Outin Leffaopas

Teksasilainen homofobinen huumeita naukkaileva Ron Woodroof (Matthew McConaughey) rakastaa helppoa ja vastuutonta elämää. Elämä onkin miehen mieleen, kunnes hän kuulee olevansa HIV positiivinen ja sairastuvansa AIDS:n ja sitä kautta omaavansa hyvin lyhyen elinajan ennusteen. Kultaisella 1980-luvulla tällä lausella oli hyvin erilainen kaiku kuin nykyään ja Ron alkaakin oman yksityisen kamppailunsa lääketehtaita, lääkäreitä ja aikaa vastaan. Lääkäreiden lupaama 30 päivän elinennuste muuttuukin ajan myötä lähes seitsemäksi vuodeksi Woodroofin ryhtyessä selvittämään, miten omaa ja muiden hiv-positiivisten elämää voi pidentää.

Oikeassa elämässä Ron Woodroof (1950 – 1992) kyllä kävisi innoittajaksi monelle muullekin aiheelle, sillä sellaisella vimmalla hän heittäytyi etsimään vaihtoehtoisia lääkkeitä tappavaan tautiin sekä käymään henkilökohtaista sotaa lääkkeitä rajoittavia viranomaisia kohtaan. Seurauksena tästä oli hänen yrityksensä Dallas Byers Club, joka ei myynyt lääkkeitä vaan jäsenyyksiä. Matkalla kohti pidempää elinikää ja oikeutta vaikuttaa lääkkeisiinsä Ronia auttavat omalla tavallaan hänen lääkärinsä Eva Saks (Jennifer Garner) sekä uusi tuttavuutensa potilasmaailmasta Rayon (Jared Leto).

Elokuvassa loistaneet herrat McConaughey ja Leto ovat suosiolla ansainneet kaikki mahdolliset elokuva-alan ehdokkuutensa mitä heidän suuntaan on esitetty. Työ on vakuuttavaa ja käsinkoskelteltavaa. On vain todella sääli, että suuri yleisö ei sitten vieläkään ymmärrä miten hyvin nämä miehet todellakin ammattinsa taitavat. Ja se ikävä kyllä näkyy varmaankin katsojatilastoissa. Elokuva-alan palkintojen loppuhuipennusta ajatellen kumpainenkin herra on ehdolla Oscar-pystin saajaksi omassa kategoriassaan, mutta matka hiv-positiivisena on sinne ainakin alkanut heillä hyvin, sillä he ovat jo voittaneet Kultaisen Maapallon pystin sekä SAG-palkinnot omista rooleistaan.

Ohjaaja Mr. Jean-March Vallée on tehnyt vakuuttavan elokuvan. Leffa ei kerro vain Mr. Woodroofin kamppailusta lääkemarkkinoita valvovia tahoja kohtaan, vaan myös hänen kasvustaan ihmisenä. On vaikea sanoa, kumpi näistä on vakuuttavampaa katsottavaa. Ohjaaja on myös onnistunut tekemään elokuvasta lähes dokumenttimaisen, joka jollakin ihmeen tavalla pystyy pitämään etäisyyden sen hahmoihin. Elokuvan toteutumista itsessään voi pitää pienenä sievänä ihmeenä, sillä budjetin kasaansaaminen ei ollut mikään itsestään selvyys. Nyt valkokankaalla nähdäänkin elokuva, joka on tehty Dogma95 trendien tyylisesti hyödyäen luonnon omia aitoja elementtejä ja mahdollisimman aitoja tilanteita. Lopputulos on tyrmäävän onnistunut, vaikka itse jäin välillä kaipaamaan hieman syvällisempää otetta asioihin. Toisaalta tällaisena elokuva on varmasti soveltuvampi suurille massoille.

