VALIKKO

Elokuvafestivaaleja – OSA 2/3, aavan meren tuolla puolen

Euroopan mantereen jälkeen voimme hypätä virtuaaliseen lentokoneeseen ja ottaa suunnan kohti Amerikan manteretta, joka tuntuu olevan erilaisten filmifestivaalien toinen kotimaa. Itse seuraan enemmän tai vähemmän mielenkiinnolla seuraavilla esitettäviä tuotoksia ja huomion osoituksen saajia: Toronto International Film Festival (TIFF), Sundance Film Festival, Telluride Film Festival ja jenkkiländiän suurin festivaali Seattle Film Festival.

 

Sundance elokuvajuhlat

Vuonna 1987 toimintansa aloittanut Sundande Film Festival puolestaan keskittyi alkujaan niihin vähemmän huomiota keskittyneisiin elokuviin. Se pidetään tammikuussa Salt Lake Cityssä, Yhdysvalloissa, koska silloin sinne kiinnittyy elokuvien lisäksi hiihtäjien mielenkiinto. Sundance keskittyy esittämään itsenäisiä indie-tuotoksia (enemmän kuin niitä ison budjetin hollywoodrainoja) niin pitkien elokuvien kuin dokumenttienkin kohdalla. Alkuperiään se pyrki esittämään vain amerikkalaisia itsenäisen budjetin teoksia. Sundance Film Festivalin tuomaristo valitsee kunakin vuonna tapahtumaan 200 elokuvaa näytöksiä varten, yli 9 000:sta festivaaleille lähetetystä ehdokkaasta – aikamoinen katselu-urakka. Kymmenpäiväisen festivaalin aikana näiden elokuvien, mukana draamaa, dokumentteja, sekä lyhytfilmejä, näytöksiin on tyypillisesti osallistunut yli 50 000 kävijää. Festifaaleilla ovat useat eri ohjaajat tehneet läpimurtonsa, kuten esimerkiksi Mr. Quentin Tarantino, Mr. Steven Soderbergh ja Mr. Darren Aronofsky.

Perinteisesti festivaali jakaa palkintoja juryn ja yleisön mielipiteiden mukaan. Juryn päätökset ovat mitä ovat ja keskittyvät asioihin, joita ei voi aina ymmärtää, mutta sen sijaan yleisön suosikit tuntuvat löytyvän usein myös omista ’must-see’ listalta. Juryn palkittuja elokuvia ovat olleet muun muassa Winter’s Bone ja Animal Kingdom. Viime vuonna palkinnot menivät norjalaiselle Happy, Happy (Sykt Lykkelig) elokuvalle sekä Drake Doremuksen ohjaamalle Like Crazy. Yleisön valinnoista Suomeen voisi olettaa tulevan (ainakin näin toivoa) Maryam Keshavarzin ohjaaman Circumstance-rainan. Elokuvat tuntuivat tänä vuonna käsittelevän aika lailla ahdistusta, valintojen vaikeuksia, salaisuuksia pinnan alla ja ihmisten keinoja selviytyä niistä. Tämän vuoden festivaalit alkavat tänään ja kestävät 29 päivä asti. Tarjonnasta kiinnostuneet voivat klikata itsensä tästä sinne.

 

Seattlen elokuvajuhlat

Seattle Film Festival, SIFF on Yhdysvaltojen suurin ja pitkäkestoisin elokuvia esittelevä tapahtuma. Se sijoittuu touko-kesäkuun vaihteeseen ja kestää vaatimattomasti lähes neljä viikkoa. Alkunsa tapahtuma sai vuonna 1976, mistä lähtien se on kasvattanut kokoaan tasaiseen tahtiin. SIFF esittelee amerikkalaisia ja ulkomaalaisia elokuvia. Jos sinne joskus pääsisi, pitäisi varmaankin hankkia passi mahdollisimman moniin elokuviin ja päästä sitä kautta osallistumaan myös Fool Serious Awardin päättämiseen. Viime vuonna tosi innokkaat leffassa kävijät SIFF:ssä äänestivät Winter’s Bonen rainan vaikuttavammaksi kokemukseksi. Kisan voittanut The Hedgehog tuli toiseksi näiden vannoutuneiden valkokankaan tuijottelijoiden kanssa. Lisäksi SIFF:n ominaispiirteenä voi pitää salaista festivaalia (Secret Festival), johon osallistujat eivät tiedä etukäteen näkemäänsä, eivätkä saa siitä myöskään jälkikäteen kertoa. Pohdin vain sitä, että miten niitä filmejä sitten markkinoidaan, vai istuvatko ihmiset silloin vain itsekseen hiljaa pimeässä elokuvasalissa.

