Outin Leffaopas

Hmmmm…. elokuvan arvioinnin voisi jakaa kahteen osaan. Trailerin perusteella annettavaan, jolloin odotusarvona voisi pitää hauskaakin komediaa kahden erilaisen poliisin yhteistörmäyksistä –vähän niin kuin pikkupoika haluaa James Bondiksi ja törmää sitten raakaan todellisuuteen siitä, mitä agentin työ oikeasti on. Tai sitten varsinaisen elokuvan perusteella, jolloin kyse onkin sitten ihan erilaisesta toiminnasta, siitä – mistä suurin osa komediasta oli vain niissä traileri osuuksissa. Elokuva yrittää olla perinteinen toimintaelokuva, missä omaan päärooliinsa nousevat räjäytykset, takaa-ajot ja näyttävä väkivalta. Ja jos palkintoja jaettaisiin siitä, niin tämä roolitus tulisi kyllä mainituksi osin oman epärealistisuudensa pohjalta (erityisesti mainittavan arvoista on kerrostalossa tapahtuva pommikohtaus). Tästä huolimatta filmi ei sortunut sillä mässäilyyn – onneksi, vaikka body count pääsi kyllä aikamoiseen tahtiin. Mieli ei oikein kerinnyt pysähtyä mihinkään. Mutta kun halusin välttämättä nähdä uusimman John Travoltan elokuvan (123 Taking Pelham – oli niiiiin hyvä), ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin köpötellä Plevnaan ja ne traileritkin oli niin lupaavia….

http://www.youtube.com/watch?v=1sLG0owba0E

Filmissä poliisipari, joista toinen on rauhallinen James Reese (Jonathan Rhys Meyers) ja toinen liipasinherkkä Charlie Wax (John Travolta) joutuvat törmäyskurssille keskenään, kun heidän hyvin erilaiset ajatuksensa eivät osu yhteen toimintatapojen valitsemisessa. Mr. Rhys Meyers on saanut osalleen sen lällyn roolin vetämisen, missä mies toivoo pääsevänsä todellisiin agenttihommiin tylsän siistiä-sisätyötä-kuivaa-kopiohuumoria työn sijasta, mitä työ Pariisin suurlähettilään neuvonantajana tarjoaa. Vastaavasti Mr. Travolta saa roiskia menemään koko arsenaliinsa voimalla perusagenttina pyrkiessään estämään terroristitekoa, yhdessä rakkaan aseensa Mrs Jonesin kanssa. Vaikka tuntui siltä, että Mrs. Joneskin sai välillä kalveta kateudesta isompien ”rouvien” rinnalla. Mikä siinä muuten oikein on, että kun mies saa käteensä singon tai vastaavaa, niin ensimmäisiä kommentteja tuntuu olevan: come to daddy……   Toki myönnän itsekin, että olisi se varmaan aikamoista tunnemyllytystä pitää sellaista tuossa olkapäällä.

From Paris with Love käsittelee lyhyttä ajanjaksoa, missä käydään hiiri ja kissa leikkiä pahisten kanssa, jolloin se siisti sisätyökin alkaa kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Ja kaikki hyvä ei tietenkään ole niin hyvää, kuin aluksi luulisi. Eteneminen tähän paukkuu ja rytisee osuuteen tulee mielestäni vähän liian nopeasti, enemmänkin olisi jaksanut seurata Mr. Travoltan asiaa valmentautumista ja ”nimellistä” yhteensopimattomuutta Mr. Rhys Meyersin kanssa. Tämä kanssakäyminen oli se ehdottomasti hauskin osuus koko elokuvasta (tätä olisi pitänyt olla paljoooooon enemmän). Mutta samaan hengenvetoon on todettava, että nopea toiminta vei elokuvaa hyvin eteenpäin. Elokuvan kotisohvasanoma lienee ollut se, että partnerisi on ainoa, mihin voit todella luottaa – oli hän mielestäsi kuinka skitso tahansa. Hän joka tapauksessa on se, joka turvaa selustasi (ja henkesi siinä sivulla). Ja loppujen lopuksi sitä voidaankin olla enemmän samanlaisia kuin ensisilmäykseltä uskoisi. Vaikka Mr. Rhys Meyers ajaakin autoa kuin juuri ajokortin saanut neiti. Itse kyllä ottaisin sellaisen kyydin / kuskin, joka ajoi autoa Mr. Travoltan roikkuessa kyseisen auton ikkunasta. Vauhdin hurmaa – jesh!

