Kunnianhimoinen Miia valmentaa rovaniemeläistä cheerleaderjoukkuetta, Arctic Circle Spirit Cheerleaders (nykyään Arctic Cheer All-Star ry), ja haluaa sen pois jatkuvalta jumbosijoilta. Kehnon menestyksen keskellä hän matkustaa cheerleadingin synnyinseudulle Texasiin hakemaan uutta pontta valmennnukseen. Rovaniemelle palattuaan hän aikoo muuttaa monia asioita, mutta joutuu kuitenkin kohtaamaan arjen tiukkojen treenien keskellä. Cheerleading jää kakkoseksi joidenkin tyttöjen arjessa ja Miian elämä ei itsekään solju ihan suunnitelmien mukaan. Dokumentissä seurataan erityisesti teini-ikäisten Patrician ja Ainon elämää, joihin mahtuu muutakin pohdintaa kuin pompomien heiluttelua ja cheerleading treenejä.
Kotimainen dokumentti cheerleadingistä ravistelee ainakin kaikkien niiden mielipiteitä, joiden mielestä se ei ole kunnon urheilua. Kilpacheerleading yhdistää taidokkaasti maa- ja ilma-akrobatian, erilaiset pyramidit ja hypyt. Huonokuntoisella ei ole mitään mahdollisuuksia näissä suorituksissa, joissa eri urheilujoukkueita kannustetaan huudoin ja akrobaattisin koreografioin. Mutta toisin kuin dokumentin nimi antaa ymmärtää, kyse ei ole mistään treeni-videosta, urheiludokumentistä tai kulissien taakse kurkistamista. Ryhmän cheerleading harjoitukset saavat toki osansa valkokangasajasta, mutta pääasiallisesti elokuva tapahtuu treenien ulkopuolella.
Dokumentin on ohjannut kanadalainen Christy Garland, joka on tunnettu siitä, että hän yhdistää sujuvasti faktaa ja fiktiota samoissa töissä. Tällä kertaa hän seurasi joukkuetta ja muutamia sen jäseniä kolmen vuotta keräten materiaalia dokumenttiin. Paljon mielenkiintoisia asioita on varmasti jäänyt leikkaamon lattialle. Aiheena cheerleading on varmaan kuitenkin sellainen, että se kiinnostaa enemmän Suomen rajojen ulkopuolella kuin täällä rakkaassa kotimaassamme. Mutta toisaalta elokuvan teema oman paikkansa löytämisestä, oman minuutensa oivaltamisesta sekä perheen merkityksen ymmärtämisestä ovat kuitenkin universaaleja lajista ja maasta riippumatta. Ehkä se voitto ei aina olekaan tärkeintä, vaan yhdessä oleminen ja liikunnasta nauttiminen. Tätä ohjaaja myös pyrki dokumentillaan tuomaan onnistuneesti esille.
Ms. Garland toteaakin, että sosiaalinen media on pullollaan ryysyistä rikkauksiin – tarinoita, kertomuksia siitä, että kova työ kannattaa ja lopussa saavutetaan suurta menestystä ja kunniaan. Näin ei kuitenkaan kaikkien kohdalla oikeasti ole. Poissaolollaan ovat tähän asti loistaneet teemat, joissa on esitelty altavastaajia, jotka jäävät altavastaajiksi sekä pystyvät elämään sen kanssa. Suurin osa meistä varmasti kuuluu tähän ryhmään. Toki sitä parempaa elämää / menestystä / onnistumista itseä koskettavissa asioissa tulisi tavoitella, mutta kaikilla ei voi olla hollywoodlandian tilaamaa onnellista loppua. Eikä se tarkoita, että elämämme olisi onnetonta. Tämä dokumentti osoittaa hyvin, että on muitakin keinoja tulla tyytyväiseksi omassa elämässään.
Toivottavasti katsojat löytävät tämän dokumentin, sillä en osaa kuvitella siitä mitään sellaista, joka karkottaisi meitä pois. Toki on ymmärrettävää, että elokuvan nimi Cheer Up on hieman harhaanjohtaja ja voi poistaa niitä aikuisia katsojia, jotka eivät ole kiinnostuneitä tästä urheilulajista. Toisaalta ajatus urheilusta dokumentin muodossa voi myös käännyttää katsojat leffasalin ovella. Sillä eihän Mr. Arto Halosen dokumentti Sinivalkoinen valhe myöskään ollut mikään kassamagneetti. Ehkä suomalaiset katsojat lämpenevätkin vain sellaisille urheiludokumenteille, jotka kertovat sankaritarinoita kuten elokuvat Teemu Selänteestä tai Jari Litmasesta. Siinä tapauksessa katsojilla on nyt oiva mahdollisuus käydä katsomassa Cheer Up, sillä se on ensisijaisesti kasvuleffa, joka keskittyy kolmen yksittäisen elämään. Yhdistävä tekijä heillä nyt vain sattuu olemaan cheerleading.
| Arjen kanssa sujuksi |   |
|---|---|
| monessa eri asiassa. Olipa tässä sitten kyse kisojen jumbosijan kohtaamisesta tai oman itsensä löytämisestä. Teoriassa elokuva kertoo kilpacheerleadingista, mutta oikeasti se ottaa kantaa kolmen yksittäisen ihmisen elämän kipukohtiin ja kasvuprosesseihin. Se tekee tästä dokumentistä mielenkiintoisesn. Molemmat teemat ovat toki oman elokuvansa aiheita, mutta tämä leffa ei ole mikään urheiludokumentti, vaan pikemminkin henkinen kasvutarina. Dokumentin nimi Cheer Up tai ihan suomalaisittain Piristy Ny sopii mottona hyvin kaikkeen arkeen myös kisakenttien ja treenien ulkopuolelle ihmisen yrittäessä elää tasapainoista elämää. Suosittelen dokumenttia kaikille kilpaurheilun ystäville, jumbosijoilla heiluville ja niille, jotka haluavat ottaa kosketuspintaa todelliseen arkeen. Pohjalla olo ei toki ole aina tavoite, mutta sieltäkin käsin voi elää onnellista elämää. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Aino Selin, Miia Norvapalo, Patricia Fisk
Osastot: Dokumentti, Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, Leffat