Tätä on sitten taas odotettu kuin kuuta nousevaa. Faust on palannut valkokankaalle, joten en voinut vastustaa kiusausta täydentää faustmaniaani oopperasta saadun ilon lisäksi. Nykyisen version ohjauksesta on vastannut venäläinen Mr. Alexander Sokurov taiteellisin vapauksin. Elokuva oli riittävän vakuuttava säväyttääkseen viime vuoden Venetsian elokuvajuhlien tuomariston ja Faust vei sieltä kotiinsa festivaalien pääpalkinnon Kultaisen leijonan. Paljon elokuvasta ja sen vaikutuksesta kertoneekin Venetsian juryn puheenjohtajan Mr. Darren Aronofskyn kommentti elokuvasta: elokuva muuttaa tapaa, jolla katsoo elokuvia. Ja jo pelkästään tämän kommentin perusteella voi veikkailla, että kaikki eivät tästä versiosta pidä.
Elokuva on mielenkiintoinen siitä näkökulmasta, että sen ohjaaja Mr. Sokurov ei pidä itseään kovinkaan elokuvallisena henkilönä. Hän on enemmän kiinnostunut kirjallisuudesta ja sitä kautta heijastaa kokemuksiaan valkokankaalle. Elokuvat ovat kuin pitkiä novelleja, jotka kirjoitus(ohjaus)prosessin myötä valmistuvat katsojille koettavaksi. Ohjaajan visuaalinen tyyli on kuitenkin hyvin vahvasti jokaisessa Faustin kohtauksessa. Tämä näkyy erityisesti todella pitkissä hitaasti etenevissä kohtauksissa, joissa silmä pysähtyy paikoilleen odottamaan seuraavaa askelta eteenpäin. Ne toimintaa ja nopeatempoisempaa etenemistä kaipaavat katsojat saavat katsella näissä kohtauksissa katsella kelloa, vaihtaa asentoa penkissä ja huokailla syvään. Muut voivat nauttia pysähtyneisyyden tunteesta ja siitä kuvauksesta, joka on hyvin likellä normaalia arjen elämistä – nyt mäkeä ylös ja sitten mäkeä alas…
Faust-elokuvassa alkemisti ja professori Heinrich Faust (Johannes Zeiler) etsii tietoa ihmisen sielun paikasta ja sen valaistumisesta. Hän tarkkailee luontoa ja pohtii maailmanmenoa tämän asian selvittämiseksi, mutta koska maailman parantamisella ja tietämyksen etsimisellä ei elä, Faust ajautuu epämääräiseen ystävyyssuhteeseen paikallisen rahanlainaajan Mauriciuksen (Anton Adasinskiy) kanssa, joka loppupeleissä haluaa pantin sijasta allekirjoituksen Faustin verellä. Elokuvassa näiden kahden olennon välille syntyy mielenkiintoinen suhde hämärän rajamailla, joka johdattaa Faustin omaan kohtaloonsa nuoren Margareten ’Gretchen’ (Isolda Dychauk) saavuttamisen vimmassa.
Ohjaaja Mr. Sokurov on Faust-elokuvallaan saavuttanut nyt vallanhimoon perustuvan elokuvasarjansa lopun. Aiemmin samaa asiaa on ohjaajan elokuvissa käsitelltyAdolf Hitlerin – Moloch (1999), Vladimir Leninin – Taurus (2001) ja Japanin keisari Hirohiton – The Sun (2005) kautta. Siinä missä nämä kolme aiempaa elokuvaa perustuvat historiallisiin hahmoihin, Faust on täysin fiktiivinen ja sitä voi ehkä yrittää pitää eräänlaisena ensiosana / pohjustuksena muille teeman elokuville. Ohjaaja Mr. Sokurov itse ei kuitenkaan myönnä tai kiellä asiaa. Sen sijaan hän heittää ilmaan mahdollisuuden siitä, että kolme muuta elokuvaa käsittelevät vallan kuolemaa, kun taas Faust käsittelee yritystä vallan hankintaa. Yhteistä näille kaikille hahmoille kuitenkin on päivittäinen yksinäisyys, kärsimisen tunne. Pohtimisen arvoista elokuvan jälkeen on myös sen kulttuurinen viesti. Elokuvan on koettu olevan avoin ikkuna venäläiseen kulttuuriin, joka pyrkii omalla tavallaan edistämään venäläisen ja eurooppalaisen kulttuurin integroitumista. Tämän teeman onnistumiseen en ota mitään kantaa. 
| Faust vaatii ajattelemista ja elokuvalle antautumista |  |
|---|---|
| Ne, jotka odottavat nopeaa toimintaa, tulevat vaihtamaan kankkunsa paikkaa tuolissa usemman kerran jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Puolestaan taas ne, jotka antavat elokuvalle aikaa päästä sisällä sielun syöveriin saavat varmasti enemmän kuin uskovatkaan. Nyt nähty Faust on koskettava ja rehellisen realistinen erään ihmisen sielunmaisemasta. Elokuva käsittelee myös sitä hyvän ja pahan tasapainoilua, jota varmaankin löytyy meistä jokaisesta, mikä tulee esille välillä äärimmäisen ällöttävissä kohtauksissa ja toisaalta hyvin esitetyssä visuaalisessa kauneudessa. Tasapainoilulta ja sen pohtimiselta ei voi välttyä, mikä elokuva arvioinnin näkökulmasta, ikävä kyllä, Faust-elokuvassa voi näkyä salin tyhjyytenä. Tavallinen elokuvan suurkuluttaja ei Faustia eksy katsomaan, vaikka tätä toivoisinkin. Ne, jotka löytävät tiensä elokuvasaliin saavat nauttia hyvin kirjoitetusta ja älykkäästä dialogista, jota täydennetään sopivassa määrin musiikilla ja hyvällä ohjauksella. Suosittelen kokemusta kuitenkin kaikille niille, jotka haluavat kokeilla omia elokuvallisia rajojaan historiallisen draaman parissa. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
P.s. Ja on kyllä myönnettävä, että itsekin käänsin kankkua penkissä muutaman kerran reilun parin tunnin aikana. Mutta leffa jaksoi siitä huolimatta pitää otteessaan aina loppuun asti, josta en osaa vielä oikein päättää miten siinä loppujen lopuksi kävin Faustin kannalta.
Osastot: Draama, Leffat