Pariisi ja John Travolta
Voiko nainen pyytää enempää?? Pariisi ja sinne sijoittunut John Travolta – myönnetään, fanitetaan oikein kunnolla, ah, oh, silmä lepää, niin verbaalisessa kuin fyysisessäkin puolessa. Ei sillä, että siinä Mr. Rhys Meyers olisi pekkaa huonompi, mutta siinä missä siskoni fanittaa Mr. Cagea, minä fanitan Mr. Travoltaa.. makunsa kullakin. Eikä siinä Pariissakaan ole mitään vikaa - kuulemma.

Overall
Kokonaisarvosana.

Käsikirjoittaja Luc Bessonin kynästä (koneesta) on lähtenyt parempiakin teoksia, muun muassa Liam Neesonin tähdittämä Taken. Mikä kumma muuten näissä amerikkalaisissa elokuvissa muuten on vikana, kun niitä terroristiyhteyksiä pitää etsiä kotomaan ulkopuolelta. Nyt äkkiseltään tulee mieleen vain Renny Harlinin ohjaama 12 rounds elokuva, missä pysyttiin Yhdysvaltojen mantereella terroristin perässä (ja sekin lähinnä kosto mielessä ja lopuksi se terroristi taisi olla ulkomaalainen). Mutta kai se antaa jonkinlaisen turvallisuuden tunteen, kun ollaan riittävän kaukana. Tietenkin sillä edellytyksellä, että sinne pahaan ja kaukaiseen Eurooppaan lähetetään perusamerikkalainen poliisi/agentti hoitamaan tilanne kotiin. Ehkä kyseessä on perinteinen (nyt sitten yleistetään tosi graavisti) uskon palauttaminen amerikkalaiseen yhteiskuntaan siten, että amerikkalainen poliisi palauttaa järjestyksen maailmaan. Jee – voidaan olla taas maailman aino hyvä ja rehellinen poliisivaltio.

Arviointi

Elokuvaa voisi sanoa rasistiseksi, uskonnolliseksi, sovinistiseksi, naisia alentavaksi ja tätä en kirjoita nyt mitenkään pienenä feministi emakkona. Välillä tuntui siltä, että valkoiset ovat hyviksiä ja muut ovat pahiksia - ainakin tappamisen arvoisia, esille nostamista ei voi tehdä enempää. Mutta jos onnistuu pääsemään tämän kaiken yläpuolelle, mitä lie, ja ottamaan siihen huumorista etäisyyttä (mitä toimintaelokuvissa nykyään niin mielellään haetaan), niin elokuvasta voi löytää jopa humoristiasiakin kohtia. Jääköön se kuitenkin jokaisen itse päätettäväksi. Lopullisissa pojoissa muuten näkyy se, että fanitan Mr. Travoltaa tämän tyylisissä otoksissa. Go John, Go!!! Kaiken kaikkiaan elokuva oli suhteellinen miellyttävä kokemus, jonka voisin jopa käydä katsomassa uudestaan. Silloin vauhdikkaasta menosta saisi ehkä hieman enemmän kiinni kuin ensimmäisellä kerralla.

Overall
Kokonaisarvosana.

Jos juonen asetelma tuntui tutulta, on hyvä muistaa, että Travolta ja Rhys Meyers eivät ole ensimmäinen epäsopusuhtainen kyttäpari (eivätkä myös viimeinen). Muistuuko mieleen muun muassa seuraavia virkamerkkiä heiluttavia hemmoja valkokankaalta kautta aikain:

– Musta ja valkoinen – Miami Vice (2006)

– Korruptoitunut musta ja rehellinen valkoinen – Training Day (2001)

– Halvaantunut musta ja valkoinen nainen – Luunkerääjä (1999)

– Sekopäinen valkoinen ja rauhallinen musta – Tappava ase (1998)

– Amerikkalainen ja japanilainen – Musta sade (1989)

– Poliisi ja koira – Kyttäkaksikko (1989)

– Ihminen ja cyborgi – R0bocop (1987)

Lisää varmasti on, ja jokainen voi niitä kaivella lisää omista muistilokeroistaan. Ja näitä pohtiessa voi jatkumoa tälle nähdä myös muun muassa Bruce Williksen uusimmassa elokuvassa Pari Kyttää (2010).