Osin dokudraaman tyylin ansisosta Dallas Buyers Club tuntuukin olevan hienostelematon leffa siitä millaisia syitä hiv-infektion takaa löytyy. Näkökulma on yhtä aikaa retroinen ja raikas, sillä niin vähälle huomiolle Dallas Buyers Clubissa jäävät homoseksuaaliset suhteet. Tosin on myönnettävä, että taka-alalle elokuvan aikana jää myös Mr. Woodroofin omat perhesuhteet. Ohjaaja perusteli tätä aikoinaan elokuvan keskittymisellä olennaiseen – Dallas Buyers Clubin perustamiseen ja Mr. Woodroofin osuuteen siinä. Ihastuttavaa elokuvassa on se, että se ei kalastele katsojien sympatioita hiv:n sairastuneiden kohdalla samalla tavalla kuin esimerkiksi Philadelphia (1993). Philadelphian tyylinen voivottelu on kaukana siitä, kun katsoja toivoo lääkkeitä valvovan organisaation menevän reippaasti takavasemmalle ja antavan sairastuneille lääkkeitä, jotka oikeasti auttavat.

Lopuksi on tietenkin mahdollisuuksien mukaan liputettava jälleen Suomen puolesta. Hollywoodlandiassa vaikuttaa olevan lähes pakollisen kliseinen tarve sijoittaa Tom of Finland -kuvia homoseksuaalisuutta käsitteleviin elokuviin. Miehen homoeroottiselta taiteelta ei voi tässäkään elokuvassa välttyä. Tarkkasilmäiset pongaavat lähes samoja kuvia kuin mitä oli tarjolla elokuvassa My Life with Liberace -elokuvassa, onneksi ei sentään saman baarin seinältä.

Elokuva oikeudesta lääkkeeseen

Vaikka Dallas Buyers Club käsittelee hiv-infektiota, AIDS:a, homoseksuaalisuutta, homofobiaa ja kaikkea tähän kuuluvaa, niin enemmän se on elokuva sairastuneen ihmisen oikeudesta hoitoa antavaan lääkkeeseen. Ohjaaja Mr. Vallée on onnistunut piilottamaan leimaaminen merkityksen taustalle ja keskittymään olennaiseen. Yhden ihmisen vimmaan jäädä henkiin. Tätä Daavid vs. Goljat -taistelua ja lakipykälien kiertämistä Dallas Buyers Club sitten tarjoaakin koko rahan edestä. Leffa ei ole kovin vauhdikas, ei liian draamallinen, ei sukella liian syvälle aiheeseensa, eikä kovin hauskakaan. Välillä jäin miettimään mihin kategoriaan sen oikein luokittelisi, koska valkokankaalta tarjoillaan sitä normielämää kiitettävällä tavalla. Dallas Buyers Club on kuitenkin kokemisen arvoinen, laadukkaasti etenevä, elokuva, jonka soisin mahdollisimman monen näkevän. Suosittelenkin leffaa kaikille, jotka nauttivat altavastaaja-elokuvista, Mr. McConaugheyn ammattitaidosta ja haluavat ottaa katsauksen hiv:n hoidon ja AIDS-lääkkeiden historiaan - tietenkin taiteellisin vapauksin.

Overall
Kokonaisarvosana.

 Mikäli hiv-positiivisuus tai AIDS elokuvien aiheena kiinnostaa, suosittelen katsastamaan valittuja paloja seuraavasta listasta. Mukaan mahtuu draamaa, komediaa, dokusoopaa, dokumenttia ja ihan asiallisiakin elokuvia. Enemmistössä niissä hiv-tartuntaa / AIDS:a käsitellään homoseksuaalisuuden kautta, mutta on mukaan mahtunut muu muukin näkökulma.

• As Is (1986)

• Longtime Companion (1989)

• Common Threads: Storied from the Quilt (1989)

• The Living End (1992)

• Philadelphia (1993)

• Zero Patience (1993)

• And the Band Played On (1993)

• Jeffrey (1995)

• The Cure (1995)

• It’s My Party (1996)

• The Witnesses (2007)

• How To Survive A Plague (2012)

Ron Woodroof (1950 – 12.9.1992)