Johtuen ehkä juuri massiivisesta tarjonnasta SIFF:ä pidetään enemmän yleisön festivaalina kuin teollisuuden markkinatilaisuutena. Vaikka voisi kuvitella toisinpäin. Perinteisten parhaiden palkitsemisen lisäksi SIFF palkitsee kultaisella avaruusneulalla (Golden Space Needle) myös yleisön suokikin. Suomen valkokankaiden kannalta SIFF:n antamia neulanpistoja kannattaa seurata, sillä sieltä voi bongata hyvällä onnella tännekin rantautuvia elokuvia. Esimerkiksi vuoden 2009 voittaja Scott Sandersin elokuva Black Dynamite ja ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittu Benôit Pilonin elokuva The Necessities of Life jäivät rajojen ulkopuolelle. Sen sijaan tiensä meitä ilahduttamaan löysi toinen perintöprinsessa Marc Webbin elokuva (500) days of Summer sekä toinen kymmenen parhaan keskuudessa ollut Ella Lemhagenin elokuva Patric Age 1.5. Viime vuoden voittaja ranskalaista Mona Achachen elokuvaa The Hedgehog saa varmaan odottaa Suomeen vielä pitkään. Mutta sen sijaan meitä ovat ilahduttaneet jo toinen perintöprinsessa, myöskin ranskalainen, Jean-Pierre Jeunetin elokuva Micmacs.

Mikäli vuoden 2011 kultaiset neulanpistot osoittautuvat arvokkaiksi, Suomessakin on mahdollista nähdä tulevaisuudessa espanjalainen Emilio Aragónin ohjaama Paper Birds, tai joku hänen kanssakilpailijoistaan: bulgarialaisen Viktor Chouchkov Jr.:n ohjaama Tilt; ruotsalaisen Andreas Öhmanin Simple Simon tai kandalaisen Larysa Kondrackin The Whistleblower.

 

Telluriden elokuvajuhlat

Vuodesta 1974 lähtien syyskuun alussa järjestty Telluride Film Festival kokoaa joukon ihmisiä Yhdysvaltoihin Telluriden kylään Coloradossa (sinne tahtoo vielä mennä) neljäksi päiväksi. Muista festareista poiketen Telluride ei paljasta ohjelmistoaan ennen aikojaan – vaan odottaan hetkeen X, kun festivaali virallisesti alkaa. Sokea usko kuitenkin hyviin elokuviin tuo massat paikalle pieniin elokuvasaleihin. Lisäksi se ei  juurikaan suurta kasaa erilaisia palkintoja, vaan keskittyy esittämään elokuvia – hyviä sellaisia. Paikkakunta hengittää ja elää elokuville nuo neljä päivää, joten tässä varmaan pitää ruveta uudistamaan lomaohjelmaansa.

Esitettäville elokuville asetetut vaatimukset kohdistuvat lähinnä siihen, että niitä ei ole aiemmin esitetty Yhdysvalloissa. Tämä on mahdollistanut sen, että siellä maailman ensi-illan ovat saaneet muun muassa Juno ja Brokeback Mountain (2005). Festivaalin ajankohta sijoittuu hyvin myös kahden suuren väliin. Se on piakkoin Cannesin jälkeen ja juuri ennen TIFF:ä.

Festivaali keskittyy myös kolmeen palkinnon antamiseen, hopeisen mitalin muodossa. Ensimmäinen niistä on omistettu vaihtoehtoiselle Hollywoodille, toinen merkittävällä historialliselle henkilölle ja kolmas jollekin, jota amerikkalaisten on vaikea ymmärtää (ihastuttavaa). Näiden rinnalle on noussut myös uusi tulokas vuonna 1995. Hopeisen mitalin sai silloin myös organisaatio / ihminen tai elokuvan sankari, jolla on ollut merkittävä rooli filmin taidemuodon / elokuvakulttuurin säilyttämisessä. Viime vuonna Telluride lätkäisi hopeisen mitalin kolmelle eri ihmiselle. Sen saivat Mr. George Clooney, Mr. Pierre ’Etaix ja Ms. Tilda Swinton. Erityinen mitalli (The Special Medallion) meni brittiläiselle Sight & Sound lehdelle, sen työstä elokuvan esittämiselle ja edistämiselle. Suomalaisella Episodilla voi olla tämän saavuttamisessa vielä vähän matkaa.

