Islantilainen ohjaaja Mr. Baltasar Kormákur on jälleen (Djúpið – Syvyys, 2012) tehnyt luonnon elementtejä esittelevän elokuvan. Ja tälläkin kertaa ohjaaja on vienyt näyttelijälaumansa autenttisiin olosuhteisiin Nepaliin Mount Everestin juurelle sekä hieman turvallisempiin maisemiin Italian Alpeille. Valkokankaalla näkee suuren luokan ja ison budjetin mahdollistamaa toimintaa, jossa vastakkain ottavat arvaamaton luonto ja liiallinen riskinotto tavoitteiden saavuttelussa.
Everest-raina pohjautuu tosipohjaiseen onnettomuuteen vuodelta 1996, jolloin useita kiipeilijöitä menehtyi myrskyn kourissa Everestin rinteillä toukokuun alussa. Elokuvassa vuoren huippua tavoittelee kaksi ryhmää. Toista niistä johtaa Mountain Madness-ryhmän huolettoman oloinen Scott Fischer ja toista Adventure Consultants-ryhmän tiukkapipoisempi Rob Hall. Kumpikin ryhmä on hyvin miespainoitteinen, Hallin ryhmässä sentään on yksi nainen, mutta hänkään ei juuri saa suunvuoroa. Alku näyttääkin lupaavalta, kunnes vuorelle nousee myrsky, joka alkaa napsimaan kisaavia kiipeilijöitä yksi toisensa jälkeen.
Mukana olleet ja henkiin jääneet kirjoittivat kokemuksistaan kirjoja omista näkökulmistaan. Valinnan varaa siis pitäisi olla asiasta kiinnostuneille seuraavien kriisiään purkaneiden opusten parista: Jon Krakauer: Jäätäviin korkeauksiin (Into Thin Air: A Personal Account of the Mt. Everest Disaster, 1997); Anatoli Boukreev: The Climb: Tragic Ambitions on Everest (1999); Beck Weathers: Left For Dead: My Journey Home from Everest (2001); Lene Gammelgaard: Climbing High (2000); Matt Dickinson: The Death Zone (1998). Ja kuten kunnon kokemuspohjaan kuuluu eri osapuolet ovat kokeneet tapahtumat eri tavoin.
Elokuva muistuttaa jollakin tavoin Perfect Storm (kaikki kuolee) -rainaa, jossa liikkeelle lähdetään hyvillä mielin ja intoa täynnä. Luvassa pitäisi olla paljon onnea ja menestystä, mutta sitten luonto iskee vastaan ja näyttää kuka niitä nappuloita oikein vääntelee. Luonto sanoo aika viimeisen sanan. Tosin sen kanssa selviytymistä auttaa, jos välineet ja ennen kaikkea järki on kunnossa – vai auttaako? Mutta ainakin Perfect Storm -elokuva eroaa Everestistä siinä, että nyt valkokankaalla pyörivässä rainassa ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Everestin huipun saavuttamista voi pitää varmaankin mies vastaan luonto -kamppailuna, jossa ihmisen tulisi oikeasti ymmärtää pienuutensa luontoa vastaan. Everstin huipulle pääsyä on yritetty usein ja vähintään 200 ihmistä on kuollon sitä tavoitellessaan eri vuosien aikana. Vuosi 1996 oli kuitenkin musta kuoli vuorenvalloituksen merkeissä. Tämän vuoden aikana 15 kiipelijää menetti henkensä. Massatapahtuma luonnolle periksi antamisessa oli toukokuun 10s päivä. Viiden retkikunnan voimin 33 osallistujaa lähti tavoittelemaan yli 8 000 metrin korkeudessa olevaa kuolemanvyöhykettä, josta tuli nimensä arvoinen tuona päivän aikana.
Kuolemanvyöhykkeellä ilma on ohuttu, ihmiset uupuneita ja huipun korkkaamisen jälkeen olisi kiiruhdettava alaspäin aikaa hukkaamatta. Tämä onnistui suhteellisen hyvin usiseelantilaisen Rob Hallin vetämälle retkikunnalle. Tosin hekin joutuivat kohtalokkain seurauksin paluumatkallaan alas myrskyn runtelemaksi eikä miesten menetykseltä säästytty Mountain Madness -ryhmän tavoin. Mielenkiintoista on se, että heitä seuranneet retkikunnat näkivät myrskyn nousevan, mutta jatkoivat silti matkaa huippua kohden. Myrskyn keskellä kuolemanvyöhyke alkoi vaatimaan omiaan niiden retkikuntien kohdalla, jotka olivat jääneet jumiin lähelle Everestin huippua.
Äijä-elokuva | |
---|---|
luonnon ja itsepäisten miesten yhteenotosta Everestin seinämillä. Mukana olevat naiset jäävät lähinnä statisteiksi miesten ottaessa mittaa luonnon lisäksi toisistaan. Everst on yksityiskohtainen ja realistinen kuvaus kohtalokkaasta retkestä ylös ja alas. Mutta samalla se alleviivaa jo alkumetreillä tulevia tapahtumia ja ihmisten kohtaloita elokuvataiteen kliseiden avulla.Everest on adreaniilinia täynnä oleva masokistinen leffa, joka varmasti löytää katsojansa kaltaistensa joukosta. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Näyttelijät: Jake Gyllehaal, Jason Clarke, John Hawkes, Martin Henderson, Michael Kelly, Josh Brolin, Ingvar Eggert Sigurðsson, Charlotte Bøving, Vanessa Kirby, Sam Worthington, Keira Knightley, Robin Wright
Kuvaa klikkaamalla pääset lähemmin tarkastelemaan henkensä Everistillä menettäneitä kiipelijöitä tuona kohtalokkaana päivänä.
Osastot: Draama, JännitysHenkilöt: jake gyllenhaal, jason clarke, john hawkes, josh brolin