Outin Leffaopas

Pienessä pohjoisessa kylässä poroteurastomon kellarissa soittava paikalinen hevimetallibändi soittaa sinfonista postapokalyptistä reindeer-grinding-christ-abusing-extreme-sota-pakana-fennoskandimetallia ja tähtää suoraan huipulle. Tämä siitäkin huolimatta, että bändin solisti Turo kärsii esiintymiskammosta, omia biisejä ei juuri ole ja rumpalikin on julistettu kuolleeksi jo kaksi kertaa. Mutta kun takahikiälle eksyy norjalaisen Northern Damnation hevifestivaalin promoottori on bändillä mahdollisuus nousta maineeseen ainakin oman kylän kohdalla ja erityisesti poliisin tyttären Miian silmissä. Mikä muka voisi mennä pieleen lähtiessä valloittamaan hevimetallifestivaalien päälavaa?

Ohjauspuikkoa ovat heiluttaneet herrat Juuso Laatio ja Jukka Vidgren. Ehkä osin juuri siksi tuntuu, että tekemisen meininki on ohittanut hyvien vitsien loppuunviemiset (you know, useampi kokki ja niin edelleen…). Leffalla on toki ne omat hyvät hetkensä, mutta pääasiallisesti Hevi reissu ei käänny kunnon kotimaiseksi komedia kohellukseksi kuin hyvällä tahdolla. Hymähdellä rainalle kyllä saa, mutta kunnon nauruja jäin oikeasti kaipaamaan. Leffan alku lupaa paljon enemmän kuin loppu antaa. Tässä kohtaa voi myös kysyä, että missä näkyy leffan hintalappu, joka on ollut yli kolme miljoonaa euroa. Elokuvasta näkee, että se on tekijöiden ensimmäinen pitkä tuotos. Hyvistä yksittäisistä kohtauksista ei ole saatu aikaiseksi pitkää hyvää elokuvaa. Monen hauskan kohtauksen liittäminen peräkkäin ei takaa komediaa, vaikka kuinka vauhti kiihtyisi loppua kohden. Sama koskee vitsien luomista. Kun mielikuva on luotu, sitä on turha pitkittää, sillä katsoja kyllä osaa laskea yksi ynnä yksi ja on nauranut asialle, ennenkuin se on ehtinyt edes tapahtua valkokankaalla.

Hintalappua omalta osaltaan varmasti selittää osittain muutama komea pamaus, mutta halvemmallakin on tehty hauskempiakin rainoja. Ja ennen kaikkea tämä tyylilajin muutos kotikutoisesta hevibändistä ja romantiikka rintaman esittelystä kohti Vääpeli Körmyn hyökkäämistä Norjaan ei saada sujuvasti osumaan toisiinsa. Tämä rajaselkkaus sellaisenaan syö uskottavuutta elokuvan esittämältä ystävyyden kunnioitukselta ja vimmalta päästä sinne festareille. Pienempikin revittely rajalla olisi varmasti tehonnut.

Leffan bonukseksi on sanottava se, että ainakin tekijöillä on ilmeisesti ollut hauskaa. Suhteellisen yksinkertainen juoni (hinnalla millä hyvänsä festareilla), hahmojen paperinohuus (olen pitkätukka hevimetallimies ja moshaan) ja kliseiden kärijistys ei kovin pitkälle kanna huolimatta satunnaisesta kohelluksesta ja valkeista valheista. Kliseiden kärjistyksen lisäksi leffa on hakenut huumorinsa ääripäiden asenteiden vaihtamisella. Tässä on tultu joko liian vanhaksi tai sitten homma ei vaan naurata samalla tavalla kuin ennen. Perinteiseen hevimetallimusiikkiin on liitetty mantraa ”huumeet-naiset-viina” ja vaikka kyläläisillä tätä asennetta olisikin, niin se puuttuu bändiläisiltä. He ovat kilttejä ja ujoja nuoria miehiä, jotka haluavat vain elää omaa elämäänsä rauhassa. Vaikka hiuksilla olisi enemmän pituutta kuin kukkapuskalla, niin sitä voi olla siti herkkä ja haavoittuvainen. Paperilla idea on varmasti ollut älyttömän hauska, koska se myös edelleen kuulostaa älyttömän hauskalta. Mutta jotain on tapahtunut matkalla valkokankaalle eikä samanlaista kutkuttavaa tunnetta nauruhermoissa saavuteta. Tämä on todella sääli.

