VALIKKO

Burlesque

Mistä näitä musiikkielokuvia oikein riittää vuosi vuoden jälkeen? Ja mistä sitä innostusta niiden katsomiseen oikein riittää? Tarina näissä tuntuu olevan pienoinen sivuseikka painopisteen ollessa esitykseen treenamisessa tai itse esiintymisessä. Tämän elokuvan tapauksessa jälkimmäisessä. Rainassa Alice ”Ali” (Christina Aguilera), naiivi tarjoilijatar-tytsy takahikiältä Iowasta, saapuu suureen kaupunkiin LA.han kuin Liisa Ihmemaahan töitä etsimään ja itseään toteuttamaan. No, työt on vähän kortilla ja  Al päätyy tarjoilijattareksi takaoven kautta sulkemisuhan alla olevaan Burlesque Lounge:n. Omistajan Tessin (Cher) suureksi yllätykseksi Ali pärjää sekä oluen lasiin kaatamisessa että esiintymislavalla ennen näkemättömän hyvin. Loppu lienee selvää.

Ok… raina on ihan katsottava / kuunneltava ja siitä suunnasta nautittava. Musiikaalin edustajana se ei kuitenkaan tarjoa mitään uutta. Joten jos-kun sinne leffateatteriin suuntaa, niin kannattaa ottaa se konserttiasenne mukaan – siitä on reilusti apua ja siten asennoitua nauttimaan Ms. Aguileran laulunäytteistä. Ohjaaja Steven Antin on tehnyt parhaansa, mutta laulajasta hän ei silti pysty tekemään näyttelijää, vaan pikemmin kahden tunnin musiikkivideon. Näyttelemisen (ja sen silmän) iloa on valkokankaalla kuitenkin tarjoalla. Sitä tuovat rainan miehet. Stanley Tucci Tessin oikeana kätenä Sean:na ”joka paikan höylänä” ja Cam Gigandet baarimikko Jackin roolissa, joille toivottavasti tipahtelee parempia rooleja tämän jälkeen. Toistaikseksi molemmat miehet ovat tehneet pieniä, mutta silti näkyviä rooleja. Mr. Tucci muistetaan rooleistaan The Devil Wears Prada (2006), Julie & Julia (2008), Lovely Bones (2009) ja nyt Burlesque. Samanlainen pohdinta Mr. Gigandet tuotti mieleen toistaiseksi tunnetuimman Twilight leffan James vampyyrin roolin.

Jos kuitenkin pitkän musiikkivideon ja suhteellisen köyhän juonen sijasta todellakin haluaa katsoa (neo)burleskia valkokankaalta suosittelen siihen aiemmin blogissa jo esiteltyä Mathieu Amalricin elokuvaa On Tour (Tournée). Siinä missä Burlesque tarjoaa musiikkia ja hyviä kappaleita, Tournée ottaa syvällisemmän kantaa burleskin todelliseen luonteeseen. Mutta ei anneta pieleen mennen otsikoinnin hämätä tämän leffan kohdalla (oikeasti Cabaree nimikin olisi ollut kattavampi, mutta ei varmaan yhtä myyvä). Vaan tyydytään nauttimaan siitä, että pääosan esittäjä osaa laulaa – oikeasti. Jokainen voi sitten tahollaan pohtia sitä, että onko oikeita musikaaleja enää olemassa? Ja kenen niissä oikeasti pitäisi esiintyä? Välittääkö yleisö oikeasti yhtään siitä, kuinka hyvin pääosan esittäjä osaa laulaa (ja nyt en aio edes mennä Pierce Brosnanin esitykseen Mamma Mia musikaalissa). Vai pitäisikö sittenkin, koska se on aloittanut musikaalien muuttamisen isoiksi karaoketilaisuuksiksi. Mihin on kadonnut todellinen esitys, missä esiintyjät osaavat sekä näytellä, tanssia ja laulaa? Jos tiedät, jaa tietosi kanssani. .

Musiikkia ja tanssiesityksiäwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
on luvassa enemmän kuin kotitarpeiksi tässä rainassa. Samoin burleskin laskemista lasten tasolle – okei, ikäluokituksen puolesta ihan suositeltava juttu. Mutta eikö rainan nimi olisi silloin voinut olla jotain muuta tanssi-laulu-esitykseen viittavaa. Burleskia tässä ei ole kuin kimaltavissa puvuissa. Sen sijaan raina tarjoaa rutkasti hyvää mieltä, riiittävästi meteliä pienen yskimisen peittämiseen sekä hyvää laulua. Itse odotin useampaa esitystä Cher:ltä ja Ms. Aquileralta laajempaa ääniskaalan käyttämistä – hänelle on siinä kuitenkin suotu aikamoinen lahja. Hyvästä mielestä ja hienoista biiseistä tulee hurrrrjasti pojoja.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Elokuvan kappale ”You haven’t seen the last of me” voitti kultaisen maapallon parhaana elokuvakappaleena. Kuuntele itse ja päätä, oliko biisi pystyn arvoinen. Itse aikoinaan yritin olla matkalla Cherin konserttiin täällä koto-Suomessa, mutta ketku perui sen ja sen sijaan päädyin katsomaan ylämaan karjaa Pohjanmaalle. Samalla reissulla tuli tosiaan todistettua, että kyllä ne tytöt maalta oikeasti sen lehmän myös siellä kaupungissa erottaa.

http://www.youtube.com/watch?v=cQNnGocNf7Y&feature=related


Osastot: Kevyttä katseltavaa, Musikaali
Henkilöt:
Kommentit

Vastaa