Outin Leffaopas

Aargh! Taas yksi ”ranskalainen taide-elokuva!” Aaargh!! Mikä siinä on niin vaikeaa tehdä kunnon käsikirjoitus jossa on naseva alku, kantava keskiosa ja ytimekäs loppu. Tätä pyhää kolminaisuutta ei meinaan valkokankaalla nähdä tässä elokuvassa. Joten ne, jotka lähtevät hakemaan kasvutarinaa / koskettavaa tarinaa / kehittyvää tarinaa kolmesta naisesta joiden elämät koskettavat toisiaan muutenkin kuin meikkisiveltimien tai minielokuvan kautta, voivat kääntyä lippukassalla jonkin toisen elokuvavalinnan puoleen.

Couture kertoo kolmesta naisesta, joiden tiet risteävät Pariisin muotiviikkojen aikana. Tähän risteämiseen osallistuu muotiviikoille lyhytelokuvaa tekevä Maxine, joka saa tietää sairastavansa syöpää, muotinäytösten kulisseissa toimiva maskeeraja Angèle, joka haaveilee kirjaillan urasta sekä nuori eteläsudanilaistaustainen malli Ada, joka tekee ensiesiintymisensä tällä muotiviikolla. Sinänsä siis ihan mielenkiintonen ja riittävän erilainen kolminaisuus, joiden polkujen risteämisestä saisi ilmeisesti ihan uskottavaa ja syvälistä sanomaa aikaiseksi. Paitsi sitä ei kyllä valkokankaalla tosiaankaan nähdä.

Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa ohjaaja-käsikirjoittaja Alice Winocour. Daamille on tyypillistä vahvat naisnäkökulmat ja psykologinen kerronta. Aiempien elokuvien naishahmoissa ovat painottuneet identiteetti, trauma ja ihmisen sisäinen maailma. Päärooleissa olevat naiset ovat yrittäneet löytää paikkaansa maailmassa erilaisten kriisien tai muutosten keskellä. Samaa tematiikkaa on havaittavissa myös Couturessa, mutta siihen se jääkin – havaitsemisen tasolle. Katsojalle kyllä tarjotaan ajauksia näistä teemoista, mutta ne kiitävät ohitse kuin pikajuna yössä Pohjois-Pohjanmaalla, eivätkä pysähdy millekään pysäkille asian syvempää kehittämistä varten.

Couture tiputtelee satunnaisia vinkkejä ja vihjeitä päähenkilöiden elämään vaikuttavista asioista, mutta niiden merkitys jää katsojalle epäselväksi ja epämääräiseksi jättäen hahmot keskeneräiseksi. Naisnäkökulman esittämisen ei pitäisi olla näin haastavaa. Ja vaikka juoni etenisi enemmän tunnelman ja hahmon sisäisten kokemusten avulla selvää tarinankerrontaa ei kannata jättää saunan taakse. Ilman rakkautta ranskalaiseen taide-elokuvaan, missä selkeitä vastauksia tai perinteisiä loppuratkaisuja ei ole tarjolla, Couture on työlästä katsottavaa. Eikä lopputulosta paranna se, että elokuvan lopussa katsoja ei kyllä myöskään oikein välitä Maximen rintasyövästä, Angèlen unelmista tai Adan uudesta elämästä. Tarinat jäävät totaalisen kesken ja vaikka se harmittaakin, niin enemmän harmittaa tuhlattu aika elokuvaan, joka ei oikein anna mitään.

Ohjaajana Winocour rakentaa kuitenkin visuaalisesti hienon ja realistisen maailman. Couturen ulkoasu on kaunista, lähes dokumentaalisen, tarkkaa katsottavaa. Ja tässä on myös osa elokuvan ongelmasta. Elokuva vaikuttaa keskittyvän tarinan kustannuksella visuaaliseen ärsykkeen luomiseen, jolloin päähenkilöihin ei synny minkäänlaista tunnesidettä. Hyvä esimerkki tästä on elokuvan lopussa oleva sade kesken muotiesityksen, Ah – niin vakuuttava visuaalinen otos, mutta olisiko sillä kiinni otettavaa kohtaa kenenkään esiintyjän tunne-elämässä? Ei. Tai ainakaan sen havaitsemista ei tehdä helpoksi katsojalle.

Näyttelijät toki tekevät parhaansa. Keskeisimmässä roolissa on Angelina Jolie, joka tuo Maxineen arvokkuutta, mutta jättää silti hahmon aika etäiseksi sivustaseisojaksi. Enemmän valkokangasaikaa olisin suonut Ella Rumpfille, joka tekee vakuuttavaa työtä meikkaajana. Angèlen rooli tuntui kaikkein inhimillisimmältä ja tarinallisesti eniten heitteille jätetyltä. Samoin Anyier Anei tekee vaikutuksen Adana. Hänenkin hahmonsa olisi tarvinnut enemmän valkokangasaikaa ja kunnon käsikirjoitusta satunnaisten onlinereiden sijaan. Paljon kertoo se, että elokuvasta jäi eniten mieleen lääkärin roolissa ollut Vincent Lindon. Mutta hänen merkityksensä jää vain tarinan kulun tukemiseen.

Kauniilla nimellä on ontto sisältö

Couture yrittää kertoa tarinaa kolmen naisen selviytymisestä ja identiteetistä. Ikävä kyllä tätä ei saavuteta siinä määrin, että elokuva olisi katsomisen arvoinen. Ellei sitten satu pitämään ranskalaisista taide-elokuvista. Lopputulos on aikamoinen sekametelisoppa, jossa ei päästä maaliin missään vaiheessa. Sen sijaan katsojale heitellään satunnaisia onlinereita, joiden perusteella pitäisi rakentaa syvempää suhdetta valkokankaan sankarittareihin. Näin keskeneräistä loppua en muista nähneeni pitkään aikaan missään elokuvassa. Elokuva herättääkin enemmän ajatuksia siitä, mitä se olisi voinut olla, kuin siitä, mitä se lopulta oli. Suosittelen rainaa niille, jotka haluvat mennä kuuntelemaan ranskaa valkokankaalta. Me muut voimme sitten miettiä asennettamme ranskalaisiin taide-elokuviin.

Overall
Kokonaisarvosana.

Kesto: 1 h 43 minuuttia

angelina jolie, anyier anei, ella rumpf, louis garrel, garance marillier, vincent lindon