Outin Leffaopas

Matemaattinen lahjakkuusa, Wardexin kyberturvallisuusasiantuntija, Daniel Kellner saa käsiinsä todisteita vuosikymmeniä jatkuneesta UFO-salailusta. Samaan aikaan paikalliskanavan meteorologi Margaret Fairchild kokeee outoja asioita. Ja näitä kahta asiaa yrittää hallita Wardexin johtaja Noah Scanlon, Elokuva on tieteistrilleri, jossa käsitellään UFO:ja, avaruuden muukalaisia ja hallituksen salailuja tähän liittyen. Painopiste on enemmän moraalisessa ja poliittisessa pohdinnassa kuin itse varsinaisssa suuressa paljatuksessa.

Valkokankaalla vaikuttavista näyttelijöistä tunnustusta on annettava erityisesti Emily Bluntille, joka pitää elokuvaa kasassa myös niinä hetkinä, kun se tuntuu repeävän eri suuntiin. Hänen suorituksessaan on maanläheistä uskottavuutta aika mielenkiintoisissa juonenkäänteissäkin. Ihan samaa ei voi sanoa Josh O’Connorista. Toki mies hoitaa hyvin matemaattisen uskottavuutensa, mutta valkokankaan karismaa hänessä ei ole riittävästi (vielä). Jos olisi pitänyt valita toinen näyttelijä tähän, jonka karisma olisi kestänyt uskottavasti koko elokuvan ajan olisin ottanut yhteyttä Adam Driverin agenttiin. Hänessä on jotain pakkomieleistä energiaa, vainoharhaisuutta ja inhimillistä uskottavuutta, joka olisi ollut paremmin elokuvan tyyliin sopivaa.

Mutta suurimman vaihtokaupan roolituksessa olisin tehnyt Wardexin johtajan kohdalla. Colin Firth on turvallinen valinta pääpahikseksi, mutta ei silti ole. Miehen kyky esittää vallan ja herkkyyden yhdistelmää toimii yleensä uskottavasti, mutta ei tässä elokuvassa. Hän on liian pehmo, ennalta-arvattava ja vaisu. Elokuva olisi saanut enemmän pontta esimerkiksi Michael Shannonin tässä roolissa.

Sivurooleissa olisi ollut myös potentiaalia, jos näyttelijöille olisi vain annettu enemmän. Ewe Hewson ja Henry Lloyd-Hughes tekevät toki parhaansa. On vain sääli, että käsikirjoitus ei antanut heille enempää valkokangasaikaa, sillä nyt heidän hyvin alkaneet tarinansa jäivät ilmaan roikkumaan.

Käsikirjoituksesta on vastannut mr. David Koepp, Se on yritteliäs yritys yhdistää paranoiaa, scifiä ja humanismia. Hän on vanha Spielbegr-konkari. Miehen tarinankerrontaa on nähty jo elokuvissa Jurassic Park, War of the Worlds ja Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull. Joten ymmärystä ohjaajan ajatuksiin ja yleisöön uppoavaan tekstiin pitäisi olla plakkarissa ja paljon, Mies on tunnettu siitä, että hän saa tarinan liikkumaan eteenpäin valkokankaalla. Ja Disclosure Day elokuvan aikana näin tapahtuukin. Mutta samaan aikaan tarina jää välillä hyvin pinnalliseksi. Disclosure Day kulkee eteenpäin ilman, että katsojalla syntyisi syvempää tunnesidettä päähenkilöihin. Aivan kuin käsikirjoittaja olisi ollut kiinnostuneempi tarinan etenemisestä kuin elokuvan inhimillisestä ja humaanista piirteestä.

