Pienessä italialaisessa maalaiskylässä on elokuvateatteri. Tämä paikka on fyysisesti koko kylän keskipiste kaikkine leffanäytöksineen ja sosiaalisen elämän kehtoineen. Elokuvia pyörittää Alfredo ja eräänä päivänä konehuoneeseen kurkistaa nuori Salvatore / Toto. Cinema Paradiso kertoo näiden kahden välisestä ystävyydestä usemman vuoden ajalta sekä ihmisten reaktioita elokuviin.
Cinema Paradiso onnistuu hyvin kuvaamaan niitä tunnetiloja, mitä elokuva saa aikaan ihmisissä. Toisille se on esimeriksi liian rohkeaa, toisille kannustavaa ja toisille se tarjoaa pakoa todellisuudesta. Mutta olipa syy elokuvasta nauttimiseen mikä tahansa, se saa katsojassa aikaan erilaisia tunnekokemuksia. Samoin leffateatteri on pakopaikka arjesta, missä sosialisoidaan monella eri tavoin – ainakin tässä rainassa. Ja onneksi osittain elämä on muuttunut tästä hyvin. Vaikka elokuvan jälkeen muistelinkin lämmöllä Mr. M:n kohteliaisuutta istua takki sylissä. Kaikkea tosin ei tarvitsisi kertoa ääneen seuralaiselleen.
Elokuvia rakastavan ihmisen näkökulmasta Cinema Paradiso on ihastuttavaa katsottavaa. Se on täynnä viittauksia hollywoodlandian eri aikakausien merkittäviin ja viihdyttäviin rainoihin sekä niiden on-linereihin. Niistä saa sen käsityksen, että leffta ovat täynnä elämää syvempää viisautta. Ja näin välillä varmaan onkin, sillä kuvaavathan elokuvat enemmän tai vähemmän elämän eri realiteetteja. Mutta ennen kaikkea katsoja saa niiden kautta mahdollisuuden palata siihen kultakauteen, nostalgiseen elämään, jolloin kaikki oli paremmin. Miehet olivat rautaa, laivat lautaa, rakkaus totista ja tulista sekä paha sai aina palkkansa. Esitettyjen elokuvien näkökulmasta katsottuna tämä varmasti herättää elokuvien ystäville hyvin lämpimiä ajatuksia.
Käsikirjoittaja-ohjaaja Mr. Giuseppe Tornatore loihti valkokankaalle vuonna 1988 vieläkin vakuuttavan rainan. Elokuva palkittiin aikoinaan parhaana vieraskielisenä elokuvana Oscar-, Golden Globe, César- ja Bafta-palkintogaaloissa ja ihan syyllä. Lisäksi se palkittiin muun muassa parhaasta alkuperäismusiikista. Eikä ihme, sillä siitä vastasi Mr. Ennio Morricone yhdessä poikansa Andrea Morriconen kanssa. Cinema Paradiso on ihastuttavan rauhalinen etenemistahdiltaan, mutta ei silti polje paikallaan. Tämä on hyvin elokuvalta, jossa ei oikeastaan tapahdu paljon. Ehkäpä juuri leffan taidokkaasti esitetty tunnekuvaus antaa tämän hengittämistilan hitaasi eteenpäin soljuvalle tarinalle.
Näyttelijät tekevät hyvää työtä. Hattua pitää nostaa kaikille nuorta Totoa näytelleille herroille Salvatore Casciolle, Marco Leonardille ja Jacques Perrinille. Mutta ennen kaikkea Alfredon roolissa olleelle Mr. Philippe Noiretille. Siinä missä Toto haluaa perehtyä elokuvan ihmeelliseen maailmaa, Alfredo haluaa Toton löytävän oman paikkansa maailmassa ja ottavan sen ilman syyllisyyttä pyöriä kotikulmilla. Vaikka Alfredon päätökset ovat omalta tavaltaan aika graaveja, niiden takaa löytyy elämää suurempaa viisautta oman intohimon toteuttamisesta, oman elämän elämisestä ja oman paikkansa ottamisesta tässä maailmassa ilman taustavaikuttajissa roikkumista.
| Hellyyttävä kasvutarina |  |
|---|---|
| niin lapsesta aikuiseksi kuin elokuvan rakastajaksi. Ja samaan aikaan upeaa kuvausta elokuvien vaikutuksista ihmisen tunne-elämään. Toton ja Alfredon tarinan seuraaminen on niin viihdyttävää ja mukaansatempaavaa, että leffalle ei toivoisi lainkaan loppua. Tunnelataus valkokankaalla on koskettavaa ja inhimillistä. Sille lisäpotkua antaa taidokas musiikki ja hyvä näytteljätyö. Cinema Paradisolla on oma draamankaarensa, mutta vakavamielisistä kohtauksista huolimatta se jättää erittäin lämpimän loppuhehkun. Suosittelen rainan esiin kaivamista ja katsomista kaikille elokuvista ja niiden vaikutuksista pitäville ihmisille. Se on myös koskettava elämys kahden ihmisen elämästä, jossa kumpikin antaa ja vastaanottaa. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Marco Leonardi, Salvatore Cascio, Jacques Perrin, Philippe Noiret, Leopoldo Trieste, Agnese Nano
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Osastot: Draama, Historian siipien havinaa, Kevyttä katseltavaa, LeffatHenkilöt: jacques perrin, marco leonardi, philippe noiret, salvatore cascio