Hyvää syntymäpäivää elokuvalle! 🙂 🙂
Elokuvien ensitaipaleelta on 1800 ja 1900-lukujen vaihteesta on tultu pitkä matka. Tuolloin ranskalaiset elokuvat Workers Leaving the Lumiére Factory (1895) ja The Demolition of the Wall (1895) keskittyivät enemmän tosiasioiden kuvaamiseen kuin komiikan esittelemiseen. Ne siis olivat omalla tavallaan esiaikaisia dokumentteja, jotka kuitenkin lunastivat paikkansa aiheesta innostuneiden ihmisten sydämessä. Lumieren veljesten esittämää työläisten tehtaasta lähtöä pidetään myös ensimmäisenä maksullisena elokuvateatterikokemuksena, sillä vain lipun lunastaneet saivat paikan 28.12.1895 Salon Indien du Grand Cafessa järjestetyssä näytöksessä. Näistä pikkusekunneista saivat alkunsa elokuvat, jotka aluksi käsittelivät uutisia, laatukuvia ja koomisia pikkujuttuja.
Elokuvan syntymäpäivänä ei sovi unohtaa komiikan puolelle mennessä mainita toinenkin elokuva-alan pioneeri: Mr. George Méliés. Vuonna 1895 hänen filminsä nousivat Lumiéren veljesten laatu- ja uutiselokuvien rinnalle. Mr. Méliésin elokuvat käsittelivät näytelmäelokuvia ja fantasioita, joista jokaisen cinefilian tulisi tuntea ainakin Matka Kuuhun (1902). Tästä seuraavana esimerkki elokuvasta Haunted Castle (1939). Mr. Méliésin elokuvahistoriaa on myös mielenkiintoisella tavalla esitelty Hugo-elokuvassa.
Elokuvan kaupallisen merkityksen oivallettuaan Lumierin veljekset eivät kuitenkaan jääneet tekemään elokuvallisia kokeilujaan vain dokumentaarisen ja vakavamielisten aiheiden pariin, vaan soivat katsojille myös niitä naurun antimia. Tästä hyvä esimerkki on heidän koominen lyhytelokuvansa Watering the Gardener (1895). Ja onneksi tämä trendi alkoi kiinnostaa yhä useampaa ihmistä ja sai aikaan varsinaisen elokuvateollisuuden.
Ranskan viedessä näin elokuvien elämää ihmisten keskuuteen, se herätti myös kiinnostusta valtameren toisella puolella. Ensimmäisenä amerikkalaisena kassamenestyselokuvana pidetään The Great Train Robbery (1903) tuotosta, mitä seurasivat The Squaw Man (1913) ja The Birth of a Nation (1915). Nyt valkokankaalle heijastettiin jo muutamian sekuntien sijasta ihan kunnon pitkiä tarinoita. Näistä olivat vielä kuitenkin kaukana kolmen tunnin istumasessiot, mitä elokuvat vaikuttavat nykyään yhä enemmän tarjoilevan. Ehkä tässä kohtaa reippaasti yli 100-vuotiaan elokuvan soisi katsovan taaksepäin ja ajattelevan myös katsojien istumalihaksia.
Komiikan ja ennen kaikkea yleisön viihdyttämisen puolella Mr. Walt Disneytä ja Mr. Steven Spielbergiä voi pitää Mr. Méliésin jälkeläisinä elokuvataiteen parissa. Katsojien joukossa on varmasti ikäryhmästä riippumatta ihmisiä, jotka pystyvät mainitsemaan ainakin yhden, ellei useampaa elokuvaa, näiden herrojen tuotoksista. Ja vaikka alkuperäiset elokuvan esi-isät eivät varsinaisesti pitäneet elokuvaa varsinaisena taiteena tai teollisuumuotona, en voi olla kuin onnellinen siitä, miten väärässä he olivat olleet. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että uusia ideoita olisi kiva ja mielenkiintoista saada. Jos niitä ei käsikirjoittajien mielikuvituksesta löydy, niin kirjallisuudesta on ennenkin saatu innostusta – Mr. Willia Shakespeare (1564 – 1616) taitaa olla edelleen yksi hollywoodlandian tuottoisin käsikirjoittaja. Valkokankaan materiaalitarve on pohjaton.
