Valkokankaalla nähdään tiivistetty syntytarina ja kasvutarina omaan asemaansa. Arthur Curry on majakavartijana ja Atlantiksen kuningattaren Atlannan poika. Olosuhteista pakosta äiti joutuu hylkäämään poikansa fyysisesti, mutta lähettää kuitenkin pätevän sijaiskasvattajan kuninkaallisen neuvonantajan Vulkon. Aikaa kuluu, Arthur kasvaa ja mittelöi voimiaan maan päällisten ihmisten kanssa, kunnes Mera saapuu vaatimaan häntä ottamaan paikkansa Atlantiksen kuninkaana. Siitä ei hemmon velipuoli Orm tykkää ja edessä onkin liittoutumista veden alla ja kuuluisan kolmikärkisen atraimen etsintää kuninkuutensa osoittamiseksi.
Kannattiko odottaa? No – kyllä kannatti. Odotus oli todellakin kaiken flussasta parantumisen vaivan arvoista, sillä valkokankaalla odotti sellainen tykitys, mistä ei olisi voinut nauttia keuhkoja ylös yskiessä. Ja vaikka leffan juoni ei toki ole sieltä monimutkaisemmista päästä, niin Mr. Jason Momoan esiintymistä kannatti odottaa.
Mr. Momoa tuntuu puhaltavan Aquamanin henkiin ja vievän ihan uudelle tasolle. Maltan tuskin odottaa seuraavaa hemmon esiintymistä. Olipa sitten DC-elokuvien kokoontumisajoissa tai jatko-osassa, niin varmaa on se, että sitä on hauska katsoa. Ja tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska ohjauksesta oli vastannut yleensä kauhun parissa viihtyvä Mr. James Wan (Conjuring-elokuvat). Aquamista loistaa kuitenkin poissaolollaan piinaava jännitys, synkät juonikuviot ja selkäpiitä raapiva vakavuus. Sen tilalla visuaalinen tykitys ja hurttihuumori. Me like it – mä tykkäsin! Joten kaunis kiitos ja kumarrus myös käsikirjoittajaherrojen David Leslie Johnson-McGoldrick ja Will Beall suuntaan. Seuraavaan leffaan vaan sitten hieman laajempi juonenkuviointi. Mutt antakaa tämän fantasiamaailman ja hyvän huumorin tula mukana. Ehkäpä se saa annettua nostetta myös muihin DC Universen synkkämielisiin elokuviin. Voihan sitä synkistellä ja silti onnistua nauramaan itselleen.
Pääosaan on vaikea kuvitella ketään muuta. Mr. Momoa kantaa elokuvaa hyvin eteenpäin, ottaa taidolla niin maanpäällisen kuin vedenalaisen areenansakin, eikä jätä ketään kylmäksi. Pikemminkin päinvastoin, jättää katsojan kaipaamaan häntä PALJON lisää. Mr. Momoan rento tyyli ja elokuvan teosta nauttiminen näkyy valkokankaalla ja se auttaa elokuvaa kantamaan yli hieman kökköjenkin kohtausten. Ihan samaa ei voi sanoa naisrooleista. Toki daamit Amber Heard ja Nicole Kidman laittavat parastaan, eivät tyydy kiljumaan ”merihirviö” / ”maahirviö”, vaan osallistuvat toimintaan siinä missä muutkin. Mutta heillä ei ole Mr. Momoan karismaa elokuvan kantamiseen ja välillä tuntuukin, että erityisesti Ms. Heard esittää itseään, eikä meriprinsessa Meraa. Daameista sentää jäi jotain kättä pidempää mieleen leffan jälkeen, mutta sitä samaa ei voi sanoa muista meren alaisista ihmsistä. Arthurin veljeä Ormia esittävä Mr. Patrick Wilson tai kuninkaallinen neuvonantaja Willem Dafoe jäävät täysin takavasemmalle. Tämä siitäkin huolimatta, että kummallekin hemmolle oli annettu ihan asiallisesti valkokangasaikaa, mutta jos se jokin uupuu, niin sitten sen mukana kaikki.
Visuaalisesti Aquamania jaksaisi katsoa aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja… Vedenalaiset tapahtumat, eri vesikansat ja eläimet nousevat ihaan omaan elementtiinsä. Tämä retki vie katsojan mukanaan ennenkuin ehtii mustekalaa sanoa. Mielikuvitus on päästetty valloilleen, eikä se ole lainkaan huono asia. Näissä merkeissä raina ei sovi liian tosikoille tai pipoa liian kireällä pitäville, sillä leffa ei ota itseään liian vakavasti visuaalisessa tykityksessä. Se on mahtipontinen, vakuuttava ja aikamoinen ilotulitus. Ja uskon tämän vielä vahvistuvan uusien katsomiskertojen myötä.
Kotisoffapsykologin näkökulmasta (pitkästä aikaa) leffa ottaa kantaa merien / maan / luonnon saastuttamiseen ja sitä kautta toivoisin sen herättelevän paljon ajatuksia omasta ekologisesta käyttäytymisestä vielä leffan jälkeenkin. Vaikka roskien dumppaamisessa luontoon tuntuu joidenkin kohdalla olevan ajatuksena: poissa silmistä – poissa mielestä. Niin ei se roska sieltä mihinkään ole hävinnyt, vaan jää pitkäksi ajaksi osaksi luonnon kiertokulkua. Joten siivoa jälkesi. Aquaman ei nyt ihan alleviivaa tätä Greenpeace tyyliin, mutta välillä tästä ei olla kovinkaan kaukana. Ja jos leffa saa saa edes muutaman ihmisen muuttamaan roskaamiskäyttäytymistään, niin maapallo kiittää siitä. Se on totta, että ei yksi ihminen muuta paljon. Mutta kun niitä ”yksiä” ihmisiä on paljon, on luvassa myös enemmän muutosta.
Visuaalinen matka meren pinnan alle | |
---|---|
ja siinä samalla omaa merkitystään etsimään. Aquaman on hauska, itselleen naurava ja ihan liian pitkä raina. Se on visuaalisesti vakuuttava, paljon silmänruokaa tarjoava ja poikkeuksellisen hauska DC Universen elokuva. Saman linjan soisin jatkuvan studion tulevissa rainoissa. Juoni ei ehkä ole sieltä sujuvammasta päästä, mutta kun ei anna sen häiritä, niin pystyy nauttimaan leffasta täysin rinnoin. Se on mielikuvituksellinen - ainakin visuaalisesti – ja helposti nautittava. Suosittelen sitä kaikille Aquamanin ystäville, sekä heille, jotka haluavat heittää aivot narikkaan pariksi tunniksi. Tämän rainan parissa viihtyi ihan asiallisesti. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Näyttelijät: Jason Momoa, Amber Heard, Willem Dafoe, Patrick Wilson, Dolph Lundgren, Nicole Kidman
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat, SeikkailuHenkilöt: amber heard, jason momoa