
Bamse ja meren salaisuus on lämminhenkinen koko perheen animaatio, jossa ystävyys, rohkeus ja yhteistyö vie vaikeuksista voittoon.Vaikka maailman vahvin nalle Bamse jää tällä kertaa hetkeksi MiniPompun ja tämän uuden ystävän varjoon, muistuttaa elokuva siitä, ettei yksikään seikkailu ratkea ilman Jymy-hunajaa – eikä varsinkaan ilman uskollisia ystäviä Kilpistä ja Pomppua. Elokuvan hahmot ovat yhtä sympaattisia kuin aina ennenkin, ja heidän välisensä lämmin vuorovaikutus kantaa tarinaa eteenpäin. Juoni ei turhia kiemuroita kaartele tai yllätä jatkuvilla käänteillä, vaan etenee rauhallisesti ja johdonmukaisesti kohti odotettua loppuratkaisua, jossa korostuvat juuri ne arvot, joista Bamse tunnetaan: auttaminen, ystävyys ja toisten huomioon ottaminen. Se on tämän elokuvan suurimpia vahvuuksia ja tästä on annettavat isot kiitokset elokuvalle.
Erityisen ilahduttavaa on, että Bamse-elokuvien suomenkielisessä versiossa on säilytetty pitkälti sama ääninäyttelijäkaarti. Se tuo hahmoihin jatkuvuutta ja tuttuutta – aivan kuten Bamsen maailmaankin kuuluu. Kun näyttelijät tuntevat hahmonsa hyvin, se kuuluu myös dialogin luonnollisuutena ja tekee jälleennäkemisestä katsojalle entistäkin mukavamman. Pientä murinaa Bamsen äänen vaihtumisesta voi toki edelleen kuulua tämän kirjoittajan suunnalta, mutta se ei vie iloa muuten onnistuneesta kokonaisuudesta.

Käsikirjoittajat Calle Marthin ja Mikael Syrén rakentavat tarinan selkeästi ja helposti seurattavaksi. Juoni etenee johdonmukaisesti ilman turhia sivupolkuja, ja jokaisella mukana olevalla hahmolla on oma tehtävänsä osana seikkailua. Bamselle uskolliseen tapaan tarina ei pyri monimutkaisuuteen, vaan keskittyy ystävyyteen, yhteistyöhön ja yhteisen päämäärän saavuttamiseen. Itse olisin kaivannut hieman enemmän sivuhahmojen syventämistä dialogin avustuksella. Se olisi korostanut heidän merkitystään tarinan kulussa ja vahvistanut suhdetta päähenkilöihin. Mutta samaan hengenvetoon on todettava, että elokuva lunasti näinkin paikkansa.

Ohjauksesta on vastannut Christian Ryltenius, joka on yksi Ruotsin arvostetuimmista animaatio-ohjaajista. Hän tuntee Bamsen maailman läpikotaisin ja on ollut ohjausvastuussa lähes kaikissa Bamse-elokuvissa. Se näkyy myös tässä elokuvassa, jossa kaikki tuntuu tutulta juuri oikealla tavalla. Miehen ohjaustyyli on hänelle ominaista ja sen kanssa voi pelata Bamse-bingoa. Tästäkin elokuvasta on helposti poimittavissa miehelle tyypilliset piirteet:
- selkeä tarinankerronta, että iästä riippumatta jokainen katsoja pysyy mukana tarinassa.
- tasainen juonitempo, elokuvassa vuorottelevat toiminta ja rauhallisemmat kohtaukset luonnollisesti sulassa sovussa keskenään.
- turvallinen tunnelma, vaikka mukaan mahtuu jännittäviä tilanteita, tunnelma säilyy turvallisena eikä elokuva koskaan unohda tärkeintä: ystävyyttä, rohkeutta ja yhteistyötä.
- uskolisuus alkuperäisille hahmoille. Bamsen maailma pysyy uskollisena alkuperäiselle teokselle. Tämä näkyy visuaalisen uskollisuutena, jossa ei ole lähdetty huokailemaan uusien erikoistehosteiden perään. Samoin kuin elokuvan ilme on aina yhtä värikäs ja pehmeä kuin sen innoittajat Rune Andréassonin Bamse-sarjakuvat.
Tätä bingoa vastaan katsoja tietää, mitä hän saa mennessään elokuviin. Tuttua, turvallisesta ja tasapainoisesti etenevää elokuvaa. Taaperoa ikää vanhemmat voivat toki kaivata siihen lisää rohkeampia ratkaisuja ja jännitystä. Mutta silloin elokuva ei olisi enää Bamse-elokuva, vaan jotain ihan muuta. Joten kaiken kiivaan pikavitseilyn, nopean komiikan ja lukuisten hahmojen lastenanimaatioiden keskellä on aikuisenkin suositeltavaa hidastaa maailman vahvimman Nallen seurassa. Ja pelkästään tämän rauhallisen tahdin vuoksi voin suositella elokuvaa ihan kaikille, jotka kaipaavat irtiottoa kiireisestä arjesta.

| Uusi ystävä ja seikkailu merellä | |
|---|---|
| Bamse ei yritä yltää isojen kansainväliisten animaatiostudioiden tuotosten tasolle. Sen ei tarvitse tehdä niin. Se toimii katsojille aikaan ja paikkaan rauhoittumisen tasolla ja siinä samalla tarjoaa riittävää jännitystä perheen pienemmille (ja vähän isommillekin). Elokuvan rauhallisesta etenemisestä huolimatta se ei tunnu liian pitkältä vaan elokuva jaksaa kantaa loppuun asti. Bamse ja meren salaisuus painottaa ehkä aiempia Bamse-elokuvia enemmän seikkailun merkitystä – vaikka Pomppi ei tästä innostu. Bamse ja meren salaisuus lunastaa hyvin paikkansa muidenkin Bamse-elokuvien joukossa. Se viihdyttää, välittää ja korostaa ystävyyden merkitystä sekä luottaa siihen, että vahva tarina ja rakastetut hahmot riittävät. Ja tämä on hyvä, sillä Bamse-elokuvia tuskin katsotaan niiden teknisen kunnianhimon tai yllätyksellisten juonenkäänteiden vuoksi. Maailmassa, jossa moni lastenelokuva tavoittelee jatkuvaa vauhtia ja äänekästä huumoria, Bamse muistuttaa, että joskus vahvin on se, joka osaa olla kiltti. Juuri siksi Bamse-elokuviin on helppo palata yhä uudelleen. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Matti Ristinen, Juha Varis, Elmeri Hiedanniemi, Antti Timonen, Markus Bäckman, Carl-Kristian Rundman ja Laura Kiuru
Kesto: 1 tunti 10 minuuttia
Bamsen sanoin ”jos on vahva, täytyy olla myös kiltti” ja tästä taas tulee mieleen Norjaa edustava jalkapalloilija Erling Braut Haaland, joka ei kyllä jymy-hunajaa tarvitse.
Osastot: Animaatio, Kevyttä katseltavaa, LeffatHenkilöt: antti timonen, carl-kristian rundman, elmeri hiedanniemi, juha varis, laura kiuru, markus bäckman, matti ristinen