 

Toronton elokuvajuhlat

Kanadassa syyskuussa järjestettävä Toronto International Film Festival, TIFF, on ollut elokuvien katsojien ilona olemassa vuodesta 1976 lähtien. Katsojan näkökulmasta TIFF on keskittynyt niiden parhaiten kassamagneettisen esittämiseen. Sitä pidetään nykyään yhtenä osana hollywoodlandian markkinakoneistoa. Eikä sitä todellakaan voi epäillä, sillä festivaali esittää 300 – 400 elokuvaa 37 eri valkokankaalla. Siinä saa katsoa filmejä melkein 24 h/7. Vuoden, 2011, aloitusfilminä festivaaleilla on ohjaaja Davs Guggenheimin elokuva U2:sta From the Sky Down.

Muista festivaaleista poiketen TIFF:ssä ei ole olemassa varsinaista juryä ja siten sitä pidetään vähemmän kilpailuhenkisenä (sen sijaaan se on vain markkinahenkinen). Mutta tästä huolimatta siellä annetaan yleisön suosikin palkintoja seitsemässä eri luokassa (People’s Choice Award). Ja täytyy kyllä tunnustaa, että viime vuosien saldosta ’paras elokuva’ olen nähnyt kyseiset elokuvat: Vuonna 2008 Slumdog Millionaire, vuonna 2009 Precious ja vuonna, 2010, The King’s Speech. Jos taas on kiinnostunut enemmän julkisista osallistujista, TIFF pääsee samalle tasolle Cannesin, Berliinin ja Sundance elokuvafestivaalien kanssa. Bongauksista ja punaisella matolla esiintymisestä ei voi välttyä. Tämän lisäksi TIFF:n merkitystä lisää sen laukaisualustana toimiminen Oscar-ehdokkuuksille.

Suomesta festivaaleilla on ollut säännöllisesti filmejä nähtävillä. Vuonna 2010 siellä esiteltiin ohjaaja Dome Karukosken raina Napapiirin sankarit (Lapland Odyssey) sekä Jalmari Helanderin Rare Exports: A Christmas Tale. Vuonna 2009 esillä olivat Klaus Härön Postia Pappi Jaakobille (Letters to Father Jacob), Mika Kaurismäen Haarautuvan rakkauden talo (The House of Branching Love).

 

Palo Alto elokuvajuhlat

Uusin tuttavuus ja samalla mielenkiintoinen poikkeus festareiden joukossa on uraansa aloitteleva Palo Alto International Film Festival, PAIFF, joka keskittyy taiteeseen ja teknologiaan. Siis todellakin siis tekniikkaan – esimerkiksi 3D:hen. Se pidetään syys-lokakuun vaihteessa aurinkoisessa Californiassa. Mutta sitäkin mielenkiintoisempaa kaikkien karvapalloelokuvien ystävien mielestä on festivaalien keskittyminen tekniseen suoritukseen.

Mielenkiintoinen asia on festivaalin synnyttänyt idea. Se vie asiasta kiinnostunutta takaisinv uoteen 1872, jolloin pyrittiin todistamaan onko laukkaavalla hevosella kaikki jalat ilmassa/ maassa yhtä aikaa. Englantilainen valokuvaaja Eadweard Muybridge otti sarjan kuvia kilpahevosesta, Sallie Gardnerista, tämän asian selvittääkseen. Jotkut pitävät näitä valokuvia elokuvan esiäitinä ja kuvasarjaa pidetään myös osoituksena taiteen ja teknologian onnistuneesta yhdistämisestä. Aikoinaan asian todistamiseksi Mr. Muybridge käytti sähköistä laukaisinta ja 24 kameraa. Kuvasarjaa kutsutaan nimellä SallieGarnder laukkaa (Sallie Gardner at a Gallop) tai Hevonen liikkeessä -kuviksi.

PAIFF löysi paikkansa Palo Altosta, missä myös Sally Gardner kuvattiin juoksemassa. Ja historiaansa vedoten, ei ole yllättävää, että PAIFF jakaa Sally Gardner palkintoja teknologiassa kunnostautuneille elokuvantekijöille. Kilpailuluokkien parhaudesta kisaavat muun muassa animaatiot, visuaaliset efektit, green production ryhmä, leikkaus ja uusi teknologian käyttäminen elokuvissa. PAIFF:n ideologiaa kuvaa ehkä parhaiten John Lasseterin seuraava kommentti: ”Art challenges technology. Technology inspires art.” Viime vuonna teknisistä saavutuksista palkittiin Hara-Kiri: Death of a Samurai – tuotos.

Osastot: Elokuvia ja elämää
Kommentit

Vastaa