Elokuvan tyylilaji vaikuttaa sen suosioon ja koska makuja on monia, on elokuvan tyylilajejakin joka sormelle. Perinteisesti historia kuitenkin vaikuttaa toistavan itseään, mikä näkyy elokuvissa siinä, että samat tarinat toistuvat vuosi vuodesta toiseen tosin pienin taiteellisin muutoksin. Suosituimmat tyylilajit eivät vaikuta vanhenevan laisinkaan, vaan ne kantavat isältä pojalle. Elokuvissa kävijän näkökulmasta katsottuna hyvää ja mielenkiintoista tyylilajia syntyy, kun vanha historia löytää vastinparinsa uuden ajan ilmiöistä. Tämä silläkin kustannuksella, että siitä vanhasta ja hyväksi koetusta elokuvasta tehdään lukemattomia uusintoja uusien katsojaikäpolvien iloksia (ja vanhempien murheeksiko??).
Näissä iloisissa elokuvan syntymäpäivän merkeissä on samalla pohdittava elokuvien tulevaisuutta. Mr. Mark Harris pohti aikoinaan GO-lehden haastattelussa elokuvan luovuuden ja aitouden olemassaoloa. Pohdinta on ihan asiallista, sillä myös Mr. Timo Pelkonen kirjoitti Helsingin Sanomissa 13.3.2011 elokuvien myyvyydestä. Yhä useampi leffa valkokankaalla alkaa pitämään jotain numeroa perässään tai on sitten uusi alku (re-boot), esielokuva (sequel) tai uusinta (remake) jo olemassa oleville kassamagneeteille. Ehkäpä ne avaavat elokuvaa lisää, ehkäpä ei, aika näyttää (ja studioiden kilisevät kassakoneet). Mutta meille joka tapauksessa tarjoillaan näitä turvallisia rahantekokoneita eli jatko-osia jatko-osien päälle. Tämä jatko-osilla rahastus on varmasti rankkaa myös elokuvan tekijöille, jotka haluaisivat oikeasti tehdä kunnon säväyttäviä elokuvia. Hollywoodlandia vaikuttaa olevan enemmän kiinnostunut tästä sen sijaa, että he tarjoaisivat katsojille jotain uutta ja mielenkiintoista. Tätä hyvien elokuvien alamäkeä kuvaakin hyvin erään tuntemattomana pysyttelevän studiopomon kommentti: We don’t tell stories anymore.
Erityisesti tämä näkyy valtavirrasta poikkevien elokuvien kohdalla. Esimerkiksi vaikka Inception onnistui tarjoamaan meille hyvän roolitukset, jännittävän juonen ja upeat erikoistehosteet, niin isojen elokuvastudioiden asenne siihen oli alusta asti nihkeä. Sen ei uskottu uppoavan yleisöön, sen koettiin olevan liian fiksu massoile ja sitä ei pidetty millään asteella menestyselokuvana. Inception kuitenkin tuotti, kaikkien studiopomojen suureksi yllätyksi silmittömästi rahaa. Joskus siis voi mennä veikkaus mäkeen oikein kunnolla. Ikävä kyllä tämä elokuvastudioiden asenne määrittelee liikaa sitä, mitä me katsomme ja pidämme katsomisen arvoisena. Esimerkiksi viimeisin Muskettisoturien kuvaus oli oikeasti hauska ja väririkas ja viihdyttävä tuotos. Studio ei kuitenkaan halunnut panostaa sen markkinointiin riittävästi, joten sen näkeminen jäi massoilta näkemättä. Se on sääli sinänsä, sillä elokuva olisi kyllä paikkansa ansainnut. Tässä kohtaa ei voi edes väittää, että katsojat olisivat äänestäneet jaloillaan lippuluukulla.
Näissä merkeissä jään odottamaan uusia mielenkiintoisia elokuvia kaikkien jatko-osien ja uusintaversioden keskelle. Kaikki kyllä mahtuvat sulassa sovussa valkokankaalle ja saavat meidän cinefiilisten ihmisten sydämet sulamaan omalla tavallaan. Hyvää syntymäpäivää elokuvalle, tästä blogista käsin. Ja lopuksi voisin todeta vielä, many happy returns.
Osastot: Elokuvia ja elämää