Ilmeisesti Making Movies -tuotantoyhtiö (mm. Tyttö nimeltä Varpu, Miekkailija) on halunnut tehdä uuden aluvaltauksen. Ja Hevi reissun nimissä komedian puolelle kääntyminen tapahtuu hienovaraisesti. Mukana on vielä sitä draamankaartakin, mutta enemmän on yritetty naurattaa kuin vakavoittaa katsojia. Leffan nimi oli alunperin Bändi nimeltä Impaled Rektum ja tämä olisi ehkä antanut leffalle enemmän asennetta ja kuvausta kotinurkissa pyörimisestä kuin Hevi reissu. Tai sitten raina olisi saanut polkaista nopeammin itsensä liikkelle kohti Norjaa. Kotimaan lippukassoilla leffa ei tosin vielä ole saavuttanut heviä menestystä, mutta ehkäpä sen omalaatuisuus myy paremmin ulkomailla. Hevi reissu / Heavy Trip onkin saanut ensi-iltansa Houstonin South by Southwest -festivaaleilla Texasissa. Toivottavasti amerikkalaisella yleisöllä on parempi maku kuin minulla ja heidän mielestä raina nousee samanlaiseen komedialliseen tasoon kuin esimerkiksi Bridesmaids, Neighbors, The Disaster Artist ja Baby Driver. Ja jos ei muuta, niin leffalle pitää nostaa hattua, sillä se on ensimmäinen suomalainen elokuva, joka on päässyt noille festivaaleille esiintymään.

Näyttelijät tekevät parhaansa. Vaikka kyyninen voisi todeta, että örinään, rummun paukuttamiseen ja särökitaran soittamiseen ei paljon tarvita (no ehkä sen rummun soittamiseen). Mutta ainakin kaikilla on ollut hevimetalli-asenne mukana. Siinä mielessä Impaled Rectum bändiä on mielenkiintoista seurata. Sen solisti Turo on lavakammoinen, ylipositiivinen rumpali Jynkky ryhtää innokkaana ja asenteella kaikkeen mukaan, bassoa soittava Pasi/ Xytrax saa parhaan palkinnon pilkun viilaamisesta ja maskeerauksesta sekä kitaristi Lotvonen todellakin siitä särökitaran soittamisesta ja heviasenteen omaamisesta. Ja bändin posteri on paras sitten ikinä 🙂

Typeröistä kohellusta

joka irroittaa muutamat naurut, mutta ei sen enempää. Hevi reissun parhaaksi anniksi nousee Impaled Rectum bändin soittajanelikko. Nämä hemmot ymmärtävät ja tukevat toisiaan sekä siinä samalla tekevät musiikkia, mitä muiden kyläläisten on vaikea ymmärtää. We are band -asenne kertoo jo paljon kaiken hevikliseilyn keskellä. Pääasiallisesti vakavista aiheista on saatu hyvää jälkeä valkokankaalle, mutta eläimet olisi saatu jättää rauhaan. Enemmän kuin road-trip raina keskittyy siihen omaan henkiseen kasvuun, tavoitteiden saavuttamiseen ja musiikilliseen ilmaisuun. Mutta samaan aikaan vaikuttaa siltä, että ohjaajakaksikko ei ole oikein osannut päättää mitä leffallaan haluaa kertoa. Raina olisi toiminut hyvin myös ilman vääpeli Körmyn väliintuloa. Mutta nyt katsoja ainakin tietää, minne ne rahat ovat hävinneet. Suosittelen rainaa kaikille hevimusiikin ystäville, altavastaajista pitäville ja helvottomalle huumorille naurajille. Hevi reissu lunastaa paikkansa kotimaisten komedioiden laajassa joukossa ja toivottavasti löytää riittävästi katsojia.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Johannes Holopainen, Minka Kuustonen, Max Ovaska, Ville Tiihonen, Samuli Jaskio, Antti Heikkinen, Chike Ohanwe, Kai Lehtinen, Martti Syrjä

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia