VALIKKO

Elokuvafestivaalit – osa 3/3, kotimaa

Suomessa pidettäviä elokuvafestivaaleja osuu lähes jokaiselle vuoden kuukaudelle Helsingistä Sodankylään, vaikkakin painopiste on selkeästi alkuvuodessa. Mukaan osuu varmaan kaikille tuttuja elokuvajuhlia ja sitten vähän niitä harvinaisempia. Tähän olen kerännyt niitä, joissa olisi itse mielenkiintoista vierailla, tai joiden tunnelmaan olen jo päässyt perehtymän vaeltamalla kasa leffalippuja kädessä salista toiseen. Asiaa (ja sitä kautta mahdollisten lomien suunnittelua) on varmasti helpompi tarkistella vuoden alusta lähtien, joten matka Suomessa pidettäviin elokuvafestivaaleihin alkakoon tammikuusta.

 

Tammikuu: Helsinki Documentary Film Festival, joista lyhenne DocPoint on varmasti tuttu useammalle eri ihmiselle. Itse en paikan päällä vielä ole ollut, joten dokumentit, niin mielenkiintoisia kuin ne ovatkin, eivät ole vielä totaalisesti paikkaansa sydämessäni voittaneet. Tänä vuonna DocPoint sijoittuu tammikuun loppuun: 24. – 29.1.2012. Vielä siis kerkeää paikan päälle.

 

Maaliskuu: Tampere esittää parastaan. Tampereen kansainväliset elokuvajuhlat ovat Pohjoismaiden vanhin lyhytelokuvafestivaali. Vuonna 1969 järjestetyt Tampereen lyhytelokuvapäivät toimivat laukaisijana elokuvajuhlien synnylle. Sisällöltään esitettävät lyhytelokuvat sisältävät kaikkea mahdollista roskaleffoista syvällisiin kokonaisuuksiin. Tampereen elokuvajuhlilla kisataan Pusupalkinnosta (Kiss-patsas) useassa eri luokassa. Omat ryhmänsä muodostavat yli ja alle 30-minuuttiset dokumentit. Alle 30-minuuttisten dokkarirainojen voittaja pääsee myös kisaamaan lyhytfiktion Oscar-pystistä. Vuonna 2010 onneaan lähti koittamaan Miia Tervon Lumikko-elokuva. Hävettäen on tunnustettava, että sitä on tullut lähdettyä useammin R&A festareille kuin osallistuttua Tampereen elokuvajuhlille. Ehkä tilanteen voi korjata ensi vuonna ja keskittyä vaikka noihin yli 30 minuuttisiin dokumentteihin. Tänä vuonna festivaalin aikataulu sijoittuu maaliskuun alkuun: 7. – 11.3.2012.


Huhtikuu: Valinnan varaa löytyy Helsingin ja Turun väliltä. Helsingissä Artisokka Film Festival / Helsinki Woman Film Festival Helsingissä esittelee keväisin naisten tekemiä elokuvia. Se keskittyy esittämään erityisesti naisnäkökulmaa valkokankaalla. On tämä sitten ohjaajan, näyttelijöiden, merkittävän naiskohtalon tai muun kautta, niin naiseus pääsee arvoonsa. Viime vuonna Artisokka teki yleisöennätyksensä 10-vuotiseen taipaleensa kunniaksi sekä keräsi hurjasti katsojia seuraamaan elokuvia Vettä Elefanteille (Water for Elephants), Meek’s Cutoff (koska se saapuu Tampereelle – yhä vaan odottelen), Ole luonani aina (Never let me go) ja Miral:a. Näiden lisäksi festivaali esitteli muitakin tässä blogissa jo kartoitettuja elokuvia, kuten Gérard Depardiun ja Giséle Casadesuseun tähdittämän Päiväni Margueritten kanssa (La tête en friche). Sen sijaan festivaalien esittämä elokuva naisten kamppailusta taloudellisen tasa-arvon eteen tehtaan varjoissa meni, ikävä kyllä, suoraan DVD:lle Suomessa. Voi kumpa olisin ollut paikalla Helsingissä katsomassa Ms. Sally Hawkinsin laittavan Fordin tehtaalle kampohin vuoden 1968 malliin elokuvassa Made in Dagenham. (Nais)asiaa voi yrittää korjata merkitsemällä kalenteriinsa seuraavan Artisokan ajankohdan: 30.3. – 1.4.2012 ja pyrkimällä siten tänä vuonna paikan päälle näkemään mielenkiintoisia uutuuksia.

