VALIKKO

Despicable Me – Itse Ilkimys

On piirretty siitä, miten rakkaus / ystävällisyys sulattaa tiukimmankin kuoren. Onnellisessa lähiössä asuu ilkeä, muita ihmisiä oudoilla keksinnöillään kiusaava, Gru (Steve Carell), joka joutuu osoittamaan taitavuutensa ilkiötöissä nuorta ilkimystä Vectoria (Jason Segel) vastaan. Osoittaakseen mahtinsa Gru päättää varastaa kuun. Apujoukkoina hänellä on lauma pieniä keltaisia kätyreitä Minimoita ja uskollinen apulaisensa tohtori Nefario (Russell Brand). Asiat kuitenkin mutkistuvat, kun kolme orpotyttöä skeptinen Margo (Miranda Cosgrove), innokas Edith (Dana Gaier) ja yksisarvisista pitävä Agnes (Elsie Fisher) tulevat Grun adoptoimaksi kieron suunnitelman apuvälineeksi. Lopputulos yllättää, ja ennen kaikkea matka sinne, yllättää kaikki. Elokuva kuvaakin hyvin sitä, miten me kaikki tarvitsemme rakkautta ja hyväksyntää tullaksemme hyviksi ihmisiksi, oli ikämme sitten mikä tahansa.

http://www.youtube.com/watch?v=c_rUbqbhUEQ

Itse ilkimys toi tuottajilleen rahat kotiin moninkertaisesti (edellinen nettovoittaja tuli vuodelta 2007 Bourne Ultimatumin muodossa, joten kyllä tätä olikin Universalin ja Illumination Entertaimentin studioilla odotettu), joten ei liene yllätys, että Itse Ilkimyksen jatko-osasta on jo puhuttu. Elokuva itsessään oli niin kivanoloinen, että mahdollinen kakkososa saa hurjat paineet päälleen. Mutta jos se pystyy pitämään yllä mielenkiintoisia käänteitä, sekin olisi kiva nähdä – sitten aikanaan. Itse ilkimyksen kunniaksi on laskettava se, että se on ensimmäinen ei Disney-Pixar tuotos, joka pystyy animaatiotasolla vetämään vertoja edellä mainitulle piirrostelutehtaalle. Pixar/Disney-tuotannosta poiketen elokuvan teema on myös hieman ilkikurisempi kuin perinteiset prinsessasadut ja siksi myös piristävä lisä piirrettyjen elokuvien tarjontaan. Se ei tarjonnut sitä iänikuista prinssi-prinsessa sankarihahmoa – vaan ison pahiksen joka koittaa osoittaa olevansa vielä elämänsä vedossa. Ehkä jokainen meistä loppupeleissä tunnistaakin itsestään paremmin tuon yrityksen yhä osoittaa olevansa jotakin suurta ja mahtavaa.

Bond, Batman tai Gruwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
oli kyseessä sitten alter ego tai vähän selvempi tapaus, niin varmaa on, että jonkin sortin pahikset kyllä voittavat yleisönsä puolelleen, vaikka eivät aina ihan onnistuisikaan siinä vastapuolen telomisessa. Tai sitten se telomisprosessi on niin hauskaa, että se viimeistään kerää pisteet kotiin. Itse Ilkimys on myönteinen poikkeus piirrettyjen valtavirrassa ja tarjoaa hauskuutta trailereiden ulkopuolellakin. Pitkästä aikaa pitäisin tätä animaatiota koko perheen leffana sen tarjotessa viittauksia sekä aikuisten että lasten maailmaan. Jokainen pystyy nauramaan jollekin. Elokuva etenee myös vauhdikkaasti ja riittävän hauskasti pitääkseen kaikkien katsojien mielenkiinnon yllä. Erityismaininnan haluan antaa Itse Ilkimyksen musiikille. Pharrell Williams (N.E.R.D.-yhtyeestä) on tehnyt loistavaa työtä, joka kantaa musikaalisesti koko elokuvan ajan sekä elokuvan visualiselle ja sisällölliselle tasolle. Kiitos siitä.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Tähän loppuun on tietenkin pakko sanoa muutama sananen lasten (koko perheen) kulttuurista. Viime aikoina on saanut lukea kärkkäitä mielipiteitä siitä, mikä on hyvää lastenkulttuuria ja mikä ei. Jos asiaa ”ammattikasvattajilta” kysyy, niin elokuvat ei taida olla siellä kärkipäässä, vaan enemmän lapsia oikeaa suuntaan kasvattavaksi koetaan kirjallisuus ja teatteri. Valmiiksi pureskeltujen juttujen, kuten elokuvien ja sarjakuvien sanoma koetaan liian yksipuolisena, mielikuvitusta heikentävänä ja siten haitallisena viihteenä. Osin on pakko olla samaa mieltä, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että eikös me tarvita kaikkea mahdollista, niin kuvallista kuin kirjallista kerrontaa. Ja vielä en ole tavannut yhtäkään lasta, jonka mielikuvitus olisi kutistunut lastenelokuvista, kuten esimerkiksi tästä Itse Ilkimyksestä. Leikkeihin voi toki tulla uusia hahmoja, mutta ne tulisivat sinne kuitenkin jostakin. Joten ei kun leffaan koko perheen voimin. Itse Ilkimys tarjoaa sitä sisällöllistä iloa perheen vanhemmille ja lapsille, eri asioista kylläkin, mutta siitä huolimatta hyvin onnistuneesti. Suosittelen rainaa siis yhtenä lastenkulttuuria ylläpitävänä tekijänä.

P.S. Leffaa ei sitten tarvitse istua ihan tappiin asti, mutta älä lähde ennenkuin olet nähnyt kätyrien (niiden Paavo Pesusienen näköisten Minimoiden) yritykset ulottua kunnolla yleisön päälle.  Keinot noilta vekkuleilta veikoilta eivät tosiaan lopu kesken 🙂 🙂 🙂 🙂

Osastot: Animaatio
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa