ei muuten vaan suostu yhteistyöhön kanssani. Olen kiitollinen tästä sisar-veli-yhteistyöstä, mitä voimme jakaa tämän blogin merkeissä.

Kiitän myös kaikkia siellä bittiavaruuden toisella puolella. Olette ystävällisesti jakaneet postauksiani, linkittäneet niitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja jaksatte aina välillä jopa laittaa minullekin viestiä. Omia kommenttejanne postauksistani tai leffoista on aina yhtä ihana lukea. Kiitos siitä, että olette siellä bittiavaruuden toisella puolelle.

Näissä merkeissä toivotan Outin leffaoppaalle, sen ylläpitäjälle ja lukijoille erittäin hyvää ja antoisaa leffavuotta. Olkoon se täynnä mielenkiintoisia ja koskettavia elokuvia, jotka toivottavasti muistamme kauemmin kuin matkan bussipysäkille. Joten nyt mennään taas kohti uutta bittivuotta Outin leffaoppaan ja uusien elokuvien merkeissä. Leffateatterissa tavataan 🙂 🙂

Osastot: Elokuvia ja elämää
2 Comments

2 kommenttia artikkeliin “Hyvää syntymäpäivää Outin leffaopas”

  1. Cilo sanoo:

    Oikein paljon onnea! Hieno saavutus. Ei aina ole helppoa tehdä tätä harrastuspohjalta, etenkin kun näkee että porukat (varsinkin Hollywoodin tienoilla) tekevät tällä palkkansa, mutta intohimosta se hevonenkin potkii tai jotain sinne päin… xD

    • Outi sanoo:

      Kiitos 🙂 Ainahan siitä saa haaveilla, että ehkäpä-sitten-joskus-kun-jos-vaikka tästä saisi itselleen päätyön. Ja samalla hengenvedolla voi myös pohtia sitä, että menisikö leffojen katselusta maku, jos tästä saisi ihan oikeaa palkkaa ja verottajalle voisi ilmoittaa ammatiksi ”elokuva-bloggari”. Ja sitten voisi vielä tietenkin tavoitelle pilviä taivaalta ja miettiä, että saisiko hommasta rahaa, jos tekisi postaukset englanniksi. Mutta nyt mennään kuitenkin näin kohtia uusia elokuvia. 🙂 🙂

RSS feed for comments on this post. Ja trackBack URL.

Vastaa Cilo lle