 

Mutta tämän lisäksi kannattaa piipahtaa Turussa, missä Suomalaisen elokuvan festivaali, (SEF) painottuu esittämään klassikoita valkokankaalla. Viime vuonna SEF vietti kunnioitettavaa 20-vuotis taivaltaan. Ja tunnustusta on annettava siitä, etä se on yhä pysynyt uskollisena perustehtävälleen: uuden ja hieman vanhemman kotimaisen elokuvan esittämisessä. Täällä on siis oiva mahdollisuus päästä näkemään valkokankaalla niitä vanhoja rakkaita kotimaisia elokuvia.  Tarjolla oli viime vuonna muun muassa sellaisia klassikoita kuin Juha (1937), Hilja – maitotyttö (1953), Kaasua, Komissario Palmu (1961), Käpy selän alla (1966) ja Jäniksen vuosi (1977). Kaikki sen verran hyviä tuotantoja, että tänä vuonna tekisi mieli mennä seuraamaan SEF:n tarjontaa ja sitä kautta tehdä muutama päivitys historian siipien havinaa kategoriaan. Ikävä kyllä festivaaliaikataulua ei ole vielä saatavilla….

 

Toukokuu: Helsinki pyrkii uudelleen esille Afrikkalaisten elokuvien kanssa. Helsinki African Film Festival (HAFF) on aloitteleva elokuvafestivaali, mutta toivottavasti se saavuttaa myös paikkansa, erottumalla näinkin hyvin valtavirran tarjonnasta. Tampereella osasta HAFF:n tarjonnasta pääsee nauttimaan paikallisessa Elokuvateatterissa Niagarassa. Elokuvatarjonta on mielenkiintoista ja varmasti tarjoaa erilaisen näkökulman elokuvakulttuuriin kuin perinteiset valtavirran tuotokset.  Tänä vuonna tilannetta pääsee tarkkailemaan 2. – 6.5.2012 Andorrassa ja BioRex:ssä.


Kesäkuu: on puolestaan omistettu Sodankylän elokuvajuhlille. Aki ja Mika Kaurismäen, Anssi Mänttärin sekä Peter von Baghin aikoinaan perustama Sodankylän elokuvafestivaali (Midnight Sun Film Festival), sijoittuu fyysisesti napapiirin pohjoispuolelle ja ajallisesti kesäkuun alkuun. Yöttömän yön ja tuhansien hyttysten lisäksi se on onnistunut usein houkuttelemaan paikalle kotimaisia ja ulkomaisia huippuohjaajia elokuvineen. Festivaalit saivat alkunsa vunna 1986. Johtuen ehkä luonnollisista puitteistaan elokuvajuhlia pidetään autenttisena elokuvan rakkauden tunnustuksena. Sieltä puuttuvat byrokraattiset rattaat ja kadulla voi kävellä vastaan hyttysiä huitoen katsojia ja elokuvan ohjaajia. Samoin yöttömän yön piirteestä johtuen elokuvia näytetään 24h/7. Aurinko paistaa olipa kello kaksi yöllä tai päivällä, joten esityspaikkaan on helppo löytää. Elokuvalle omistettua tunnelmaa lisäävät varmasti ohjaajien aamuiset keskustelutilaisuudet, joita Peter von Bagh vetää. Niissä esitetyt kysymykset ovat poikenneet runsaasti normaalin median tekemistä.

Sodankylässä esitetyt elokuvat koostuvat päävieraiden parhaimmistosta, niin kuin viime vuonna Aki Kaurismäen teoksista. Sen lisäksi valkokangastilaa saavat 4 – 5 nuorempaa ohjaajaa elokuvineen sekä 20 – 30 muuta uutuutta maailman eri kolkista. Ehkä tässä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, suunnata hankkimaan sitä ’ohvia’ ja hypätä joku vuosi VR:n festivaalijunaan matkalla Helsingistä Rovaniemelle. Asialle kannattaa kuitenkin omistautua ajoissa, sillä Sodankylän majoituskapasiteetti ei ihan vedä vertoja Tampereelle tai Helsingille.

 

Elokuu: tarjoaa mahdollisuuden valita kahdesta eri elokuvafestivaalista. Ensimmäinen niistä on Raumalla, missä Blue Sea Film Festival, (BSFF – Sinisen Meren Elokuvajuhlat) keskittyy Itämerta ympäröivien maiden nykyelokuvatarjontaan. Mukaan mahtuu näiden lisäksi kuitenkin erilaisia poimintoja maailmalta. Blue Sea Festival on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten elokuvafestivaalien joukossa, sillä tarjontaa sillä löytyy vuodesta 1994 lähtien. Ihastuttavaa on se, että elokuvafestivaalien alku on peräisin raumalaisesta elokuvakerhon toiminnasta. Pienestä porukasta on siis sukautunut suurta ja säännöllistä toimintaa omine elokuvatunnustuksineen. Festivaalien yhteydessä myönnetään nimittäin Kampela-palkinto elokuvakulttuurin hyväksi tehdystä työstä (erityisesti raumalaista näkökulmasta). Sen ovat saaneet muun muassa Rauman Taidemuseo (2010), Satakunnan Elävän Kuvan keskus (2008), Peter von Bagh (2004) ja Rauma Jazz Film Orchestra (2001). Kaikki ihastuttavia valintoja.