On myönnettävä, että trailerin perusteella lähdin isoilla odotuksissa odottamaan mielenkiintoista elokuvaa ja pian en oikein tiennyt, mitä pitäisi ajatella. Joko olen ajanut Spielbergin ihmetyksistä ohitse tai sitten leffa ei vaan osunut ja uponnut toivotulla tavalla. Jotain oleellista jäi tästä rainasta puuttumaan. Ehkä se johtuu epätasaisesta käsikirjoituksesta, aivan naurettavista kohtauksista tai siitä, että Spielberg vaikutti kierrättävän omaa tuotantoaan. Se ”suuri paljastus” sai lähinnä hymähtelemään ääneen ja pohtimaan sitä, että onko Disclosure Day ystävällismielinen viittaus miehen aiempaan UFO-aiheisiin elokuviin tehden siitä näin trilogian (Close Encounters of the Third Kind, E.T. the Extra-Terrestrial ja Disclosure Day). Spielberg katsoi jälleen tähtiin päin, mutta näkikö hän siellä enää mitään uutta, jolla olisi voinut vakuuttaa katsojia.

Katse tähtiin

Disclosure Day on elokuva, joka ei osaa päättää onko se lintu vai kala (muna kuulemma on oikea vastaus, mutta tämä on jo oma tarinansa). Elokuvana se on vakuuttava ja turhauttava, jonka loppusuoralle pääsemistä ei auta tarinan satunnainen harhaileminen tai sivurooleissa olevien (ilmeisesti tärkeiden) roolihahmojen jääminen statistien tuolille. Lopun kokeminen onnistumiseksi johtuu varmaankin elokuvissakävijän asenteista suuriin yllätyksiin ja omasta alien-asenteestani. Itse sain pidätellä naurua. Mutta loppujen lopuksi on todettava, että elokuvan aikana lausuttu repliikki ”We are not alone” kuvastaa Spielbergin koko uran keskeisintä ajatusta: emme ole yksin maailmankaikkeudessa. Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka pitävät ufo-rainoista. Sen lopullisen paljastuksen pariin ei kannata kovin paljon laskea, Sen sijaan voi keskittyä nauttimaan aika asiallisesti etenevästä elokuvasta, joka ei suuria ”woah” huudahduksia saa aikaan.

Overall
Kokonaisarvosana.

josh o’connor, emily blunt, colin firth, colman domingo, eve hewson, henry lloyd-hughes

Spielberg-bingo, anyone? Ohjaaja Mr. Steven Spielbergille on tyypilistä tietyissä maneereissa pysyminen riippumatta elokuvan tyylistä. Suosittelen katsomaan Disclosure Day myös tällä näkökulmalla – montako alla olevan listan asioista bongaat valkokankaalta?

• Sense of wonder – ihmettelyn tunne. Avaruusolioita Spielbergin elokuvissa on ollut jo useamman kerran ja yleensä ihmisten kohtaaminen heidän kanssaan kuvataan enemmän ihmetyksen kuin pelon kautta
• Tavalliset pulliaiset löytävät itsensä oudoista ja hyvin paljon normaalista poikkeavista tilanteista
• Perheen merkityksen korostuminen – valkokankaalla on avioeroja, poissaolevia vanhempia, jälleenyhdistymisiä, joilla on vaikutusta päähenkilön valintoihin
• Katsojassa pyritään herättämään voimakkaita tunteita ilman kyynisyyttä (uhrautumista, toivoa, kaipuuta, jne.)
• Tekniikan ja ihmisen / ihmisyyden suhde. Tieteen ja teknologian mahdollisuudet ja riskit.
• ”Spielberg face” -tekniikka: kamera näyttää ensin hahmon reaktion ja vasta sitten sen, mitä hän näkee yleensä ylöspäin katsellessaan
• Moraaliset valinnat ja vaikeat eetiset päätökset. Valkokankaalla on nähty yksilön vastuun kantamista, poliittista johtamista ja kompromisseja sekä kostamisen moraalisia vaikutuksia.
• Ja musiikista vastaa yleensä Mr. John Williams, joka tässäkin elokuvassa onnistuu luomaan valkokankaalle klassisen Spielberg-tunteen