Outin Leffaopas

Olipa kerran kauan, kauan sitten (no okei, vuonna 2005 jotain), kaukaisessa Amerikan maassa nainen nimeltään Elizabeth Gilbert, joka tylsistyi elämäänsä. Ellu huomasi, ettei saanut tyydytystä työstään, parisuhteestaan tai kodistaan (kuulostaako tutulta kenellekään), joten hän päätti matkustaa maailman ympäri etsimään itseään. Hmmmm… Siinä aikuisten oikeassa tosielämässä Ellu pohti, että mistä mahtaa hankkia matkarahat ja päätti kirjoittaa kirjan kokemuksistaan (Eat, Pray, Love: One Woman’s Search for Everything Across Italy, India and Indonesia) ja viksu nainen kun oli, niin hän myi kirjan julkaisuoikeudet ennen sen kirjoittamista. Näin hän oli valmis aloittamaan yhden naisen Sex and The City seikkailun kolmella eri mantereella ruuan, henkisyyden ja rakkauden jahtaamisessa sekä siinä samalla yrityksen löytää itsensä. Elixabeth ilmeisesti löysi myös itsensä, tai ainakin jonkin puolen itsestään, sillä hänen seikkailunsa jatkuivat toisellakin kirjalla (Committed: A Skeptic Makes Peace with Marriage), joka kattaa nyt käsillä olevan elokuvan lopun. Seuraavaksi odotamme jännityksellä jatko-osaa, vaikka siitä arkisesta perhe-elämästä, tai kahden kodin välillä reissaamiseta…. Se on nyt sitten vaan sääli, että tämä ”etsin itseäni ulkomailla” idea on jo käytetty, ettei meillä muilla ole enää samanlaista mahdollisuutta maailmalla matkusteluun vaikka WSOY:n kustannuksella.

Mutta Eat, Pray, Love elokuvaan. Se kertoo Elizabethin (Julia Roberts) turhautumisesta arkeen ja avioliittoonsa Stevenin (Billy Crudup) kanssa sekä siitä irtiotosta, jonka tarkoituksena olisi saada takaisin mahdollisuus itseensä tutustuminen uudelleen elämäänsä. Elizabeth lähteekin maailmalle etsimään itseään. Ensin hän viettää aikaa Italiassa syöden mitä haluaa, sitten Balilla etsien omaa henkisyyttään ja lopulta Balilla tasapainoa etsien, missä hän tapaa uuden aviomiehensä Felipen (Javier Bardem). Elokuvan alusta asti on selvää, miten matkalla käy, joten loppu ei yllätä ketään.

Mielenkiintoiseksi elokuvan tekee kaksi eri asiaa. Ensinnäkin sen muodostuminen tavallaan kolmesta eri tarinasta, joissa jokaisessa on sama sankaritar. Itsensä löytämiseen keskittyvät tarinat tuntuvat jollakin asteella jäävät irrallisiksi toisistaan, mutta vievät kuitenkin katsojaa jouhevasti mukanaan rainan loppuun asti. Tämä siitäkin huolimatta, että katsojalle jää kaiken toiminnan todelliset syyt epäselväksi. Tai sitten on tunnustauduttava aikamoiseksi skeptikoksi, kun ei itse välttämättä lähtisi maailmanympärysmatkalle vain jonkun jedin näköisen poppamiehen jorinoiden vuoksi. Yhdenkin aiheen syvällisempi käsittely olisi varmaan kattanut elokuvan sisällöllisen itsensä etsimisen tavoitteet. Keisarin saadessa jälleen kerran uudet vaatteet, eli saman tarinan pukeutuessa uusiin muotoihin, en voi olla toteamatta, että Tony Dunderfelt tai Tommy Hellsten sen taisi jo sanoakin: ”saat sen mistä luovut.”

Kolmen erillisen elokuvan yhdistymisen lisäksi elokuva nostaa esille naisille suunnatut leffat ja niissä olevan hidastamisen, ”downshiftaamisen” trendin. Sex and The City osoitti tätä toisen ääripään kerskakulutuksella ja Eat, Pray, Love tuntuu sitä jatkavan toisessa ääripäässä kaikesta luopumisessa. Mielenkiinnolla seuraakin tuleeko tätä lisää. Ja tässä kohtaa on teille miehille ihan suosiolla sanottava, että rainaa on turha yrittää ymmärtää – mutta päästäkää ne naisenne sitä katsomaan. Elokuva on kaunis, koskettava ja pitää sisällään elämänviisautta jakavia vuorosanoja, new age hömpötystä, hyvää ruokaa sekä siitä tulee, ihan oikeasti, hyvä mieli.

Roolisuoritusten puolesta on sanottava, että Julia Roberts, joka tehtailee elokuvia suhteellisen rauhalliseen tyyliin, on suoriutunut hyvin tässä niin sanotussa chick flick (miesten ei todellakaan kannata vaivautua rainaa katsomaan muista kuin perhepoliittisista syistä) elokuvassa. Hän hallitsee roolinsa mantereelta toiselle matkustavana, elämänsä tasapainoa etsivänä naisena. Tämän roolin / asenteen vetäminen onkin aloittanut Ms. Robertsin kohdalla Oscar-hypetyksen, vaikka rooli ei mielestäni nyt niin vaikuttavaa tuntemusta antanutkaan. Itse yllätyn, jos sellainen postiluukusta hänelle kolahtaa, mutta kisaajien listalle pääsemisestä en tipu tuoliltani.

Julia Roberts

teki Jennifer Anistonit. Siinä missä Ms. Robertsilta voisi odottaa vähän syvällisempää ja kantaaottavampaa rainaa, tuntuu sen sijaan, että hän on tehnyt Jennifer Anistonille tyypillisen hyvinkin happy-go-lucky elokuvan. Rainan aikana ei voi kuin ihmetellä, miten kauan tämä hyvä onni jatkuu ja voiko noin hyvä onni todellakin olla jollakulla oikeasti – koko ajan!? Toki on ymmärrettävää, että elokuva jättää kirjan yksityiskohdat pois, missä sitä vastoinkäymistä voisi olla enemmänkin kuvattuna. Mutta silti. Koko matka tuntuu sujuvan suhteellisen hyvin ja onnellisesti. Tahtoisin itse samanlaisia matkakokemuksia lentojen missaamisten tai rahojen ryöstämisen sijasta. Täytyy siis suunnata kirjakauppaan / kirjastoon ja perehtyä asiaan paremmin. Oleellista on kuitenkin, että Eat, Pray, Love tekee katsojan hyvälle mielelle. Suuntaan varmasti rainaa uudelleen katsomana ja hankkimaan sen omiin kokoelmiini, kunhan se lähikauppani hyllylle pullahtaa. Suosittelen kaikille naisille – ihan oikeasti. Jokainen meistä kuitenkin jossain vaiheessa etsii sitä itseään. Sitä ei elokuvasta löydy huolimatta kaikista kliseisistä elämänohjeista, mutta ne laittavat kuitenkin pohtimaan omalla tavallaan perheen ja oman itsensä hoivaamisen merkitystä. Kun minä voin hyvin, sinä voit hyvin.

Overall
Kokonaisarvosana.