Vaikka Sinisen Meren Elokuvajuhlat eivät hurjasti elokuvia festareillaan esittele, niin he ovat saaneet esitettävikseen todellisia löytöjä. Tästä kertoo viime vuosien tarjonta. Viime vuonna mukana oli sellaisia tuotoksia kuin Sovinto, Vares – sukkanauhakäärme, Melancholia, Napapiirin sankarit, Klovni – kyllä nolottaa, Vesku, Sinkkuelämän säännöt, Elokuu, Ruotsalainen avioliitto, Kosto ja Jouluksi kotiin. Sitä ennen festivaaleilla oli esitetty muun muassa kotimaisesta tuotannosta Havukka-ahon ajattelija (2010), Miesten vuoro (2010), Reindeerspotting (2010), Paha perhe (2010) ja Vähän kunnioitusta (2010). Ja pienen Itämeren reunoilta festivaaleilla asti oli tiensä löytäneet: Faija (2010), Rahalla saa (2010), Valhalla Rising (2009) ja Antichrist (2009).

 

Toinen elokuun tärppi sijaitsee Espoossa, missä Espoo Ciné esittelee laajemmin tarjontaa maailmalta. Espoo Ciné löytää katsojansa elokuun lopulla. Elokuvajuhlat saivat alkunsa 1990. Niiden alkuperäinen tarkoitus oli esittää Itämeren alueen elokuvia vajaan viikon aikana ja tuon ensiesiintymisen yhteydessä 66 eri elokuvaa 18sta eri maasta pääsi ilahduttamaan suomalaista elokuvaväkeä. Vuosien aikana ja ajan kuluessa elokuvajuhlat ovat kuitenkin paisuneet kuin pullataikina liki kaksiviikkoiseksi tapahtumaksi. Nykyään sen elokuvatarjonta painottuu uuteen eurooppalaiseen elokuvaan ja esitettävien elokuvien määrä on noussut noin sataan. Seuraava Espoon Ciné järjestetään 17. – 26.8.2012. Sinnekin olisi mielenkiintoista päästä. Mutta toisaalta festivaalien tarjonnan laajempaan levitykseen voi luottaa, vaikka eihän se paikan päällä olemista päihitä.

Uuden eurooppalaisen valtavirran elokuvien lisäksi elokuvajuhlilla esitetään muun muassa lasten ja nuorten elokuvia, dokumentteja ja gay-elokuvia. Lisäksi se esittää vuosittain vähintään yhden ulkoilmanäytöksen Aurinkoterassilla. Lisäksi Espoon elokuvajuhlat esittävät uusia eurooppalaisia fantasiaelokuvia, jonka tiimoilta se jakaa yhden palkinnon, Méliès d’Argent, parhaalle fantasiaelokuvalle. Palkintoa on jaettu vuodesta 1990 lähtien ja sen saaja pääsee tavoittelemaan muiden saman palkinnon saaneiden kanssa mainetta ja kunniaan sekä fantasiaelokuvan Méliès d’Or palkintoa Sitgesin elokuvajuhlille Espanjaan.

 

Syyskuu: tarjoaa iloa ja elämyksiä niille, joita mykkäelokuvat koskettavat. Forssassa on mahdollisuus päästä seuraamaan mykkäelokuvia. Kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit ovat ihastuttaneet vuodesta 2001 lähtien elävän musiikin yhteydessä esittävillä elokuvilla. Asiasta innostuneet voivat suunnata Forssaan tänä vuonna 31.8. – 1.9.2012. Asiaa sietää varmaan itsekin harkita, riippuen siitä miten voimakkaasti elokuviin tuleva The Artist palauttaa intohimoa mykkäelokuvien seuraamiseen.

 

Toinen syyskuun tärppi on syykuun lopussa oleva Rakkautta ja Anarkiaa elokuvafestivaalit. Rakkautta ja Anarkiaa / Helsinki International Film Festival sai alkunsa vuonna 1988 on siitä lähtien säilyttänyt paikkansa uusie elokuvien esittäjänä. Syyskuun aikana yhdestoista päivän aikana oleva festivaali esittelee elokuvia Helsingin lisäksi Tampereella, Lahdessa ja Jyväskylässä. Elokuvia se pyörittää yli sata, eli näytöksiä on aamusta iltaan laskien reippaasti yli 400. Tyyligenre on myös erittäin vapaa, sillä valkokankaalla nähdään kaikkea mahdollista taiteellisesta näkökulmasta bollywoodiin. Mukaan mahtuu ristiriitaisia ajatuksia herättäviä, vaikeasti ymmärrettäviä ja totaalisesti tajunnan räjäyttäviä rainoja. Itse olen niitä kohta vuosittain lähtenyt Helsinkiin katsomaa muiden cinefiilien kanssa.

