Heathrow’n lentokentän matkatavarahihnalla työskentelevä Farrokh Bulsaran löytää itsensä paikallisesta kuppilasta kuuntelemasta Smile-bändiä. Bändin solisti kuitenkin eroaa ja Bulsara tekee itsensä tykö jäljelle jääneiden soittajien kitaristin Brian Mayn, basisti John Deaconin ja rumpali Roger Taylorin kanssa. Siitä sitten sukkelaan uusi bändin nimi, maailmanvalloitus ja useat hittibiisit.
Ohjaaja Mr. Bryan Singer / Dexter Fletcher ja käsikirjoittaja Mr. Anthony McCarten ovat vastanneet taidokkaasti vaikeaan haasteeseen. Elokuvaa Queenistä ja sen solistista Mr. Freddie Mercurystä on yritetty tuoda valkokankaalle pitkään ja sinnikkäästi ja nyt vihdoinkin se on täällä. Itselleni on jäänyt mielikuva, että tässä pohdintaprosessissa on vaihtunut vähän kaikki: ohjaaja, pääosan näyttelijä ja käsikirjoittaja. On vaikea arvioida, millainen elokuva olisi ollut esimerkiksi toisen näyttelijän nahoissa, sillä nytkin se on vakuuttava ikärajoissaan. Oman kritiikkinsä elokuvasta on myös saanut jätetäänkö pois vai ei -pohdinnat Mercuryn vauhdikkaasta ja huumehörhöisestä yksityiselämästä. Katsoja päättäköön. Itse pidin lopputuloksesta.
Elokuvan todenperäisyyttä puolustaa, taiteellisin vapauksin luonnollisesti, sen tuottajat. Taustalla ovat häärineet alkuperäisen Queen-orkesterin alkuperäisjäsenet kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor. Onko tällöin kyseessä bändin elämänkertaelokuva vai Freddien elämänkertaelokuva? Ilman bändiä ei olisi Freddietä, eikä ilman Freddien panosta olisi ollut Queeniä tässä muodossa. Varmaa on kuitenkin vain se, että ohjaaja Mr. Singer on pelannut joissakin kohdin varman päälle ja tuonut valkokankaalle mutkat suoraksi vetävän, kliseitä pullistelevan ja vähän silitellyt version Freddien elämästä. Toki elokuvassa on myös ne kohtansa, missä bändillä kokonaisuutena ei mene hyvin, erilaiset persoonat ottavat raskaasti yhteen, mutta nämä jäävät sinne jonnekin taustalle Freddien elämän pyörteiden kuvaamisessa.
Oi, olisipa bändin perustaminen ja maailmanvalloitus näin helppoa, kun annetaan ymmärtää. Sitä vain omaisi ainutlaatuisen äänen ja sen jälkeen vaikka Mr. Simon Cowell buukkaisi koko maailman täyteen keikkoja. Ja eikun baanalle ihmisiä ilahduttamaan. Toki ymmärrän, että elokuvan aika on rajallinen, eikä bändin kohoamista omaan suosioonsa voi esittää siinä määrin kuin se ehkä oli realista: pubikeikoista isoille lavoille yhden pakun voimin. Tämä kiireellä kohti voittoa (loppua) näkyy jossakin määrin elokuvan sisällössä. Sillä on ollut kiire varsinaiseen nimikappaleeseen, Bohemian Rhapsody:n, sekä muihin tunnettuihin biiseihin (mm. We Will Rock You), että matkan aikana on unohtunut kuvata enemmän kappaleiden tekoprosessia, bändin yhteistyötä ja yksittäisten ihmisten panostusta kipaleiden syntymiseen. Toisaalta samaan aikaan se kyllä antaa kiitosta sille, että erilaisten persoonien kautta syntyvät ne parhaat kappaleet. Mutta muistettakoon tässä kohtaa, että elokuva on enemmän kertomusta Mercurystä kuin Queenistä.
Tämä on antanut ne haasteet sitten kuvaukselle. Mercury eli biseksuaalisena ahdasmielistä 1980-lukua. Seksuaalinen suuntautuminen kiinnosti faneja ja lehdistöä, mutta mies ei sitä julkisesti repostellut. Sen sijaan lehdistö hoiti tämän homman. Menestyksen mukanaan tuoma biletys tulee selväksi ja jollakin surullisella tapaa olevan samaa mieltä Freddien bändikavereiden kanssa, jotka toteavat miehen hengailevan väärässä seurassa. Noita paikkaa auringossa tavoittelevia ja toisia hyväksi käyttäviä ihmisiä on maailma pullollaa, riippumatta heidän seksuaalisesta suuntauksestaan. Kunhan joku maksaa laskun ja itse saan julkkis-elämää, niin antaa mennä vaan. Ikävä kyllä riiston kohde harvoin herää tähän riittävän ajoissa. Sitä kai sokeutuu toisten kehuihin ja nuoleskeluun siinä määrin, että ei enää erota oikeita ystäviään omaa etuaan tavoittelevista. Tai sitten sitä vain hamuaa niin rankasti rakkautta ja hyväksyntää, että ei ole väliä milaisilla ehdoilla sitä saa.
Näyttelijät tekevät hyvää työtä. Tässä kohtaa on vaikea sanoa, onko kyse matkimisesta / maneerien esittelystä vai näyttelystä. Lähes kaikilla on kuitenkin muistossa bändin musiikkivideot ja konserttiesiintymiset. Miten niitä voisi muka muuttaa? Pääroolissa oleva Mr. Rami Maleck loistaa kuitenkin kaikkien yli. Hemmo on sisäistänyt Mercuryn liiketavan lähes täydellisesti. Onnitteluni tästä.
Oikeassa elämässä Mr. Farrokh Bulsara alias Freddie Mercury (1946 – 1991) omasi ihastuttavan nelioktaavisella äänialan, jonka hän vei hautaan mennessäään ihan liian varhain. Mies halusi rockbändin solistiksi jo pienestä pitäen. Odottaessa paikkaa Smilen riveissä hän toimi muiden bändien solistina. Queenin solistina hän toimi vuosina 1970-1991. Queenin ja Mercuryn viimeiseksi videoksi jäi These Are the Days of Our Lives.
Tarina Queenin synnystä ja | |
---|---|
sen solistin elämästä. Leffa toki vetää mutkia suoraksi taiteellisin vapauksin, mutta onnistuu silti tarjoamaan jotain ilman syvällisempää kannanottoa. Jos kuitenkin odottelee jotain suurempaa kulissien takaa, kuin mitä lehdistössä jo tiedetään, voi varautua pettymään. Jollakin asteella Bohemian Rhapsody elokuvaa voisi pitää pitkänä musiikkivideona, joka kertoo Queenistä. Se kärsii samanlaisesta siisteyden vimmasta kuin moni muukin taiteilijoiden elämää esittelevä raina. Pieni ristiriitaisuus, eripuraisuus tai ikävämpienkin asioiden esittely, eivät olisi leffaa huonontaneet ja tuskin ketään syvemmin loukanneet. Näiden puuttuessa, Freddien muistoa kunnioittaessa, leffan suurimmaksi anniksi jää Queenin musiikillinen anti, konserttikuvaukset ja elämää suuremman Mercuryn rockimagon sulattelu. Suosittelen elokuvaa kaikille Queenin ja Mercuryn musiikin ystäville. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Näyttelijät: Rami Malek, Lucy Boynton, Gwilym Lee, Ben Hardy, Joseph Mazzello, Aidan Gillen, Allen Leech, Tom Hollander, Mike Myers
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia
Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, LeffatHenkilöt: rami malek