Vuodesta 2008 lähtien R&A-festivaali on antanut yhden palkinnon. Yleisöäänestyksen voittaja saa Finnkino-palkinnon, mikä mahdollistaa sille valtakunnallisen levityksen ja mainostilaa Episodissa. Ensimmäinen Finnkino-palkinnon voittaja, vuonna 2008, oli jordanialainen Amin Matalqa elokuvallaan Captain Abu Raed. Elokuva kyllä teki vaikutuksen, syvän sellaisen ja yhdyn tässä muihin elokuvafriikkeihin. Ja suomalaisten voi todeta ajatelleen samalla lailla amerikkalaisen yleisön kanssa. Lentokenttiä siivoovaa vanha mies teki vaikutuksen myös samana vuonna Sundancessa, missä se myös voitti yleisöäänestyksen. Järjestyksessään toisen palkinnon voittaja saksalainen Caroline Link elokuvallaan A Year Ago in Winter on kyllä täysin ohitettu ilman mitään kosketuspintaa. Sama kohtalo oli vuoden 2010 palkinnon voittajalla. Voittaja japanilaisen Mamoru Hosodanin ohjaama elokuva Summer Wars on kyllä täysi lipsahtanut meikäläiseltä ohitse.

 

Syyskuussa suomalaisia elokuvafanaattikkoja houkuttelevat myös Nurmeksen elokuvajuhlat.  Ne aloittivat toimintansa vuoden 2010 syyskuussa, joten heillä on vielä pitkä matka tradition kehittämiseen. Toivotan sitä kuitenkin heille,sillä elokuvajuhlat Nurmeksessa keskittyvät lähinnä suomalaisiin elokuviin. Kino-Hannikainen aloitteli traditiota ja esitteli vuoden 2010 uutuuselokuvina Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen elokuvan Miesten vuoro, Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion Sukunsa viimeinen, Timo Koivusalo toi Täällä Pohjantähden alla, osa II ennakkoesitykseen, Pekka Karjainen pyrki asennemuutokseen elokuvallaan Vähän kunnioitusta, Saara Cantell puolestaan draamaan Kohtaamisia elokuvallaan. Kino-Hannikaisessa nähtiin myös varhaisempina tuotoksia. Katsojat saivat nauttia Saara Saarelan Väärät juuret (2009), Mari Rantasilan esitteli molemmat Risto Räppääjänsä (2008 ja 2010 – polkupyörävaras), Alexander Rogotzhinin Käki (2002) elokuvista. Bomban Kalevan Hovissa keskityttiin enemmän luonton ja ihmisiin. Katsojille tarjoiltiin muun muassa Taskisen ja Saarion elokuvan Sergei Verenseisauttaja (2008), Jussi Haapalaisen ja Jouko Määtän elokuva Savottakaverina suomenhevonen (2009) sekä Martti Timosen elokuva Kätkössä korpien (2010).

Vuonna, 2011, Nurmeksen elokuvajuhlat painottavat rajapinnoilla liikkumista, vaikka samaa voisi epäillä jo sen edellisen vuoden elokuvatarjonnasta. Elokuvallinen ohjelmisto kuitenkin koostuu kunnia-ohjaaja-vieraana olevan Markku Pölösen tarjonnasta. Esimerkkeinä mainittakoon Koirankynnen leikkaaja (2004), Emmauksen tiellä (2001) ja Onnenmaa (1993). Uutuus-elokuvina Kino-Hannikainen esitteli katsojille viime vuoden tuotannosta Pussikaljaelokuvan, Sinkkuelämän säännöt, Salla – selling the silence ja myös Tampereella pyörineen Taulukauppiaat (2010).  Ehkä tänä vuonna voisi kasata kimpusujaan ja kampsujaan sekä suunnata kokemaan Nurmesta (ja toivottavasti hyttysvapaata aluetta).

 

Paljon mielenkiintoisia elokuvafestivaaleja varmasti jäi tämänkin listan ulkopuolelle. Mutta samalla on kyllä tunnustettava, että yllättävän paljon niitä vastaan on myös tullut. Lopuksi on varmaan vaan pakko hyväksyä ajatus siitä, että osallistuminen kaikkiin mielenkiintoisiin elokuvajuhliin voi olla sula mahdottomuus. Mutta onneksi se ei estä asiasta haaveilemasta ja elämästä blogin moton mukaan ’so many movies – so little time’.

 

Osastot: Elokuvia ja elämää
Kommentit

Vastaa